Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kirppislöytöjä ja suklaata


Tänään lähdin mieheni kanssa ulos syömään ja samalla sain poiketa naapurikaupungin kirpparilla. Sieltähän löytyi vaikka mitä ihanuuksia mukaan.


 
Tämä reki ei ollut varsinainen kirppislöytö, mutta  -50 % alennuksella, joten sille ei tullut muutamaa euroa enempää hintaa. Ystäväni tekemä tonttu hyppäsi heti reen kyytiin. Tätä joudun kyllä tuunaamaan valkoiseksi ja hiomaan kuluneen näköiseksi, koska noin ikävästi on liima valunut tekovaiheessa, mutta se saa nyt olla näin toistaiseksi.
 


Tämä maljakko on kirpparilöytöni ja kylkeen ripustin hopean värisen sydämen. Jotenkin tuo maljakko on yksinkertaisuudessaan kaunis.



Nämä Happy Lightsit oli varsinainen löytöni. Minullahan on näitä jo entuudestaan joitakin kymmeniä, mutta näistä saan niihin väriä lisää. Tästähän löytyy niin jouluun kuin pääsiäiseenkin sopivia värejä. Näitä minulla alkaakin olla sitten aikamoinen arsenaali. Valot näissä eivät toimineet, mutta eipä tuolla väliä, kun niitä valoja on itselläni ihan liiaksi asti.



Tämän pienen hurrikaanin löysin myös ja se sopii tähän minun kynttiläryhmääni hienosti.



Tämän sievän kyltin löysin myös. Kunhan se löytää jostakin sopivan paikan.



Mökkikyläni sai myös täydennystä tällä ruskealla mökillä. Tosin se vaatii tuollaisen pikku suhauksen valkoista maalia pintaan.



Tämäkin kyltti löysi meille. Eli minulla oli varsin onnistunut kirpparipäivä. Harvoin teen kerralla noin hyviä löytöjä.


SUKLAATA

Tämä resepti on ilmeisesti Arlan. Pitihän sitä kokeilla ja aivan ihanaa tulikin

200 g paahdettuja mantelilastuja
250 g Nougatia
150 g tummaa tai maitosuklaata

Paahda mantelit
Sulata vesihauteessa suklaa ja Nougat
Lisää mantelilastut ja sekoita

Vuoraa leivinpaperilla n 20 x 20 cm vuoka ja levitä seos vuokaan.
Laita jääkaappiin jäähtymään.

Minä aion tehdä vielä uuden satsin. Aion kuitenkin tuunata ohjetta sen verran, että laitan sinne lisäksi kookoshiutaleita ja vastaavasti vähennän mantelilastujen määrää.


14 kommenttia:

  1. Useita löytöjä teit. Tuo teräs/hopea maljakko on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tein. Itsekin olen ihastunut tuohon teräsmaljakkoon se terässydän sopi sen kanssa todella hyvin. Maksoin maljakosta vain 2.50 euroa.

      Poista
  2. Paljon kivoja löytöjä! Minäkin tykkään tuosta maljakosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaista todella, että mukaan lähti noin paljon tavaraa.

      Poista
  3. Kivoja juttuja olet löytänyt. Nuo värikkäät pallot ovat tosi upeat. Tulppaanikimppu on myös kaunis. Luin muuten tänään lehdestä, että joku yritys tuo markkinoille kasvihuoneessa, ruukussa kasvatetut saunavihdat. Kohta voi vihtoa joulusaunassa tuoreilla koivun oksilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happy Lights -pallot ovat ihania ja sainkin vähän jouluista väriä siirrettyä vanhojen pallojen sekaan. Tuo tuollaisenaan ei oikein ole minun juttuni. Liikaa väriloistoa. Mutta nytpä minulla on, mistä valita. Kuulostaapa eksoottiselta tuo saunavihtajuttu :)

      Poista
  4. Hyviä löytöjä ja happy lightseja ei nyt vaan voi koskaan olla liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, niitä ei voi olla koskaan liikaa ja nyt voi valita tehostevärejäkin aina sisustuksen mukaa.

      Poista
  5. No jopas on tosiaan ollut hyvä kirpparipäivä, mutta usein löytöjä tekeekin silloin, kun käy uudella kirpparilla tai harvakseen. Jos vasiten lähtee jotain etsimään, niin ei varmasti löydä mitään ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin etsin mitään erityistä, mutta totta on, ettei silloin löydä mitään. Itse katselen aina sillä silmällä, että voisinko tuunata tai sitten ihan askartelua varten jotakin.

      Poista
  6. sulla on ollu oikeen löytöjen päivä :) oonkin tässä menossa "isommalle kylälle" kauppareissulle... pitäisköhän samalla poiketa kirpparillakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinainen löytöjen päivä todellakin :) Jos Hesaan menet, niin ainakin siellä kannattaa poiketa paikallisissa. Hietalahden kirppis oli minun suosikkini ja tuli siellä aika monta kertaa oltua itsekin myymässä :)

      Poista