Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulu tuli kotiin

 Meille tuli melkein joulu, mutta toki vielä on tekemistä. Tänään lähdin äidilleni siivoamaan joulusiivoukset ja sieltä kiirehdin kirpparin kautta kotiin ja miehen työporukalle tekemään iltapalaksi katkarapuleivät ja kukkakaupan kautta kotiin. Jouluruuat on tekemättä, mutta ne minä ehdin tehdä vielä. Ihanaa, että saimme valkoisen joulunkin, sillä lunta on tupruttanut.

 
Olen haaveillut valkoisesta joulukuusesta ja tämän sitten ostimme vähän niin kuin "sika säkissä". Komea kuusi onkin, mutta todella suuri.


Ledit työnsimme tuonne kuusen sisään, niin eivät häikäise liikaa.
 


Kuten aiemmin kerroin, niin joulumme on valkoinen ja punainen ja aika paljon hopeaa ja kristallia. Kuusesta ei löydy valojen lisäksi kuin punaisia isoja palloja sekä erilaisia kristalleja.



Tätä sikaa emme ole ostaneet säkissä. Tämän löysin jokunen vuosi sitten lapin reissulta Leviltä Ebbasta&Erkistä  ja siitä lähtien se on viettänyt joulut meidän kuusen alla.



Kävin kirppiksellä ja ostin vaikka ja mitä ja ihmettelin, että miten maksoi niin vähän. No siellä oli mm kaikki joulujutut - 80 o/o alennuksessa, joten sehän selittikin sen. Tästä kuusesta maksoin siis noin 20 senttiä. Lisäsin siihen kristallit.


Tonttu pääsi jouluksi sisälle tuolta ulkokodasta ja hyvin se tulee juttuun kesällä Virosta hankkimani lampaan kanssa.



Vihdoinkin sain tällä viikolla kauan odottamani Ornament-peilini. Minä jo pelkäsin, ettei se tule jouluksi. Se pääsi tietysti takkamme päälle.
 






Tästäkin kuusesta maksoin varmaan 20 senttiä ja tuunasin sen kirppikseltä ostamallani helminauhalla.


Tulppaanit kuuluvat ehdottomasti jouluumme. Tein muutaman asetelman.

 
 Tässä valkoiseksi maalaamiani mustikanvarpuja, tulppaaneja ja valkoisia ruusuja.



Keittiön kukka-asetelma



Keittiökin on saanut jouluista tunnelmaa. Punainen verho, tuolinpäälliset ja tabletit.

 

    
 

14 kommenttia:

  1. Todella upea valkoinen kuusi! Myös tuo Askon peili on kaunis :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi on kaunis ja tiheä, mutta ehkä vähän liian iso meidän olohuoneeseen. Tuo peili on ihana. Jouduin odottamaan sitä useamman viikon.

      Poista
  2. Kaunista ja tunnelmallista! Meillä on muuten ihan sama jouluväritys... tosin meidän kuusi on kyllä vihreä. Valkoinen kuusi on kyllä tosi upea! Tuota samaa ornament-peiliä olen katsellut jo yli vuoden ajan, mutta en vaan löydä sille sopivaa paikkaa, se on niin suuri. Mutta tuonne takan päälle se sopii teille tosi hyvin... Ihanaa joulunodotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Minäkin epäröin hieman ensin, että sopiiko se peili, mutta mittasuhteiltaan oli samankokoinen, kuin meidän entinen peili. Puna-valkoinen väritys on niin jouluinen. Samoin sinne ihanaa joulunodotusta. Tosin ensiviikolla vielä töitä ma ja ti ja sitten 5 päivän vapaat. Ehtii lepäillä ja nauttia herkuista.

      Poista
  3. Voi miten ihana kuusi ja miten iso ja tuuhea vau...me ostettiin robbarsta ihan sellainen vihreä pikkuinen tekokusi ei se nyt mikään upea ole olin hieman pettynyt mutta kun tilat on pienet niin kuusi mitoiltaan sopii kyllä metri viiskyt on mittaa sillä.
    Ihania kirpputori löytöjä ja voi miten kaunista punaista on keittössä :)
    Enää ei ole montaa yötä jouluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja. Valkoisen kuusen metsästys oli melkoista. Kävin koluamassa kaikki mahdolliset kaupat ja Anttilasta löysin ja sai vielä hyvät alennukset Plussa-kortilla. Anttilassa on mielestäni kauniita kuusia. Meidän vihreä kuusemmekin on sieltä ja se on palvellut hyvin jo yli 25 vuotta. Minä tykkään käydä kirppiksillä etsimässä kaikkea kivaa, mitä voi tuunata ja käyttää askartelussa. Tykästyin noihin pikkukuusiin heti, kun näin ne.

      Poista
  4. Kyllä teillekkin joulu voi jo tulla. Ihanan tunnelmallista ja upea kuusi ja upea peili!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Ainakin 20 cm luntakin tullut, joten ulkonakin on niin jouluista. Tehtiin isännän kanssa lumityöt ja sen päälle glögille tuonne meidän Rapulan ulkoterassille. Maisemat niin upeat.

      Poista
  5. Kaunista joulutunnelmaa! Mukavaa joulun odotusta, Liisa!

    VastaaPoista
  6. Terveisiä perinteiseltä joulukuusen hakuretkeltä, (siis metsästä ja valtiolle tilitetty). Teillä niin ihana joulutunnelma ja silmänruokaa ihasteltavissa taitavien kätösten luomana. Saas kattoo kauanko meidän kuusi pysyy pystyssä uteliailta koskettelijoilta. Hauskaa joulunaikaa toivotelle -merja ja pojat-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja! Myös teidän perheelle ja yhdelle koiruudelle hauskat joulun toivotukset!

      Poista