Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Finnmarin ruusuilla tuunailua




Terveisiä Tampereelta. Vietimme uudessa Hotelli Tornissa pitkän viikonlopun ystäväpariskunnan kanssa. Hieno hotelli ja erityisesti ravintolatilat oli upeat. Huoneet oli ehkä ei niin minun maun mukaiset. Mennen tullen piti poiketa Härmässä Road Housessa Finnmarilla. Minun piti ostaa ruusuja, kun tarvitsin niitä lisää.
Huomasin, että siellä roikkui renkaassa noita lasisia tuikkukippoja ja siitä sainkin idean. Minulla oli noita kaksi entuudestaan ja ostin 3 lisää. Tosin yhden jo rikoin, mutta eipä tämä "härpäkkeeni" olisi enempää kaivannutkaan.



 Metallirenkaaseen kiinnitin ketjut ja maalasin ne valkoiseksi.


Piti vähän koristellakin , sillä muuten olisi ollut liian valju.Kiersin renkaan ympäri valoruusuköynnöstä ja lisäksi Finnmarilta ostamiani ruusuja sekä irtonaisia ruusun lehtiä.



Talon terassi kaipaa vähän uudistusta sisustukseen, joten laitoin sen sinne roikkumaan.



Ostin joskus kirpparilta tämän puisen hedelmäkipon, mikä oli lakattu puun väriseksi. Minä käsittelin se krakelontiaineella. Siitä ei tullut ihan priimaa, mutta en viitsinyt alkaa uudelleen käsittelemään.


Tähän minä alun perin niitä ruusuja tarvitsin.


Nämähän on niitä samoja ruusuja, millä koristelin tikapuillani roikkuvat sydämenmuotoisen kranssit.


 Kun Tampereella oltiin, niin pakkohan se oli käydä Ikeassakin. Tämän kannun toin sieltä maljakoksi.

 Ikeassa oli näitä kylpyhuoneeseen imukupeilla seinään kiinnitettäviä shampootelineitä. Minä kiinnitin ne pössykkäkatokseni ikkunaan kukkalaatikoiksi.

Nehän toimivatkin hyvin siihen tarkoitukseen, sillä laatikoissa on reikiä pohjassa ja kestävät 4 kg:n painon.


Tulen blogikäynneille kunhan taas ehdin... Uusi kivikkoni odottaa mullan levitystä ja kukkien istutusta. Toivottavasti pian pääsen myös aloittamaan sitä suihkualtaan tekoa pihallemme.

Aurinkoista alkavaa viikkoa tv Liisa


tiistai 24. toukokuuta 2016

Pihahommia ja aidan tekoa



Pihatyöt ovat pitäneet minut niin kiireisenä, etten ole ehtinyt täällä blogistaniassakaan pyörimään...

Kuten joskus kerroin, meillä oli aiemmin tien varressa koivuja, jotka veivät kaiken voiman maasta ja voi sitä roskan määrää, mitä niistä tuli..

Nyt keväällä sitten vihdoinkin päätimme kaataa koivut

Aika autiolta näyttikin puiden kaadon jälkeen


 Kaivinkoneella oli koivujen juuret jo roudan lähdettyä kaivettua ylös ja nyt sitten vihdoinkin päästiin töissä eteenpäin



 Tonttimme laskee koko ajan mentäessä tietä kohti, joten tilattiin uutta multaa 62 tonnia, jotta saimme korotettua maata reilusti ja hyvä pohja aidalle



 Pitkän mietinnän jälkeen päätimme yksissä tuumin hankkia Brabant-tuijia aidaksemme. Ne ovat aina vihreitä ja saamme niiden kasvettua hieman yksityisyyttä pihaamme

 Kova homma oli kaivaa kuopat ja istuttaa tuijat



 Isännän kanssa yhdessä istutettiin aitaan 83 tuijaa ja suora rivistö tulikin. Nyt on heinän siemenetkin kylvetty ja odottelen, että nurmikko kasvaa taas tuohonkin

 Majakkani sai vihdoinkin ikkunat. Istutin syksyllä lisää tulppaaneja majakkasaareeni, mutta yhtään kukkaa ei näkynyt. Tulput nousivat maasta vain muutamia senttejä. Joten syksyllä on uusi urakka tiedossa.
Minulla odottaa vielä tällä tontilla kiviä ja multakasa, kunhan kaivinkone ehtii tulemaan tekemään minulle uuden eli kolmannen kivikon. Yläpihallemme pitäisi samalla kaivaa kuoppa suihkulähdettä varten ja siitä tuleekin minun seuraava projektini, kunhan kivikko on laitettu.


Tienvarren kukkapenkkinikin erottuu nyt paremmin ja roudasin sinne muutamia kiviä lisää, jotta sain taas hieman lisää pituutta penkkiin. Tämä on sellainen kukkapenkki, mikä melkein hoitaa itse itsensä


Pihallamme ei juurikaan tällä hetkellä kuki muut kuin vuorenkilvet. Talvi on ollut todella ankara minun kukilleni ja pensailleni ja muutenkin kaikki kukat ja pensaat kasvavat hitaasti.



Tällainen sarvikuono eli sarvikuonokas löytyi kompostista. Enpä ollut koskaan ennen törmännyt tähän öttiäiseen.

                            Terkuin Liisa


keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Lisää kukkalaatikoita ja talven tuhojen korjausta


Tälläisen laatikon tein. Alun perin tarkoitus oli antaa se miehelle tölkkilaatikoksi saunaterassille, mutta siitä tuli niin kaunis, että se jäikin kukkalaatikoksi. No pitää tehdä miehelle uusi laatikko. Miehen laatikkoon oli tarkoitus laittaa kahvat köydestä.



Käydessäni puuostoksilla paikallisessa rautakaupassa, sain ilmaiseksi aika paljon tällaisia listoja, jotka olleet lautapinojen välissä ja siis vain roskapuuta. Jo tuolloin näin nuo listat valmiina laatikkoina. Minulla ei ollut mitään ohjeita, vaan oivallukset siitä, miten teen, tuli laatikkoa tehdessä. Ensin hioin puulistat ja tein pohjan ja sitten rakensin laidat.



Kulmalistat ruuvasin sisäpuolelta kiinni ja tietysti myös uretaaniliimaa listojen väliin. Ulkopuolelta reunalistat kiinnitin liimaamalla ja nauloilla.


Minä tein jälleen etikka-teräsvillaseosta ja sillä käsittelin laatikon yhden kerran. Sitten ohensin tummanharmaata Unica-ulkokalustemaalia aivan litkuksi ja sivelin sillä laatikon. Lopuksi venelakkaa päälle, jotta kestää kosteutta.



Laatikkoon ihanan tuoksuinen Tuoksuköynnös terassiamme koristamaan.


Kaksi kukkapakkiakin tein lisää samalla kaavalla kuin edellisessä postauksessani. Nämäkin olen käsitellyt samalla tavalla kuin tuon pikkulaatikon. Toinen näistä menee anopilleni.


Talvi oli tehnyt muitakin tuhoja kuin vain kukkasille. Syksyllä tekemäni majakka oli kärsinyt hieman maalivaurioita, joten maalasin majakkani uudelleen.


 Tämän jokunen vuosi sitten tekemäni majakan maalit sentään kestivät muutaman vuoden. Maali oli paikka paikoin hilseillyt ja valkoinen maali oli rautapitoisesta vedestä, jota käytämme kasteluun, muuttunut hieman kellertäväksi. Maalasin koko majakan ja uudet kirkkaamman punaiset raidat, kuin aiemmin. Siitä tulikin paljon iloisemman näköinen. Vielä puuttuvat ikkunat, mutta viime aikoina on satanut sen verran, että ne saavat vielä odottaa.

Kovin hitaasti kukkaset nousevat, joten en tiedä vielä, miten paljon perennoita ja pensaita on kuollut talven aikana.

Kasvihuoneessa on vielä mm leinikit ja Kruunu Vuokot ja liljat harson alla kasvamassa. Odottelen vielä lämpimämpiä kelejä, jotta uskallan ne istuttaa ulos. Muutoin olen sinne laittanut jo hieman perunaa ja kylvänyt salaattia ja ruukkuihin erilaisia yrttejä. Tomaatit ja kurkut vielä odottaa sinne pääsyä. Ulos en ole kylvänyt vielä mitään. Myös paljon perennoita odottaa sisällä vielä lämpimämpiä kelejä.

Lämpöisiä kelejä odotellen
Liisa





tiistai 3. toukokuuta 2016

Kukkalaatikkojen tekoa

 
Terveisiä lomalta. Olen ahkeroinut ja siivonnut Rapulan sisä- ja ulkoterassin ja saunan katosta lattiaan ja kasvarin kesäkuntoon, mutta on minulla ollut aikaa myös vähän askarrellakin. Oikein sormet syyhynneet, että pääsen tekemään jotain pihallemme, kun ilmat on lämmenneet. Teinkin pari kukkalaatikkoa.
 
 
Ostin 12,5 cm leveää ja 1.5 cm paksua lautaa ja päätin tehdä siitä kukkapakin. Mutta voi hitsi, miten kuperaa lauta oli. Kyllä oli työn ja tuskan takana, että sain siitä kasattua pakin. Siis kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä, mutta lopputulos kuitenkin oli mieleiseni ja onnistunut.
Minulle riitti 280 cm pitkä lauta, mistä sain kasattua koko pakin. Pakin pituus  on 70 cm ja pohjalauta on siis 67 cm ja loppuosasta mitä jäi, tein päädyt. Ne olen sitten muotoillut oman mieleni mukaan. Siis lautaa ei jäänyt senttiäkään yli.  Mutta lauta oli todellakin niin kuperaa ja kieroa, että tässä vaiheessa jouduin laittamaan jo kahvankin paikoilleen, jotta sain pakista suoran. Mutta onneksi meillä on tarpeeksi pitkiä puupuristimia. Ensin porasin reiät poralla ja laitoin ruuvit ja tietysti saumoihin uretaaniliimaa. Mutta lauta melkein halkesi, kun laitoin ruuvia paikoilleen. Hylkäsin siis ruuvit ja laitoin kiinnitykset nauloilla. Sen verran sain apeltani ohjeita, että ulommaiset naulat pitää laittaa viistoon, jotta koko komeus ei levähdä. No paremmalta nuo naulat näyttävät. Onneksi minulla oli luudanvarsia varastossa ja siitä sahasin 67 cm pitkän pätkän, liimaa päähän ja väkisin väänsin tuonne kehikkoon ennen sivulautojen kiinnitystä ja nauloilla kiinnitys. Annoin uretaaniliiman kuivahtaa ennen sivulautojen kiinnitystä ja sehän sujuikin sitten ihan hyvin.
 
 
Siinä pakkini jo kasattuna.   Hakkasin myös pakkiani kettingillä, jotta sain sellaista "elämän kolhinutta" pintaa.
  
 
Minä olin tehnyt aiemmin etikka-teräsvillasekoitusta eri menetelmällä, kun tein  sen rekeni, enkä tuolloinkaan saanut harmaata. Nyt käytin ihan pata-pataa etikan kanssa. Tässä olin jo maalannut sillä aineella, mutta hups enpä ottanutkaan sitten kuvia, kun aine alkoi vaikuttamaan. No ei siitä tullut taaskaan harmaata, vaan ruskeaa. Olisihan sekin ollut ihan ok, mutta ei sopinut lainkaan meidän terassillemme, joka on harmaa.           
 
                                                         
No kikkakakkonen kehiin: Varastostamme löytyi harmaata Unican ulkokalusteiden maalia ja sitä laimensin mineraalitärpätillä ja sillä sivelin pakin niin, että hieman jäi se ruskea pohja näkyviin.
 
 

Tässä siis valmis kukkapakki ja nyt sopii terassimme väritykseen. Ruskea väri kuultaa tuolta läpi, joten näyttää hieman vanhalta. Ja nuo hakkaamani kolotkin näkyvät paremmin.



Tässä hieman lähikuvaa noista koloista, mitä hakkasin siihen.



Pakin teko on helppo, mutta tässä tapauksessa vaikeuksien kautta voittoon. Minun pääsiäiseksi hankkimani tetet kukkivat vielä, joten ne saavat vielä kukkia pakissa. Sitten onkin uusien kukkasten vuoro ja sen verran korkean tein kantokahvasta, että vähän pidemmätkin kukkaset sinne sopivat.



Aion vielä käsitellä kukkapakkini tällä Unica Super 60 -lakalla, jotta voin käyttää huoletta pakkiani myös talvella ulkona. Tuota lakkaa käytetään mm veneisiin.



Kaikki ei mennyt siis niin kuin Strömsössä, mutta olen itse tyytyväinen kuitenkin lopputulokseeen ja pakki sopii terassimme väreihin.
 

 


Toisenkin kukkalaatikon tein, mutta tällaisen osaa tehdä kuka vaan, joten en laita siitä ohjeita. Orvokit pitäisi vielä istuttaa multaan.


Orvokkilaatikko meni siis viimekesänä tekemäni kukkakärryjen lavalle, koska en halua laittaa lavalle multaa.
 
Toivotan Maiccun tervetulleeksi blogiini. Tulen taas käymään blogeissanne, kunhan ehdin näiltä kiireiltäni.
 
                        Terkuin Liisa