Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Vekkulit sytykehiiret





Tänään on tullut taas väsättyä aika kasa sytykeruusuja. Seassa oli kananmunankennoja, joista ei oikein saa ruusuja, koska kupeissa ei ole oikein reunaa. Sitten muistin nähneeni joskus jonkun tehneet niistä sytykehiiriä.  Tosin ne oli todella taidokkaasti tehty ja nämä minun ovat minun versioni sytykehiiristä.


Kuten näet, tässä kennossa ei ole sitä kaivattavaa reunaa, mutta aivan selvästi siinä on hiiren korvat ja nokka.




Revin irti kennosta hiiren päät, piirsin tussilla silmät ja hieman mustaa nokkaan. Viikset tein cocktail-tikusta. Lisäksi työnsin kananmunan kennoa myös tuonne kuonon sisään, jotta niistä tulee kauemmin palavia. Siinä ne ovat valmiina dipattaviksi steariiniin.




Siinä onkin hiiri poikineen ja itse asiassa näitä olikin kiva tehdä.


Joku yllättyy tänä jouluna, kun luulee saaneensa laatikollisen viiniä, mutta saakin laatikollisen hiiriä.




Sitten pikku vinkki. En osta sellofaanipusseja koskaan, vaan teen niitä itse. Käärin sopivan kokoisen laatikon ympärille sellofaania ja teippaan reunat ja pohjat. Laatikko pois pussista ja niin siinä on valmis pussukka ja saa sen kokoisen, kuin tarvitsee.


Itse käytän niitä mm sytykeruusuille, kun annan lahjaksi.

34 kommenttia:

  1. Oi jestas mikä ihana hiiri-idea! En vaan itse raskisi noita käyttää. Ovat niin sieviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lahjan saaja ei pode hiirikammoa :)

      Poista
  2. Hiiret ovatkin hauska vaihtoehto ruusuille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäkin alkoi jo kyllästyttää niiden ruusujen värkkääminen, koska olen tehnyt niitä joululahjaksi todella paljon. Mukavaa vaihtelua.

      Poista
  3. Voi vitsi miten makeet noi hiiret,oikeita hyvän tuulen sytykkeitä:)

    VastaaPoista
  4. Mielummin paketillinen hiiriä, kuin viiniä :-)
    Hauska idea nuo hiiret. Olen tehnyt noista kohdista " paketissa olevia kukkia", enkä ole tajunut tehdä niistä mitään muuta figuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minäkin tehnyt noista kukkia, mutta olen joutunut käyttämään liimaa, että olen saanut ne pysymään kiinni. Kyllähän tuosta ketunkin saisi, kun leikkaisi korvia erilaiseksi :)

      Poista
  5. Hei Liisa, klikkasin tuota nimeäsi kun olit käynyt kommentoimassa blogiini ja tulin tänne niin anteeksi kun en ollut aiemmin huomannut kommenttiasi...Vau miten ihania hiiriä kiva idea ja kauniita ovat tuossa sellofaani pussissa.
    Juuri tänään facen sivulla kirjoitin kommentin et mikä ihmeen hiiri villitys nyt minulle on tullut..ja huomenna toivottavasti kun pääsen kaupoille niin löytäisin jonkin moisen jouluhiiren :)
    katsoin alempia postauksia ja ihanat nuo tähtityynyt tulen uudemman kerran ja selaan blogiasi kunnolla löytyi paljon katseltavaa ja kivoja ideoita sinulla siis klikkaan itseni lukijaksi :) mukavaa joulun odotusta sinulle :)

    VastaaPoista
  6. Hauskat ja leikkisät hiiret! Koskaan ei tiedä, mitä joulupaketista löytyy. Isovanhemmilla oli tapana laittaa lasten lahjat pahvisen näkkileipäpaketin sisälle. Yleensä lapset avasivat pehmeät paketiti viimeiseksi. Näin ei koskaan ollut pehmeitä paketteja, vaikka sisällä saattoikin sitten olla villasukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se taitaa olla joka paikassa niin, että ne pehmeät paketit jää viimeiseksi. Joskus on kiva vähän vedättää ja tuottaakin yllätyksen :)

      Poista
  7. Oi ihana idea! Mä oonkin tuskaillu miten noista kennoista saa mitään tehtyä :) meillä noita sytykkeitä menee kun kolme pönttöuunia, hella ja leivinuuni lämpeää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei kun väsäämään. Meillä menee näitä vain saunassa ja paljussa joten tarve ei ole niin suuri, mutta kiva niitä on antaa lahjaksi :)

      Poista
  8. Voi vitsit, miksi en ole törmännyt moiseen ideaan aiemmin? Aivan ihania hiirulaisia! Nykyisin meinaa olla lähikaupassa vain näitä munankennoja, mutta nyt ei enää harmita, kun voi tehdä ruusujen sijaan hiiriä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä en muista, missä minä näin näitä, mutta siitä on jo aikaa. Ajattelin tuolloin, että onpa upeita, mutta en ala värkkäämään, kun näyttivät niin hienoilta ja viimeistellyiltä. Nämä minun ovatkin yksinkertaisia. Vaihtelun vuoksi näitä on kiva värkätä :)

      Poista
  9. Herttileijaa sentään mitä söpöläisiä täältä löytyy.Onnellinen hän ken tuon laatikollisen näitä veijareita saa omakseen.
    Leppoisaa joulunodotusta ja kiitos blogiystävyydestä ♥
    terkuin Kaisa

    VastaaPoista
  10. Voi ei, miten söpöjä! Mutta onhan se nyt hirveän traagista katsoa, miten noin söpö olento palaa poroksi.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Toivottavasti lahjan saaja ei ala tunteilemaan :)

      Poista
  11. Söpöjä ovat hiirulaiset tässä muodossa, elävinä en niitä niin välitä katsella :)
    Joulukauppaan tein muutama vuosi sitten sytykeruusuja läjäpäin niin, että niitä riitti vielä seuraavallekin vuodelle. Nyt on askartelu jäänyt ja olen luovuttanut talteen laittamani munakennot sellaisenaan sytykekekoon :)
    Jos taas joskus innostuisi - hauskaa puuhaa se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä. Olen samaa mieltä, että elävä hiiri ei ole kauhean söpö :) Minullakin menee välillä pitkiä aikoja, etten viitsi niitä tehdä, mutta nyt on jouluksi tehty monta laatikollista.

      Poista
  12. Tosi kiva idea. Täytyykin seuraavan kerran tehdä ruusujen sijasta hiiriä :)

    VastaaPoista
  13. Ihania! kerrassaan! en ole moisia ennen nähnytkään, ihan siis huippuja!

    VastaaPoista
  14. Tosi hieno idea! Sinulla riittää ideoita, että voisit vaikka kirjan kirjoittaa!

    VastaaPoista
  15. Kiitos loistokkaasta hiiri-ideasta, noita täytyy ehdottomasti alkaa tekemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Heli. Kiva aina kun joku innostuu jostakin tekeleestäni :)

      Poista
  16. kyllä olet taitava näpertäjä, ihania noi sytykhiiretja valokranssit joita olet tehnyt

    VastaaPoista
  17. Voi, noi hiiret on tosi kivoja. Mulla saisivat istua uunin reunalla juustokimpaleen ääressä. En kyllä hennoisi tuleen laittaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tylsä Mörökölli ja tervetuloa blogiini. Tulen vastavierailulle kunhan ehdin. Nämä on kyllä suloisia nämä hiiret. Nytkin odottaa monta sataa hiirtä dippausta.

      Poista