Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Risua ja kristallia



Koska illat on jo pimeät, pitää myös terassia laittaa pikkuhiljaa talvikuntoon.




Tämän risun tai käkkärän löysin metsästä ja pakko se oli ottaa mukaan, koska se oli niin kaunis. Risu oli jo valmiiksi harmaantunut, mutta alhaalta piti vähän sahata pois.



 
 Mietin, että mitä siihen laitan lisäksi. No käpyjä oli, joten liimasin niitä kiinni oksiin.



 
 Anoppini on joskus tuonut minulle noita kristalleja, mutta en ole keksinyt niille aiemmin mitään, mihin olisin niitä käyttänyt. Niinpä kaivoin pussukan esiin ja ripustin kristallit käpyjen lisäksi oksille.

 


 
 Ystävältäni lahjaksi saamalle Pentikin lyhdylle oli sopiva oksa laittaa roikkumaan. Vielä mietinnässä, laitanko sittenkin pikkuvalot oksiin. Tämä oksa sopisi myös ulkoterassin seinään tunnelmaa luomaan.
 

 


 


Ihanaa, kun illat pimenee ja voi taas poltella kynttilöitä ja tunnelmavaloja. Viikko vielä lomaa ja monta rautaa tulessa, mutta yhden huoneen remontti, jota minun pitäisi aloittaa, ei ole edistynyt, vaikka kaikenlaista sisustusjuttua olen sinne jo valmiiksi hankkinut.  Se mummon peililipastokin alkaa olla valmis ja pian näette, millainen siitä tuli.
 

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Mimon mami. Kyllä luonnosta voi löytää kivoja juttuja. Kristallit tuo vähän sitä ylellisyyttä tuohon käppyrään.

      Poista
  2. Tuunaamalla tunnelmallista!
    Kesäkukat kukkivat vielä niin, ettei raaski niitä pois heittää ja laittaa syysistuksia tilalle... Ongelma se on tämäkin :)
    Josko tilanne muuttuu tässä pikkuhiljaa kun säät kylmenevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi risu on paremman näköinen luonnossa. Totta, minullakin vielä kaksi terassihortensiaa vielä täydessä kukassa, enkä raaski niistä vielä ihan luopua. Mutta terassin ulkopuolisista kesäkukista aion luopua tällä viikolla ja laittaa lyhdyt tilalle. Nyt on niin kynttilöiden aika :)

      Poista
  3. Tuo käpyjen lisääminen liimaamalla onkin hyvä idea! Ja 'harakkana' pidän noista kristalleista vastakohtana oksan karuudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kyllä ne kristallit sopii tosiaan tuohon oksaan ja tulipahan niillekin käyttöä.

      Poista
  4. Tuo oksa on luonnon oma taideteos. Todella kaunis, ja kävytkin vielä tallella. Mikä löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Niin luonnosta voi löytyä ihania juttuja, kunhan pitää silmänsä auki. Kävyt eivät olleet oksassa kiinni, vaan liimasin ne siihen.

      Poista
  5. Onpas tosi kiva. Kristallit erityisesti tuo mukavan lisän, kaunis on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Mukavaa, että noi anopin tuomat kristallit löysi paikkaansa ja vielä jäikin pussin pohjalle. Ne on olleet mulla varmaan pari vuotta odottamassa inspistä.

      Poista
  6. Ihana, ihan samantyylistä olen suunnitellut tuonne terassille, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi... Just mun mieleiset koristeetkin!!! Superkiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä metsään kannattaa mennä ja katsella sillä silmällä. Sieltä voi todellakin löytää mitä ihanimpia juttuja. Mulla on yks kiva idea muhimassa ja pitäis mennä metsään vielä ennen lumia, jotta pääsen toteuttamaan.

      Poista
  7. Hienon löydön teit! Lopputulos on upea! Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tein Maarit. Mun oli pakko ottaa se mukaan. Kiva, jos jotkut saa ideoita itselleen.

      Poista