Minulla on ollut kaapissa odottamassa jo aikoja sitten ostamani Venezia kiviefekti, jota nyt sitten kokeilin ja ihastuin ikihyväksi.
Paketti maksoi noin 20 euroa ja aika riittävää ainetta. Tämä sopii erityisesti kaikelle sileälle pinnalle kuten metalli, lasi tai posliini.
Paketti sisälsi kaksi Venezia-pastaa, (värit hiekka ja valkoinen), 2 tuubia lasuuria (harmaa ja karamelli),hankaustyynyn sekä kaksi superlonpalasta.
Unohdinpa ottaa kuvaa metalliastiastani, mutta tuolta sisältä näkyy, että se oli kirkas metallinen. Tämän halusin siis käsitellä. Ensin puhdistin astiani. Sivelin valkoista pastaa pintaan pensselillä ja annoin kuivua.
Sitten sivelin vielä kerroksen valkoista ja märän pastan päälle joihinkin kohtiin tuota hiekan väristä pastaa. Annoin jälleen kuivua. Kuivuttuaan hioin pintaa hankaussienellä, mutta niin että pinnasta jäi rouhea. Tässä vielä hiomatta.
Sitten ravistelin hyvin lasuuripulloa ja superlontyynyllä käsittelin pinnan harmaalla lasuurilla. (Myös molempia lasuureita voi työssä käyttää yhtä aikaa, mutta minä käytin vain yhtä väriä).
Metalliastiastani tuli ihana ja istutin siihen neljä valkoista hyasinttia sekä koristeeksi hopealankaa ja muutaman soodataikinatähden.
Varmasti tulen vielä tätä laittamaan moniinkin juttuihin, niin tykästyin tästä aineesta ja sen antamasta rustiikkisesta vaikutelmasta. Anoppinikin toi minulle jo yhden astian hänelle käsiteltäväksi.
Siinäpä minulle tänään tullut odottamani 2 metriä korkea pahvitötterö, jonka sisällys on vielä salainen, mutta siinä on yksi tuleva projektini.
Mukavaa alkanutta viikkoa toivoo Liisa
Tulikin kivan näkönen ♥
VastaaPoistaKiitos Kirsti :)
PoistaIhan mahtavan näköinen!!Jostain kirjasta luin pitkän aikaa sitten,että kuivatulla persiljalla saa sammaleen näköistä kransseihin.Toimisi varmaan tässä "kivenkin" pinnassa:)
VastaaPoistaKiitos Mamma A vinkistä. Pitääkin pistää korvan taakse.
PoistaTaas sinulla jotain niin hienoa. Minä en ole koskaan kuullutkaan kiviefektistä. Minä olenkin kelkasta pudonnut vähän joka asiassa! Hieno astia tuli ja ai että kun hyasintit vielä tulevat kukkaan jouluksi,niin kuinka kaunista onkaan.
VastaaPoistaKiitos intsu :) Tuo paketti osui käsiini kaupassa ja päätin kokeilla sitä. Kukka-asetelmahan siihen sopii.
PoistaTulipa kyllä kaunista jälkeä, mielenkiintoista ainetta. En ole tuollaisesta ennen kuullutkaan, olen maalaillut vain kivimaalilla. Tuolla efektillä saisi paljon siromman ja siistimmän lopputuloksen. Hyasintit pääsevät astiassa oikeuksiinsa kauniissa asetelmassa.
VastaaPoistaKiitos Saila :) Minä kyllä hurahdin tuohon aineeseen. Sitä voisi laittaa melkein mihin vain, kun haluaa hieman rustiikkista lopputulosta. Minä kyllä tykästyin tuohon tuotteeseen todella.
Poista♥Aivan ihana tuli.. aetelma on huikean kaunis ja nuo porot♥
VastaaPoistaKiitos Tuula :) Poroja minulla on jo melkoinen määrä. Nuo kolme on suurinta, mitä Pentikiltä löytyy. Tietysti olen saanut ne anopiltani.
PoistaTulipa hieno tuosta astiasta! Ihanan rosoinen joulukukkaistutus!
VastaaPoistaKiitos Mamma63 :) Odotankin kun kukkaset alkaa kukkimaan.
PoistaIhanan rouhea, eikä kuitenkaan mahtipontinen.
VastaaPoistaKiitos TeSa :)
PoistaTuleepas kiva pinta, joskus tuohon aineeseen törmännyt, mutta eipä ole tullut kokeiltua.. Jahas.. nyt mielenkiinnolla jään odottelemeen pahvitötterö-tuunailuja, koska niitä olis muutama mullakin tuolla kellarissa..=)
VastaaPoistaKiitos Tanni :) Nyt ei kuitenkaan ole tiedossa mitään pahvitötterötuunailuja, vaan tuon tötterön sisällä on askartelumateriaalia :D
PoistaIhana! Wau!
VastaaPoistaNiin kaunis istutus!
Ihanaa tiistaita sinulle!❤️
Kiitos Sari :)
PoistaTuli kivan näköinen, enpä ole aiemmin tuollaisesta aineesta kuullutkaan.
VastaaPoistaJännityksellä odotan mitä putkesta tulee :) :)
Kiitos Tuija :) En ole vielä avannut tötteröä, mutta jotain sieltä löytyy. Kauan haaveilemaani.
PoistaTulipa kaunis astia. Mielenkiinnolla jään odottelemaan, mitä tötterön sisältä paljastuu :)
VastaaPoistaKiitos Kati :)
PoistaTulipa astiaan käsittelyllä kiva ja kauniin rouhean näköinen pinta. Asetelma korostaa astian kauneutta.
VastaaPoistaKiitos Kruunu Vuokko :) Astiasta tuli näköiseni.
PoistaSelailin blogiasi ensimmäisen kerran. Aivan upeita juttuja olet tehnyt, taitava olet !! Mukavaa joulukuun toista ♡♡
VastaaPoistaKiitos Onneli ja kiva kun poikkesit ja jätit kommentin käynnistäsi :) Mukavaa joulukuuta sinullekin :)
PoistaIhana ♥ Nuo porot nyt alkoi kiehtom aan, onko ne Pentikin? Jostain tuollaisista haaveilen, muttei miissään osunut silmään.
VastaaPoistaKiitos :) Kyllä ne on Pentikin poroja, joita minulla onkin melkoinen tokka. Nuo on isoimmat, mitä Pentikiltä saa.
PoistaTulipas siitä mukavan näköinen. Sinulla on aivan ihana blogi, taidankin olla täällä ensimmäistä kertaa. Terveisiä Pihakuiskaajan puutarhasta Pohjois-Karjalasta. Blogissani on puutarhakirjojen arvonta, käyhän kurkkaamassa. - Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos käynnistäsi, Anneli :) Ja kiitos kutsusta, tulen vastavierailulle :)Mukavaa viikonloppua sinullekin.
PoistaJestas, ostitko tarvikkeet kärkkäisen kaupasta kenties, vai mistähän näitä saa?
VastaaPoistaVoi että, jossakin tätä pakettia hiplasin ja kadutti heti kun en ostanut. Nyt kaduttaa vieläkin enemmän :) :) kun näin miten hieno lopputulos on tuossa sun tekemässä!!! On hieno pinta. Just kaunis asetelma.
Ostin tämän paketin Suomalaisesta kirjakaupasta. En ainakaan ole huomannut, että Kärkkäisellä olisi tätä, mutta saattaahan siellä ollakin. Kyllä tämä aine on aivan huippua ja tosi riittoisaa.
PoistaOnpa kiva juttu tämä. En ole tiennyt tuollaista olevankaan. Hienot tuli tosiaankin.
VastaaPoistaKiitos Vekki :) Tämä oli minullekin ihan uusi tuttavuus.
PoistaEn ole koskaan kuullutkaan. Pitääkin kokeilla joskus. Kaunis efekti tuolla syntyi.
VastaaPoistaJani, suosittelen kokeilemaan. Tulee ihanaa pintaa :)
PoistaHeippa, löysin sattumalta 2pkt tätä samaa kiviefektiä tarjouslootasta. Oli 5e kpl hintaan. Muistin , että sinä olet tätä ainakin kokeillut. Piti tulla muistelemaan postaustasi. Kokeilen itsekin nyt johonkin.
VastaaPoistaKiva, että löytyi. On aika riittoisaa tuo efekti. Odottelen, mitä sinä teet siitä.
Poista