Huomasin, että siellä roikkui renkaassa noita lasisia tuikkukippoja ja siitä sainkin idean. Minulla oli noita kaksi entuudestaan ja ostin 3 lisää. Tosin yhden jo rikoin, mutta eipä tämä "härpäkkeeni" olisi enempää kaivannutkaan.
Metallirenkaaseen kiinnitin ketjut ja maalasin ne valkoiseksi.
Piti vähän koristellakin , sillä muuten olisi ollut liian valju.Kiersin renkaan ympäri valoruusuköynnöstä ja lisäksi Finnmarilta ostamiani ruusuja sekä irtonaisia ruusun lehtiä.
Talon terassi kaipaa vähän uudistusta sisustukseen, joten laitoin sen sinne roikkumaan.
Ostin joskus kirpparilta tämän puisen hedelmäkipon, mikä oli lakattu puun väriseksi. Minä käsittelin se krakelontiaineella. Siitä ei tullut ihan priimaa, mutta en viitsinyt alkaa uudelleen käsittelemään.
Tähän minä alun perin niitä ruusuja tarvitsin.
Nämähän on niitä samoja ruusuja, millä koristelin tikapuillani roikkuvat sydämenmuotoisen kranssit.
Kun Tampereella oltiin, niin pakkohan se oli käydä Ikeassakin. Tämän kannun toin sieltä maljakoksi.
Ikeassa oli näitä kylpyhuoneeseen imukupeilla seinään kiinnitettäviä shampootelineitä. Minä kiinnitin ne pössykkäkatokseni ikkunaan kukkalaatikoiksi.
Nehän toimivatkin hyvin siihen tarkoitukseen, sillä laatikoissa on reikiä pohjassa ja kestävät 4 kg:n painon.
Tulen blogikäynneille kunhan taas ehdin... Uusi kivikkoni odottaa mullan levitystä ja kukkien istutusta. Toivottavasti pian pääsen myös aloittamaan sitä suihkualtaan tekoa pihallemme.
Aurinkoista alkavaa viikkoa tv Liisa
Oi että on ihana tuo ruusu/kynttiläkoriste 😊
VastaaPoistaSamoja tuikkupalloja olen katsellut sillä silmällä minäkin, mutta toistaiseksi malttanut mieleni, terkuin Suska.
VastaaPoistaMinä en enää malttanut mieltäni, vaan niitä oli lisää saatava.
PoistaKyllä tuli kaunis ruusukynttelikkö lasipalloineen.
VastaaPoistaKiitos Kruunu Vuokko :)
PoistaNiin kauniin ruusuisen tuikkupallokoristeen olet askarrellut, tykkään! Taulu on myös oikein soma:)
VastaaPoistaMukavaa alkavaa viikkoa sinulle :)
Kiitos samoin, Villa Tuta :)
PoistaKaunis tuli tuikkupallo- ruusu koristuksesta ♥
VastaaPoistaKiitos Kirsti :)
PoistaIhania tuunailuja!
VastaaPoistaTuo Ikean imukuppi-laatikko on kyllä hyvä ;-D
Kiitós Rouva Kivitikka. Yllättävän raskasta painoa ne laatikot kestävät :)
PoistaOlet taas tehnyt ihania juttuja!
VastaaPoistaMukavaa maanantai päivää!
Kiitos Sari :)
PoistaKaikkea ihanaa taas kerran! :)
VastaaPoistaKiitos Kata Maria :)
PoistaOletpa taas ehtinyt tehdä monenmoista kaunista.
VastaaPoistaKiitos Väkertäjä :)
PoistaIhania ruusuisia tuunailuja.. taulu on kaunis.. muutenkin kivoja ideoita jälleen!
VastaaPoistaJopas olet taas ollut aikaansaava. Itselläkin on ollut mielessä tehdä joku tuollainen roikkuva koriste terassille, mutta en ole vielä keksinyt millaista. Tuo sinun on jo aika lähellä sitä, mistä itsekin haaveilen ;-)
VastaaPoistaKiitos Leena :) Nämä ei kyllä vieneet kauaakaan aikaa, vaan olivat nopeita tehdä.
PoistaTäällähän on oikea niksinurkka! Kivoja juttuja. Kävin myös Tornissa yöpymässä vuosi sitten. Kattotasanteelta on hulppeat näkymät. Huoneet tosiaan ovat vähän rock-henkisiä. Mukavaa viikkoa ja inspiraatiota puutarhahommiin :)
VastaaPoistaKiitos Marianne :) Kattoravintolasta on kyllä hulppeat näkymät. Vahinko vain, että kattoterassit olivat remontissa.
PoistaKauniita kukkia kaikki. Tuo kranssi on niin kiva idea.
VastaaPoistaKiitos Vekki :)
PoistaOi mahoton miten upeita juttuja olet taas tehnyt,tuo härpäke on kyllä yliveto
VastaaPoistaKiitos kosotäti :)
PoistaTulipa tuosta kaunis koristus :) Minulla on vielä Torni kokematta, mutta mieli on tehnyt käydä jo useasti näköalaterassilla.
VastaaPoistaKiitos Jani! Kattoravintola oli auki, mutta terassit olivat remontissa. Harmi :)
PoistaHyviä ideoita - tässä sen näkee, että kun osaa ajatella vähän toisella lailla (kuten tuo shampootelinejutu) niin hyvää jälkeä tulee - ja miten kaunis tuo koristejutska...
VastaaPoistaAivan ihana tuo ruusukynttiläkoriste, tosi kaunis ja kaikki muutkin, kuten ruusutaulu, oot kyllä hyvä ideoimaan!
VastaaPoistaKiito Maiccu :)
PoistaTuota karkelointiainetta pitää kyllä täälläkin kokeilla. Näyttää niin kivalta!
VastaaPoistaTuo on helppo käyttää. Krakelointiaineitahan on monenlaisia.
Poista