Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

keskiviikko 26. elokuuta 2020

Lipaston tuunaus kalkkimaalilla ja siirtokuvilla 2


Lipaston tuunaus ja maalaaminen ja koristelu siirtokuvilla jatkuu...


Tämänkin lipaston sain keväällä ilmaiseksi yhdessä tuon edellisessä postauksessa olleen lipaston kanssa.



Tämäkin on tehty yhteistyössä www.sammalkeiju.fi  kanssa. Minä valitsin edellisessä postauksessa olleet siirtokuvat ja Sammalkeiju valitsi nämä tietämättä millaiseen lipastoon kuvat tulevat.

Hioin lipaston ja maalasin kolmeen kertaan Rust Oleumilla.


Kun maalikerroksia oli riittävästi, hioin kevyesti ohuella hiekkapaperilla.


Teippasin kuvat kevyesti ja sitten aloin hinkkaamaan kuvia irti oviin pakkauksessa tulleella lastalla. Nostin varovasti paperia ja jos näytti, että joku kulma ei ollut siirtynyt oveen, painoin paperin alas ja hinkkasin uudelleen.




En uusinut vetimiä, vaan maalasin alkuperäiset, puiset nupit. Vahasin lopuksi lipaston.


Lipasto muutti meidän saunaterassillemme Rapulaan. Tässähän oli aiemmin mieheni mummon vanha kappi, jonka olin tuunannut vuosia sitten.                                                                                                   




Meidän terassillamme on beessiä ja ruskeaa ja valkoista. Tämä väri on todella vaalea bees, melkein näyttää harmaalta. Nyt kun mietin, niin olisin voinut valita tummemman värin. Siirtokuvat erottuisivat vielä paremmin edukseen.

Minä olen kyllä rakastunut näihin tuunauksiin ja kuviin ihan täysillä. Vielä tulee yksi tuunaus näillä kuvilla tällä hetkellä. 

Minä en todellakaan ole varma, ettenkö vielä tekisi jotakin. Mullahan on keittiössä isäni tekemä lipasto, joka on nyt valkoinen. Sen yhteydessä on myös vitriini. Niihin sopisi niin täydellisesti tällaiset siirtokuvat. No pitää laittaa mietintämyssy päähän ja antaa miehen vähän makustella jo näitä tekemisiäni. Tosin kyllä hänkin on näistä tykännyt. Mulla kun tahtoo lähteä ns lapasesta, kun oikein johonkin hurahdan :D

Sammalkeiju on pieni kauppa Naantalissa, jolla myös verkkokauppa. Heidän verkkokauppaosoitteensa on www.sammalkeiju.fi.       Toimitus oli nopeaa. Käykäähän heidän verkkosivuillaan katsomassa, mitä muuta mukavaa ja ihanaa heiltä löytyy näiden upeiden siirtokuvien lisäksi.  Heillä on myös laadukkaita JDL:n kalkkimaaleja. Näillä siirtokuvilla työskentely on helppoa ja niillä saa kaunista aikaan.

Terkuin Liisa 




perjantai 21. elokuuta 2020

Vanha ruma lipasto edustuskuntoon



Sain keväällä facebookin roskalavaryhmästä pari rumaa, vanhaa mäntylipastoa ja päätin antaa niille uuden elämän. Lipastot ovat odottaneet varastossa sopivaa ideaa ja hetkeä. 

Olin innoissani saadessani tehdä yhteistyötä siirtokuvien merkeissä Sammalkeijun kanssa. Minä valitsin tämän siirtokuvion heidän malleistaan. (myöhemmin tulee lisää tuunauksia ja silloin tulee Sammalkeijun valitsemat siirtokuvat)
Kaivoin siis lipastot esiin..


Meinasi jäädä kokonaan ottamatta kuva alkuperäisestä lipastosta. Hioin lipaston ensin.      

            
Tähän hätään en löytänyt JDL:n kalkkimaalia, joten ostin tätä. 
En tykännyt tästä kalkkimaalista. Peitti huonosti, joten jouduin     maalaamaan kaapin monta kertaa.   

                                                                                       

Kun olin saanut riittävän hyvän ja peittävän pinnan, hioin kaapin kevyesti ohuella hiekkapaperilla ja puhdistin.  

Siirtokuvat tulivat tällaisessa pahviputkessa.  


Annoin maalin kuivua kunnolla. Siirtokuvista leikkasin sellaiset kuviot kuin halusin oviin, asettelin paikoilleen  ja teippasin ne kevyesti maalarinteipillä. Kuvien mukana tuli pieni lasta, jolla raaputin kuvat oviin. Kuvan päällä oleva paperi kannattaa irrottaa varovasti ja jos näyttää, että jostain ei ole siirtynyt, laske paperi takaisin ja raaputa uudelleen. Todella helppoa ja kuvia voi myös laittaa esim oveen, missä eri tasoja, kuten minun ovissani.
Lopuksi vahasin koko lipaston (myös kuvien päältä).    

                                         

Lipasto muutti uuteen matkailuautoomme. Vetimet oli minulla entuudestaan jääneet jostakin lipastosta. 

Minä kyllä olen niin ihastunut tähän lipastoon.  

Minulle jäi vielä hieman tarroja, joten päätin tuunata myös matkailuautostamme pienen mustan pöydän, jotta se sopii paremmin tuon lipaston kanssa. 


  
Tämän pöydän sprayasin Mastonin spraymaalilla, kiinnitin kuvat ja lopuksi sprayasin spraylakalla.  

     
Nyt se sopii lipaston kanssa yhteen.


 Minä ihastuin näihin siirtotarroihin, joita voi kiinnittää melkein mihin vaan, seinään, peiliin, ikkunaan ja kalusteisiin. 

Sammalkeiju on pieni kauppa Naantalissa, jolla myös verkkokauppa. Heidän verkkokauppaosoitteensa on www.sammalkeiju.fi . 
Toimitus oli nopeaa.
Käykää heidän verkkosivuillaan katsomassa, mitä muuta mukavaa ja ihanaa heiltä löytyy näiden upeiden siirtokuvien lisäksi.  
Näillä siirtokuvilla kyllä saa niin ihanaa aikaan ja työskentely on helppoa.
 
Pysykäähän kuulolla, sillä lisää siirtokuvatuunauksia on tulossa vielä. 

Terkuin Liisa 

            



















maanantai 3. elokuuta 2020

Blogiloman aikana on syntynyt yhtä ja toista käsitöiden saralla



Hei, en ole mihinkään kadonnut, vaan olen totaalisesti pitänyt blogilomaa. Kesä on mennyt pääasiassa mieheni kanssa reissatessa meidän asuntoautollamme. Olemme kyllä nauttineet reissaamisesta ihan tosissaan, kun niin monen vuoden jälkeen olemme saaneet automme siihen kuntoon, että sillä voi reissata. Vielä se on kesken jonkin verran, mutta laitan siitäkin postauksen jossain vaiheessa.

Pikkuhiljaa on palattu arkeen. Olen kuitenkin tehnyt yhtä sun toista tässä muutaman kuukauden aikana. Postaus on pitkä, mutta toivottavasti jaksat kurkata :)






Kankurin käsityökoulussahan oli keväällä kirjontaa, johon sitten hurahdinkin ihan tosissaan. Tämä malli on Taitojärjestön joskus yhteiskirjontana ollut malli. Minulla on jo niin paljon tyynyjä, että tämä löytää tiensä joskus jonkun lahjaan.






Käsityökoulu päättyi koronan vuoksi ennen aikojaan, mutta meille annettiin kotitehtävänä tehdä jotakin metallilangasta. Minun käsissäni syntyi kynttilälyhty.



Sisustuksen sarallakin olen hieman uudistanut ulompaa eteistämme. Tämän lipaston ostimme alun perin asuntoautoomme makuuhuoneeseen, mutta totesimme, että laatikot ovat sittenkin liian matalat. Hankimme autoon uuden lipaston ja tämä löysi tiensä kotiimme eteiseen. Tästä hävitin pienen penkin. Peilin ostin facebookin myyntipalstalta.



Tuunasin aikoinaan tekemääni suodatinpussikranssia maalaamalla hieman vaaleanpunaista väriä kukkasiin.


Valokranssihullu sai uuden valoteoksen makuuhuoneeseen. Löysin tämän paperinaruryijyn kirpparilta ja lisäsin siihen valot. Tämän paikalla oli aikaisemmin tekemäni makrameetyö, mutta se sai luvan lähteä. Vasemmalla olevaa tekemääni kranssia olin jo välillä tuunannut erilaisilla kukkasilla. Poistin ne ja palautin aiemmin olleet ruusut kranssiin ja lisäsin niitä vielä.

Kesän aikana olen ehtinyt neuloa myös sukkia matkoillamme:







Siinäpä hieman yhteenvetoa käsitöistäni. 

Kohta alkaa taas käsityökoulu ja ihania uusia materiaaleja ja tekniikoita on tiedossa.

Palailen pikku hiljaa myös teidän blogeihinne.

Terkuin Liisa


torstai 21. toukokuuta 2020

Villasukkien uudet trendit


Sain Minervakustantamolta esittelykappaleeksi kirjan Villasukkien uudet trendit, jonka alkuperäiset mallit ja ohjeet on Kerstin Balken. Innostuin kirjan malleista niin, että jo toinen pari on  tulossa...




Kirjassa on 25 värikästä sukkamallia

Lisäksi on mahdollista hyödyntää nettivideoita, johon kirjasta löytyy avauskoodi.

Kaikki mallit on neulottu 4 silmukan mallikerralla, joten ei tule pitkiä langanjuoksuja (enintään 3 silmukan mittaisia). Tästä syystä mallit on myös aloittelijan helppo neuloa.



 Malleja on kaikenkokoisille jaloille (20/21-46/47 ) Jokaisessa mallissa on ohjeet monelle koolle.

Kirjassa on myös kokotaulukko. Sukkien ohjeet on helpot ja mallikuviot on selkeät


Malli näyttää ihan eriltä, kun vaihtaa langan värejä mieleisekseen


Mallisukat oli tehty ohuemmalla langalla, kuin minun neulomani 7-veljeksestä. On kuitenkin helppoa käyttää eri paksuista lankaa ja lisätä/vähentää silmukoita tarpeen mukaan, koska kuviot ovat 4 silmukan mallikertoja.

Malleissa oli tehty nauhakavennuskärki, mutta minä tein kärkikavennukset erilailla siten kuin olen tottunut tekemään.

Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa, jos haluat opetella kirjoneuletta ja neulomaan sukkaa tai saada ohjeita lyhyiden langanjuoksujen kuvioihin.

perjantai 8. toukokuuta 2020

Farkkutakin tuunaus kirjomalla ja uusia sukkia


Kirjontainnostukseni ei ota laantuakseen :)
Minulla oli etsinnässä edullinen farkkutakki ja löysinkin Keskisen kyläkaupan alennusrekistä edullisesti farkkutakin, jonka päätin kirjoa...





Minulla ei ollut mitään mallia. Ajattelin, että pääkuvio on leinikit. Ensin tein valkoisia ja oransseja leinikkejä. Oranssi ei ole minun värini lainkaan, mutta kaunishan se on. No minä purin kaikki oranssit leinikit ja kirjoin tilalle vaaleanpunaiset leinikit. 


Etupuolen kukkiakin jouduin välillä purkamaan, kun malli ja jotkut värit eivät miellyttäneet. Tämäkin malli syntyi työtä tehdessä. Pidin värit ja kuviot lopulta ihan simppelinä.


Minulla ei muistini mukaan ole koskaan aiemmin ollut farkkutakkia. Tykkään nyt farkkutakista tosi paljon. Se on nyt paljon naisellisempi.


Muutamat sukatkin olen kutonut tässä sivussa:                              






Mukavaa viikonloppua ja äitienpäivää toivoo Liisa