Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Kelkan tuunaus ja askartelua vanhasta laudasta




Ostin ystävältäni Hanna-Leenalta tämän kelkan viime keväänä. Olin jo kauan haaveillut tällaisesta. Tässä se on sellaisena, kun sen sain. Kuten huomaatte, oli se jonkin verran huonossa kunnossa. Ja tämähän piti korjata ja tuunata.


Hanna-Leena ei tiennyt tämän kelkan historiaa. Kun kelkan maalia raaputettiin, ei sen alta paljastunut tekijää saati vuosilukua, mutta tällainen teksti sieltä tuli. Olisipa kiva tietää, miksi joku oli tämän tekstin sinne kirjoittanut. 

 Pakkohan se on myöntää, että appiukko raaputti maalit pois ja liimasi irvistelevät kohdat. Minulle jäi vain loppuhionta ja maalaus.
  Mikä yllätys, että kelkan väriksi tuli valkoinen. Appiukko laittoi vielä kelkan keskelle ylimääräisen tukipuun, joka ei onneksi näy.



No tontuillenihan tämä kelkka valmistui juuri jouluksi. Aika sopuisasti ne sinne menivät.


Minullahan oli vielä vanhaa ladonlautaa jäljellä. Olenkin sitä kovin nuukasti käyttänyt. Ajatuksena on ollut tehdä siitä tällainen kukkalaatikko. Minä olin saanut ystäviltäni joskus pari hevosenkenkää ja ne ovat jo monta vuotta odottaneet sitä inspiraatiota. Idean laittaa hevosenkengät laatikkoon sain  Nilan blogista Lappalainen etelässä. Hevosenkengät olivatkin kuin tehty tähän laatikkoon. Niistä tuli hyvät kahvat.






Vielä oli lautaa jäljellä ja tein kynttilöille säilytyslaatikon appiukkoni avustuksella. Hän mm sahasi jiiriin laudat, jotta ei jäänyt rumia kulmia. Idean tähän sain muistaakseni TeSan blogista, joka oli laittanut kynttilät kappaan. Kappoja on harvoin myynnissä, mutta TeSan mukaan Tori.fi:ssä oli myynnissä. No tästä vanhasta ladonlaudasta tulikin ihan soppeli. Tätähän voi käyttää muuhunkin. Vielä aion laittaa siihen koristeeksi "ruosteisen" sydämen, kunhan löydän sen varastostani. Kiva olisi vielä löytää tyyliin sopivat kahvat.

Ihanaa joulun odotusta toivoo Liisa

36 kommenttia:

  1. Kelkasta tulikin ehostuksen jälkeen tosi ihana ja nyt tontut pääsevät aattona jakamaan kilteille lapsille lahjojaan. Mutta mistä poro???
    Kiva kukkalaatikko ja kynttiläsäilö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko :) Onneksi mitään poroa ei tarvita, kun tämä on kelkka, jota työnnetään.

      Poista
  2. Voi miten upea tuli tuosta kelkasta ja nyt on tontuillekkin juuri sopiva kulkupeli:)♥ Niin kivoja nuo laatikot ja kauniita kuvia! Leppoisaa lauantai-iltaa ja viikonloppua♥

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava kelkka ja muutkin upeat vanhat tavarat.Hyvää joulun odotusta sinulle!😍

    VastaaPoista
  4. Ihana kelekka:)aika erikoisen puumerkin tekijä? jättäny?
    Uskomattoman hieno kokonaisuus,maalattuna,ei tuotaraski ulos viedä:)Kelekkaa tarttevat "sisätontutkin",nukkuvat vuoronperään kelekassa:))
    Joo,minä ihailin Nilan "hevosenkengillä koristettuja" kukkalaatikoita:) molempien laatikot hienoja!!!,Taitavasti olet tehnyt,kaunis:)
    Tuo kynttilä-kappa:)ihana!
    Minulla 1956 vuodelta pottukappa:)
    ..taitavaa appi-ukkoa,on kiittäminen:))
    Ihanaa touhukasta,joulun odotusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa Kelkka ei mene enää ulos lainkaan, vaan säilytän sitä sisätiloissa.

      Poista
  5. Kaunis kelkka ihanine tonttuineen! Upean kukkalaatikon teit myös.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kelkka tontuillesi!
    Hieno tuunaus.

    VastaaPoista
  7. Vau, mikä kelkan tuunaus! Tuli niin hieno! Tuo kukkalaatikko on kyllä silti näistä hienoin! Hevosenkengät kruunaa sen... Rentouttavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Hieno kelkan tuunaus❤Ihanaa joulunodotusta sinulle💕🎅

    VastaaPoista
  9. Tulipa siitä kaunis. Nyt on tontuille luvassa kylmää kyytiä. Kukkalaatikkoa täällä kuolailen, kyllä appiukot on parhaita , terkkuja;) ♥

    VastaaPoista
  10. Aivan ihastuttava vanha kelkka ja huippuhieno lopputulos! Ja tuo kukkalaatikko, ei voi kuin ihailla kekseliäisyyttäsi <3

    VastaaPoista
  11. Voi mitä kaikkea ihanaa oot taas keksinyt tehdä 😍 tuo kelkka varsinkin on aivan ihana, haluan itsellekin tuollaisen ja tontut ja lahjat sen kyytiin. ❤️

    VastaaPoista
  12. Ihana kelkka minullekkin kelpaisi hyvinkin. Minä ajattelin myös ensin laittaa hevosenkengistä kahvat ,mutta muutinkin sitten suunnitelmia kun kaukalot oli niin pitkiä ja korkeita . Kukkalaatikkosi on aivan ihana. Voisikohan kappaan kahvoiksi laittaa köydet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila :) Mietin juurikin köyttä tai sitten nahkaa kahvoiksi.

      Poista
  13. Tuollainen kelkka onkin oikea aarre! <3
    Ja miten kauniit laatikot!

    Tunnelmallista joulunalusviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  14. Ihana kelkka, siitä tuli hieno. Ihailen myöskin joulutähti asetelmaa, kiva puinen sekä kynttilät samalla tyylillä. Hyvä idea noi hevosenkengät, sopivat hyvin.

    VastaaPoista
  15. Uskomattoman kaunis tuosta kelkasta käsissäsi tulikin ♥ ihanaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  16. Teillä huokuu joulutunnelma jo niin, että sen tuntee tänne asti. Ihana kelkka. Joskus pinnan alta voi löytyä yllätyksiä, kuten tuossa teidän rapsutteluissa kävi. Nyt kelkka näyttää todella kauniilta.

    VastaaPoista
  17. Ihana kelkka. Vanhalauta-jutut on vaan niin sairaan hienoja. Veikeä idea noi hevosenkengät.

    VastaaPoista
  18. Nättejä juttuja juuri jouluksi ��. Kelkkakin kuin uusi. Mukavaa joulua teille molemmille!

    VastaaPoista
  19. Upea kelkka tuli... todella hieno tuunaus. Samaten kukkakaukalo ja kynttilöiden säilityslaatikko... ovat niin nostalgisen kauniita.

    VastaaPoista