Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Voileipäkakkuja ja suutarin shamppanjaa






Olinpa jälleen kursseilla. Martat järjestivät Hurmaavat voileipäkakut -kurssin ja minä päätin mennä sinne. Aina kursseista oppii uutta. Meitä oli 8 naista ja aina pareittain teimme yhden kakun. Lopuksi maistelimme kakkuja ja saimme vielä maistiaiset kotiin viemisiksi.


Tämä hyydytetty voileipäkakku saariston tapaan oli tehty valmiiksi jo edellisenä päivänä, koska se ei olisi ehtinyt muutoin hyytymään


Tämä poro-chilirulla oli minun ja erään kurssilaisen tekemä

 Punajuuri-vuohenjuustokakku oli yllättävän hyvää


Tapas-voileipäkakku


 Kreikkalainen broilerikakku

Saimme vinkkejä kakkujen tekoon ja tietysti myös ohjeet näiden kakkujen valmistamiseen.



Meillä oli kahvin lisäksi juomana tätä Suutarin shamppanjaa, mikä oli todella hyvää. Litra spraittia ja pullo/tölkki olutta ja juoma on valmista. Minä inhoan olutta, mutta tässä juomassa se ei maistu lainkaan. Kannattaa kokeilla.

Aurinkoa viikkoonne toivoo Liisa



50 kommenttia:

  1. Oi miten hurmaavia voileipäkakkuja, olen kerran tehnyt itse, ja siitähän on jo vuosia. Kun olin lapsi, niin meillä oli saunanjälkeen sellaista juomaa, missä oli nk. pilsneriä ja sitruunasoodaa, ja olihan se hyvää, vieläkin joskus itse lotraan sitä! aurinkoista ja iloista loppuviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3 Eiköhän se ole juuri samaa juomaa.-

      Poista
  2. Oletpas ollut herkullisella kursilla.Marttojen kurssit opettavaisia!!
    En kyllä osais valita?,mieleisintä,kaikki yhtä herkkuja:)
    ...tuo pororulla kiinostaa? pitääkin tutkia Marttojen sivustoa,ohjetta:)
    Tuota "suutarin shamppanjaa" pitääkin juhannuksen aikaan kokeilla.En ole ikinä olutta/kaljaa
    maistanu:)....mutta jos vieraille tarjoais;)
    Kiitos tästä herkullisesta tarinasta!!! :)
    Iloa ,Aurinkoa,ja Sadetta! viikkoosi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa :) Kurssi oli tosi hyvä ja vinkkejä todellakin sieltä jäi mukaan.

      Poista
  3. Oijoi mitä herkkuja! Näyttävät kyllä kaikki niin hyviltä:) Voileipäkakkujen teko on kyllä hauskaa puuhaa, mutta melkoisen iso hommahan niissä on. Mukavaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde <3 Isotöisiähän ne on, mutta kyllä ne palkitsee maullaan.

      Poista
  4. Sinulla on ollut kurssien alkukesä, ensin mattokurssi ja sitten voileipäkakkukurssi - ihania varmaan molemmat, herkulliselta näyttää. Voileipäkakku on taitolaji ja se on hyvää, tykkään kovin! Ihanilta näyttävät!! Tuo suutarin shampanja oli minulle uusi tuttavuus, en myöskään ole oluen ystävä! Mukavia vinkkejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja olinhan minä vielä siellä risukranssikurssillakin jo aiemmin keväällä.

      Poista
  5. Herkullisen näköisiä voileipäkakkuja.
    Suutarinsamppanja on minullekin täysin tuntematon juttu. En tosin ole oluen ystävä minäkään.
    Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
  6. Olut ei ole minunkaan juomani.Erikoinen tuo ohje juomasta!Upeat herkulliset kakut olette tehneet.Joskus olen Marttojen kokkikoulussa käynyt tyttäreni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juomassa ei olut maistunut lainkaan ja se maistui minullekin, joka inhoaa olutta.

      Poista
  7. Mä tykkään sekä tehdä että herkutella voileipäkakuilla, oiskohan tuollainen kurssi täällä etelässäkin :)Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voileipäkakut on niin herkkua :) Jos saan valita pöydästä makean tai voileipäkakun väliltä, niin lautaselleni menee suolaista.

      Poista
  8. Oijoi, voileipäkakut on ihan min herkkua, nams! :) Kauniita ja herkullisen näköisiä nämä kurssin luomukset.

    VastaaPoista
  9. Kiva kurssi ja yhdessä tekeminen se vasta kivaa onkin! Ja maistajaiset ihan parasta:)

    VastaaPoista
  10. Wau, mitä kakkuherkkuja! Varmasti mukava kurssi.
    Tuo juomavinkki on mielenkiintoinen, kiitos!

    VastaaPoista
  11. Kyllä nyt tulin tänne väärään aikaan, kun näin myöhään vasta ehdin avaamaan läppärin... (enkä nuku vielä kuten yleensä tämän toukokuisen raitisilmamyrkytyksen vuoksi...)
    Vesi herahti kielelle näistä kuvista. Kaunis tuo teidän tekemänne, kaikki olivat varmasti herkullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti et joutunut menemään jääkaapille :)

      Poista
  12. Hienoja kakkuja! On jo pitkään pitänyt tehdä pyöreä voileipäkakku, kun aina juhlissa mennään sillä perinteisellä. Seuraaviin kemuihin siis. Aurinkoa päivääsi, terkuin Suska.

    VastaaPoista
  13. Herkulliset kuvat ❤ aurinkoista kesää toivottaen Ronja

    VastaaPoista
  14. Herkullisen näköisiä ja hienosti koristeltuja voileipäkakkuja.
    Mulla on toi sama juoman ohje, sillä erotuksella että laitan siihen vielä litran omenamehua. Todella hyvää !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3 Omenamehu varmaan sopii tuohon juomaan erinomaisesti.

      Poista
  15. Oi, oi että onkin herkullisen näköiset tarjottavat. Kurrseille on kiva käydä siellä oppii aina jotain uutta. Tuota Suutarin shamppanjaa pitää kyllä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta :) Juoma on hyvää sellaisenaan tai sitten boolipohjana :)

      Poista
  16. Oi,oi minä niin rakastan voileipäkakkujen tekemistä ja syömistä myös:) Mä olen niin tykästynyt Marttoihin. Aina on jotain kivaa meneillään.

    VastaaPoista
  17. Ihania kakkuja💕Ootte mestareita.Aurinkoista kesäkuun alkua sinulle🌻

    VastaaPoista
  18. Joo kiva, nyt täytyy mennä jääkaapille! Ihania kakkuja! Olen aina tykännyt melkeinpä enemmän voileipäkakuista kuin monista täytekakuista. Äitini oli hyvä niitä tekemään ja koristelemaan. Nyt kyllä suu napsaa ja pitkään :) Mahtavaa kesän alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla Annika :) Tykkään itsekin enemmän voileipäkakuista kuin täytekakuista.

      Poista
  19. Voi että minkälaisia herkkuja! Ja varsinkin näin ruokavaliota noudattavalle katsominenkin saa ihan tuskanhien kun ei voi syödä.

    VastaaPoista
  20. Siitä onkin kauan kun viimeksi olen voileipäkakkua tehnyt. Näyttää tosi herkulliselta ja vähän erilaisia makuja. Toivottavasti saamme nauttia myös näistä ohjeista .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila <3 Ehkä jossain vaiheessa voisin laittaakin.

      Poista
  21. Oi mitä kakkuja! Poro-chili-yhdistelmä kuulostaa todella hyvältä! Ja suutarin shamppanja - en ole ennen siitä kuullutkaan mutta menee ehdottomasti kokeiluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku :) Tuo poro-chilirulla oli mielestäni yksi parhaimpia, mitä tuolla tehtiin.

      Poista
  22. Herkullista. Olin itsekin pari vuotta sitten Marttojen järjestämällä ruoanlaittokurssilla. Teimme tuolloin italialaista ruokaa alkuruoasta jälkkäreihin saakka. Nyt olen odotellut taasen sopivaa teemaa mennä Marttojen järjestämälle kurssille. Heidän järjestämät kurssit ovat olleet todella suosittuja. Ja mikä parasta, on hienoa nähdä se huikea lopputulos kaiken runsauden kera uusien oppien myötä. Kuten ottamistasi kuvista huomaa - on ilo ollut tehdä ja nauttia pöydän antimista. Hyvää kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisi <3 Kyllä noista kursseista aina jotain jää käteen ja kiva on maistella hieman uusia makujakin.

      Poista
  23. Hyvännäköisiä kakkuja, hjam! Enpäs ollut suutarinshamppanjasta ennen kuullutkaan. Mukavaa loppu viikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  24. Melkein tuli ähky, kun silmillään söi nuo herkulliset kakut kuvista. Suutarin shamppanja oli niin ikään aivan uusi tuttavuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kuvat ei lihota :) Olen tehnyt tuota juomaa jo uudelleen janojuomaksi helteille.

      Poista
  25. Ihania voileipäkakkuja! Varmasti tosi herkullisia! Minä teen silloin tällöin, esim. lasten synttäreille, voileipäkakkuja ja meillä ihan ykkössuosikiksi on noussut tomaatti-basilikakakku, johon olen itse leiponut basilikalla maustetun leivän. Tuo kakku on kuitenkin sen verran työläs ja aikaavievä tehdä, että tosiaan teen sitä vain pari kertaa vuodessa. Nopeampia tulee tehtyä vähän useammin. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista