Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

tiistai 8. elokuuta 2017

Tee itse suihkulähde ja majakka

Minä olin ajatellut vielä pitää blogilomaa tämänkin kuukauden, mutta postauksiani oli jo toivottu, joten laitan kesäni suurimman työni esille.
Minähän olen kauan haaveillut suihkualtaasta takapihallemme, sillä siellä oli sille hyvin tilaa.





Tämän sammakko-orkesterin tilasin netistä heti ensimmäiseksi.



Appiukko kaivoi minulle kuopan, jonka päällystin aluskankaalla.



Meillä on ollut tämä suuri antenni monta vuotta puupinon suojana ja se oli tarkoitus jo viedä kaatopaikalle, mutta mieheni sai idean tehdä siitä pohjan altaalle.
 Altaan täytimme hiekalla ja sopivasti hiekka menikin läpi noista rei`istä.


Fb-kirpparilla oli sopivasti kiviä myynnissä, mutta liikaahan niitä oli, mutta ovat kyllä löytäneet paikkansa.             

 Mustaa allasmuovia en löytänyt, joten täytyi tyytyä vihreään.






Betonin värjäsin mustalla rautaoksidilla. Mieheni pyöritti betonimyllyä ja minun tehtäväkseni jäi vain betonoida kivet altaan ympärille.



Altaan ympärille tein kukkapenkin, jonka reunustin myös betonilla ja kivillä.

Majakkani muurasin harkoista                                                                                  


Porasin reiät ikkuna-aukoille. No ikkuna-aukot jouduin poraamaan kahteen kertaan, koska minulle tuli pieni mittavirhe yhdelle reunalle ja jouduin täyttämään kaikki ikkuna-aukot betonilla ja tekemään uudet reiät.

Harkot ja päälle tulleen kukkaruukun pinnoitin tasotteella.



Ruukun alle laitoin savilautasen, johon porasin reiän.

 Tasotteen kuivuttua enää maalaus.





Altaan reunalle istutin ruusuja ja daalioita.







Mieheni veti ledit majakkaani ja altaan reunalle. Majakassani on vilkkuva valo ylhäällä ja myös valot 9 ikkuna-aukossa



Tässä vähän tuoreempi kuva. Ruusutkin ovat alkaneet kukkimaan.



Sammakko-orkesteri on päässyt soittamaan.
Etsin kuumeisesti kaupoista ja netistä kelluvia lumpeenkukkia, mutta ei niitä löytynyt. Jouduin sitten tekemään ne itse. No palaan noihin lumpeenkukkiin myöhemmin.

Minä olen nyt kesälomalla ja palailen blogeihinne jossain vaiheessa, mutta pääasiassa pidän blogilomaa tämänkin kuukauden.

Toivotan uudet lukijat tervetulleiksi.

Terkuin Liisa

41 kommenttia:

  1. Oi miten upea kokonaisuus♥ ja ihanat nuo valot,kyllä luovat tunnelmaa! Tuossa on ollut kova työ..Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
  2. Vau mikä komistus, suihkualla, majakka, kukat ihan kaikki.
    todella upee, mä tykkään.
    Mä oon kaivannut tota sun blogisi kuvaa :) sekä kirjoituksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :) kesällä on vain niin paljon hommaa puutarhassa, että jää nämä bloggailut vähemmälle.

      Poista
  3. Onpa hieno! Aika suuri projekti, mutta lopputulos on näyttävä.
    Mukavaa lomailua!

    VastaaPoista
  4. Isompi urakka, mutta hieno lopputulos! Vesiaiheet pihalla ovat olennainen osa puutarhaa. Ja valaistu majakka tuo iloa pimeisiin iltoihin! Mukavaa lomaa, mutta tuothan taas lisää mukavia juttuja blogiisi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku :) Kyllä minä taas syksymmällä bloggailen.

      Poista
  5. Hei vaan - täällä toinen blogihuilaaja :) Kesä se vaan on vienyt mennessään--->
    Tuo antennijuttu oli kyllä vissisti ihan innovaatio!
    Vesiaihetta olen tuumaillut kuten myös jo jonkin aikaa, mutta sijoituspaikka on edelleen ? Joskus muinoin tein pienen pulputtavan altaan (entiseen asumukseen), mutta sen siivoaminen puistomaisessa puutarhassa oli aika työlästä. Eli pitisi kaataa lisää puita pois tästä nykyisestäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä kesällä on niin paljon puuhaa ulkona, ettei aika riitä kaikkeen. Suihkualtaani on helppo puhdistaa, kun se ei ole syvä. Kun siihen kyllästyy, niin helppo ottaa muovi pois ja täyttää mullalla ja tehdä vaikka kukkapenkki.

      Poista
  6. Voi miten hieno!
    Lumpeenkukat sopii ihanasti altaaseen.
    Hyvää loman jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Voi miten suloinen yksityiskohta puutarhaan...tunnelmallinen <3 T. Mervi

    VastaaPoista
  8. Kaunis kokonaisuus. On kiva seurata kuva kuvalta, kun nurmi vihertyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TeSa :) Nurmikkomme oli keväällä aivan hirveä, kun oli tuota jääpoltetta. Onneksi nurmikko pikkuhiljaa kasvoi umpeen.

      Poista
    2. Hyvä juuristo pitää, vaikka kelit on mitä on.

      Poista
  9. Ihanasti ideoitu ja toteutettu! Sammakko-orkesteri tulee soittamaan sävelet duurissa :).

    VastaaPoista
  10. no jopas on heino suihkulähde.
    Sinulla kun on niitä lintuja puutarhassa, niin mistä olet ne hankkinut, vai oletko nekin ITSE tehnyt?Olen käyttänyt puoli iltaa guuglea selaillessa ja muistin sinut.
    -Satu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Jos tarkoitat noita metallisia isoja lintuja, niin niitähän löytyy kyllä. Olen ostanut ainakin Kodin Terrasta ja jostakin kukkakaupasta. Niitä voi löytyä Hongkongista, MiniManista ja Kärkkäiseltä ainakin. Minä olen ne sprayannut valkoiseksi.

      Poista
    2. Kiitos Liisa
      Pitääpä katsella noista. Enpä ajatellut, että ole ne "jälkikäsitellyt"
      -Satu-

      Poista
  11. Voi miten kaunis suihkulähde ja tuo majakka <3 Ihanalta näyttää nyt syksyn hämärissä kun majakkoon syttyy valot ja vesikin heijastuu kauniisti :) Iloista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nythän majakkakin on parhaimmillaan, kun on pimeät illat.

      Poista
  12. Olet kyllä aikamoinen aikaansaaja! Tuossa olisi ollut meidän taloudessa projektia moneksi kesäksi. Oli kiva käydä lukemassa kesäkuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vintagentti :) Se oli suurin saavutukseni tänä kesänä ja jotenkin tuli vähän "tyhjä" olo tämän jälkeen, ettei saanut mitään muuta aikaiseksi.

      Poista
  13. No huh huh Liisa mitä olet mennyt tekmään! Tulipa tosiaan komea kokonaisuus. Kyllä haba kasvaa kun moista kivikasaa ja betonivelliä käsittelee. Toisilla sitä virtaa riittää. Täydentää sitä sinun kaunista pihapiiriäsi tämä vesiaihe. Aurinkoista viikkoa toivottelee Kaisa

    VastaaPoista
  14. Wautsi! Mahtava projekti ja lopputulos! Hyvää lomaa, kyllä me jaksetaan odotella sun postauksia syyskuullekin... :)

    VastaaPoista
  15. Voi että mä olen odottanut postauksiasi! No,tännehän oli tullut upea postaus. Tosi hienon suihkulähteen miehesi kanssa vähän yhteiistyönäkin tehneet. On kiva katsella. Kaunis on teidän piha.

    VastaaPoista
  16. Moikka. Löysin tämän kun etsin majakan teko ohjeita netistä. Mistä olet ostanut pyöreitä pilariharkkoja ja muistatko käyttämiesi harkkojen mittoja? Täällä Tampereella niitä ei ole oikein missään. Kantikkaita 24x24 löytyy ja yhtään isompaa halkaisijaa ei harkoilla saisi olla siihen paikkaan mihin majakkaani suunnittelen. Kodin terrassa saattaa olla ainoana liikkeenä koko Tampereella pyöreitä, mutta ne on 30 cm halkaisijaltaan, eikä niiden alaosaan edes kävis kävis tuollainen kantikas 24cm harkko mitä löytyy joka paikasta. Tuo kantikas alaosa näyttää hyvältä. Muutenkin hieno majakka sulla. Miten tuonne on sähköt vedetty? Mä en saa sinne sähköjä joten muetin jotakin led lyhtyä päähän ja jos jotenkin sais viritettyä lednauhavalot tms roikkumaan ylhäältä alas, että vähän kajastaisi sisältäkin valoa majakan ikkunoista siis.. jos on antaa vinkkejä niin kerro ihmeessä. Duunaan omani rantaan kiven päälle ja sen takia siinä on tuo halkaisijarajoitus mulla.

    VastaaPoista
  17. Anteeksi, kun olen unohtanut vastata. Pyöreitä harkkoja on ollut vaikea löytää. Ensimmäiseen majakkaani muutama vuosi sitten taisi löytyä Byggmaksista. Niillä ei niitä nyt tietääkseni ole. Tähän löysin pienempiä harkkoja. Kokoa en osaa sanoa varmuudella, mutta ehkä 30 cm. Nämä oli ehkä K-Raudasta. Sinähän voisit tehdä kehikon ja valaa jalustan betonista ja istuttaa harkot siihen tukevasti, kun betoni on vielä märkää. Aurinkokennovalot voisi olla ratkaisu sinun ongelmaasi, kun sähköjä et voi saada. Minä porasin ikkuna-aukot ja laitoin ledinauhan sisään. Ikkuna-aukkoihin laitoin kovaa muovia, etteivät valot heijasta liikaa. Mikäpä estää tekemästä kantikkaista harkoista majakkaa. Mukavaa kesän jatkoa ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä tuon harkon halkaisija taitaa olla lähempänä 20 cm.

      Poista