Eräässä fb-ryhmässä oli tehty kananmunakennoruusuista ihanan pastellivärinen kranssi. Siitä innostuneena minäkin aloin väkertämään ruusuja. Ruusut tein ihan sillä samalla tekniikalla, millä olen sytykeruusuja tehnyt. Pinterestistä löytyy tarvittaessa hienoja ruusunmalleja, jotka on tehty kananmunankennoista.
Pohjana minulla on styrox-kranssipohja, mutta saattaa olla, että ihan pahvista tulisi parempi. Maalasin pohjan ensin. Käytin ruusujen kokoamiseen ja kiinnittämiseen kuumaliimaa. Kokeilin ensin maalata ruusut irrallisena, mutta helpompaa oli ensi liimata ja sitten maalata. Vielä lopuksi sitten korjausmaalia pintaan.
Ruusut maalasin siis helmiäismaalilla, jota olin vedellä laimentanut. Oli helpompi maalata.
Lopuksi kiinnitin hieman sisalia koristeeksi.
Siinäpä kranssini valmiina terassin ovessa
Kirppikselläkin olen kiertänyt. Tämän kynttilälampetin löysin kirpparilta. Laitan sen terassin seinään kiinni ja pidän siinä kukkasia.
Nyt se vain roikkuu terassin hyllyn reunassa kiinni.
Tämän kehyksen löysin myös kirpparilta. Pitää kaivaa jostakin yhteiskuva isännän kanssa ja laittaa kehykseen.
Fb-kirpparilla oli myynnissä kaksi tuollaista rottinkituolia sekä samaa sarjaa kaksi pöytää. No minähän "kärppänä" ostin ne. Eivätkä maksaneet kuin 30 euroa. Nyt ne odottaa lämpimiä kelejä, jotta pääsen maalaamaan ne ulos. Aivan ihanat istua. Toinen tuoli menee vintin makuuhuoneeseen ja toinen meidän makuuhuoneeseen. Pöydät löytänevät tiensä joskus meidän asuntoautoomme, kunhan se on siinä vaiheessa, että pääsee sisustamaan.
Pentikiltä ostamani hortensiakangasta oli niin paljon, että sain tyynyt olohuoneen sohvaan terassin tuoleihin ja vintin makkariin. Saimme asennettua yöpöydät ja sängynpäädynkin seinään.
Täällä oli erä- ja puutarhamessutkin ja tietty minä onnessani sinne pyyhälsin. Pettymys oli kyllä kova, sillä kukkamyyntiä ja muuta puutarhaan liittyvää ei ollut juuri nimeksikään. Enemmänkin ne oli ne erämessut eli äijämessut. No hankin minä kolme kiinanpionin juurakkoa ja tämän kukkakimpun.
Minä jo luulin, että remonttihommat on vähäksi aikaa telakalla, sillä niin kova homma oli tuo vintin remppa, mutta vielä mitä. Minulla on jo tapettirullia odottamassa, että saisin aikaiseksi aloittaa eteisen remontin. Ostin sinne ihanat plafondit ja siitähän se vimma tulikin sitten, että uutta tapettia ja maalia seinään. Lamput ovat vielä paketissa, enkä niitä laita ennen remonttia.
Makuuhuoneenkin aion tapetoida jossain vaiheessa. Isäntä tilasi mulle jo monta vuotta sitten ihanaa tapettia englannista, mutta ei ne ole vieläkään seinässä. Sanoinkin, että mulla on jo kohta maku muuttunut sen tapetin suhteen. Eiköhän ne ilmesty seinään vielä tänä vuonna.
Terkuin Liisa
Todella kaunis kranssi, kertakaikkiaan!
VastaaPoistaIhanaa, kun jaksat olla niin ahkera.
Kiitos Kati :) Onhan tämä askartelu verissä :)
PoistaKranssi on kaunis! Ei uskoisi mistä on tehty! Aivan mahtavia kirppislöytöjäkin olet tehnyt. :)
VastaaPoistaIhanaa toukokuun alkua sinulle! <3
Kiitos Sari, samoin sinulle :) Minulle tuo työkaverit niin paljon kananmunankennoja, että niistä riittää kransseihinkin. Kaikki ei mene sytykkeisiin.
PoistaUpea kranssi! Hienot kirppis löydöt! Kaunista viikkoa sinulle!
VastaaPoistaKiitos Maarit, samoin sinulle :)
PoistaOn kyllä niin ihana kranssi! Wau!
VastaaPoistaTosi kivoja kirppis löytöjä!
Hyvää toukokuun ensimmäistä viikkoa sinne!
Kiitos Sari, samoin sinulle :)
PoistaTodella kaunis kranssi! Ihania kirppislöytöjä olet tehnyt.
VastaaPoistaIhana kukkakimppukin!
Mahtavaa toukokuuta!
Kiitos Mamma63, samoin sinulle :)
PoistaIhana kranssi! (: Sie se jaksat askarrella.
VastaaPoistaKiitos Pipo-otus :) vielä ei pääse puutarhahommiin
PoistaUpea kranssi ja tyynyt tuo niin kivasti väriä..
VastaaPoistaKiitos Tanni :)
PoistaTuo kranssi on todella muhkean upea, ihanan värinen, herkullinen! Harmi ettei messuilla ollut sitä mitä menit hakemaan ja katsomaan, aika tyypillistä nykyään ja se on surullista! Että jaksan ihailla sinut kädentaitojasi!
VastaaPoistaKiitos Saila :) Harmitti minuakin nuo messut, mutta joskus se on sellaista
PoistaIhana kranssi! Olet kyllä tosi ahkera! Minäkin mietin hetken messuille menoa, mutta kun katsoin esittelijälistaa, huomasin ettei siellä ollut mitään minua kiinnostavaa. Harmi, että kun sellaiset järjestetään, ei hommata monipuolisempia esittelijöitä.
VastaaPoistaKiitos Eeviregina :) Ai sinäkin olet täältä lähistöltä. Et kyllä jäänyt mistää paitsi jäämällä pois noilta messuilta. Se vain on niin, että ehkä seuraaville messuille ei ole niin ruuhkaa, jos tuollaiset järjestetään.
PoistaJoskus on tullut tehtyä ruusuja valkoisena eikä tuo helmiäisväri ole yhtään hullumpi.Rottinkijutut ovat aina ihania!
VastaaPoistaValkoiseksi maalattuja ruusuja voisi vielä tehdäkin, kun noita kennoja riittää. Rottinkikalusteet on kyllä ihania :)
PoistaKaunis kranssi, todellakin upea. Tuo hortensia kangas on alkanut minuakin kiehtoa. Mukavaa toukokuun alkua!
VastaaPoistaKiitos mummo :) Juuri katsoin Citymarketin mainoksia ja siellä oli noita hortensiakankaalla olevia pussilakanoita tarjouksessa. Pitää varmaan käydä kaupoilla.
PoistaKivoja löytöjä olet tehnyt ja sisustanut kauniisti. Kranssi on piste iin päälle, terkuin Suska.
VastaaPoistaKiitos Suska :)
PoistaNiin kaunis kranssi ♥
VastaaPoistaKiitos Kirsti :)
PoistaSuloinen kranssi ja kivat kirpputorilöydöt.
VastaaPoistaKiitos Kruunu Vuokko :)
PoistaTosi hienot kirpparilöydöt. Tuo rottinki on nyt niin muotia, olen etsinyt minäkin. Nätti on kranssikin. Minun huovutettu pääsiäiskranssini koki kovia, kun linnut innostuivat hakkaamaan kranssista pesälämmikettä!
VastaaPoistaKiitos Vekki :) Rottinkikalusteet on niin ihania. Ihailin yhdessä puutarharyhmässä, kun siellä oli upea rottinkisohva myynnissä, mutta kun ei ole enää paikkaa, mihin sellaisen laittaisi. Uskon, että huovutettu kranssi on lintujen suosiossa. Parasta pesänrakennusmateriaalia.
PoistaHuh! Mitähän energiapillereitä ne liuottaa sinne pohjosemman Suomen vesijohtoveteen... :) Kranssi oli tosi hieno ja tuo terassin seinä hyllyineen on kyllä niin kaunis. Ja aina ihailen noita sinun terassin ihania tuoleja... istuisin varmaan siellä aina... Jäänpä mielenkiinnolla odottelemaan tuolien tuunausta ja tapettikuvia... :) Ihanaa loppuviikkoa, Liisa. Toivottavasti aurinko paistaa sielläkin!
VastaaPoistaHih, Satu. Ei taida meidän vedessä olla muuta, kuin liikaa kalkkia :) Meillä ei juurikaan noissa tuoleissa istuta ja olinkin ne jo viemässä Rapulan terassille takan eteen, mutta mies ei ollut oikein suopea moiselle ajatukselle. Pitäisikö tukkia terassi täyteen kalusteita, oli miehen kommentti.
PoistaSytykkeiksi kelpaavat minun ruusuni, mutta ei niistä tuollaista upeaa kranssia saa niinkuin sinä olet tehnyt, värikin on ihana! Sinulla on silmää löytää toisen romusta tuunattavia aarteita, ja kun on taitava, niin aarteita syntyy! Hyvä ostos nuo tuolit!
VastaaPoistaNo ei nuo minunkaan ruusuni niin viimeisen päälle ole, mutta eihän ruusutkaan ole. Kirppareilla kierrellessäni katson aina jotain tuunattavaa.
PoistaIhan mielettömän kaunis kranssi ja tosi kivoja löytöjä olet kirppikseltä tehnyt. Kerkiäisinpä itsekin käymään, täytyykin ottaa tavoitteeksi. Mukavaa iltaa!
VastaaPoistaKiitos Maiccu :) Kirpparit on minulle kivaa ajan vietettä, eikä sieltä aina mitään löydykään.
PoistaOnpas kaunis ja ihanan värinen kranssi. Täällä ollaan parhaillaan suuntaamassa kirppikselle. Saas nähdä, tuleeko löytöjä vastaan. Aurinkoa viikonloppuun Liisa :)
VastaaPoistaKiitos Jani :) Toivottavasti teette hyviä löytöjä :) Mukavaa viikonloppua myös teille :)
PoistaKiitos ma-te, samoin :) "Pää pysyy hyvin kasassa", kun puuhastelee kaikenlaista työn vastapainona :)
VastaaPoistaNäyttää kauniilta! Upean kranssin olet tehnyt! Mukavaa alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitos Tiiu samoin sinulle :)
PoistaIhanan näköinen ja värinen kranssi <3 Olet sinä vaan taitava käsistäsi :) Mukavaa maanantai iltaa <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaLöysin blogisi ja mielenkiintoinen on. Kaunis koti sinulla ja minäkin olen kova tekemään asetelmia ja muuta sellaista koristelua. Käytän paljon luonnosta saamia tarpeita. Puutarhablokia olen alkanut pitämään keväällä.
VastaaPoistaKiitos Nila <3 ja kiva kun poikkesit :)
PoistaPiti oikein tulla luurimaan, että tuliko mun taannoinen kommentti tänne - ei näy kuten epäilinkin (jotakin häikkää oli).
VastaaPoistaNoh, kranssi on upea. Onkohan tuo Pentikin Hortensia-kangas samaa, mitä on Citymarketissakin myynissä (pinkkiä ja vihreää)...? Raikkaan näköiset tyynyt.
Ja samoilla messuilla käväisin ohi ajaessa - parempi nimi messuille olisi ollut Erä & muuta sekalaista :) Huoh. Sonja oli puutarhaosion paras anti.
Kiitos Väkertäjä <3 Joo niin on Cittarissa myynnissä ainakin lakanoina. Tuossa jo niitä ihastelin. Messut oli kyllä niin surkeat ainakin näin puutarha-anniltaan. Sonja tuli sinne juuri, kun olimme lähdössä, joten en nähnyt hänen luentoaan.
PoistaTulipa kaunis ruusukranssi!
VastaaPoistaKyllä sytykeruusuja olen tehnyt joskus, mutta nämä ruusut ovat kyllä kauniimpia!
Ihanaa äitienpäivän sunnuntaita sinne!
Kiitos Susanna :)
PoistaHuikean kauniin kranssin olet askarrellut, tykkään niin :)
VastaaPoistaKiitos Villa Tuta :)
Poista