Ehkä joku teistä on ihmetellyt, missä olen luurannut, kun en ole tehnyt päivityksiä, enkä ole myöskään vieraillut blogeissanne. No meillä oli kolmen viikon talviloma, josta kaksi viikkoa vietimme Kanarialla Playa del Inglesissä, joka on meidän vakilomapaikkamme. Laitan tähän vähän vinkkejä ostoksiin sekä muihin aktiviteetteihin ja ravintoloihin.
Meidän hotellimme oli Los Cactus, josta meillä oli parvekkeelta suora näköyhteys merelle. Hotelli sijaitsi lähellä suomalaisten suosimaa aluetta.
Me emme ole altaalla tai rannalla makoilijoita, vaan tykkäämme kävellä ja liikkua. Useita kertoja kävelimme rantaa pitkin mm Maspalomasiin sekä rantabulevardia pitkin San Agustiniin. Kilometrejä lomallamme kertyi ihan hirveästi.
Lomallamme käymme paljon tanssimassa ja Inglesistähän löytyy mm suomalaisille omat ravintolat kuten Apilaniitty sekä Tanssikellari Foxi, mikä on ollut suosikkimme. Siellä on aina elävää musiikkia ja myös suomalaisia artisteja, kuten Jarkko Honkanen.
Tanssikellarin omistavat Seppo ja Hannele
Seppo ja Hannele järjestivät grillijuhlat lähellä Las Palmasia, jonne menimme bussilla. Siellä oli tarjolla possua, Horizon-makkaraa, Kanarian perunoita sekä tietysti juomia oman maun mukaan. Tämä oli toinen kerta, kun osallistuimme näihin juhliin.
Grillijuhlissa myös tanssittiin ja siellä viihdytti tällä kertaa Leif Lindeman, joka esiintyi myös Foxissa
OSTOSPAIKKOJA
San Fernandon markkinoilla kävimme kaksi kertaa. Ne pidetään aina keskiviikkoisin ja lauantaisin. Siellä on tarjolla mm vaatteita, koruja ja laukkuja. Menimme sinne taksilla, mutta kävelimme takaisin. Matkaa kertyy jokunen kilometri.
Mieheni löysi netistä Santa Catalinassa sijaitsevan todella ison ostoskeskuksen, jonne matkasimme Inglesistä bussilla nro 30. Nousimme bussiin ostoskeskus Jumbon edestä, mutta bussi kiertää turistialueen halki ja pysäkeillä on merkinnät bussien numeroista.
Bussihan menee Las Palmasiin, jonka keskustassa sijaitsee linja-autoasema. Se on maan alla, joten ei voi erehtyä. Mikäli haluaa matkata vielä Santa Catalinaan jatketaan samalla bussilla ja jäädään pois seuraavalla maanalaisella pysäkillä, joka on päätepysäkki. Bussit kulkevat 20 minuutin välein. Yksi väli maksoi noin 7 euroa/henki.
Mikäli jää pois jo Las Palmasin keskustassa, voi matkaa jatkaa paikallisbussilla nro 12.
Linja-autoasemalta kävelimme kohti tuulista rantaa, joka sijaitsi muutaman sadan metrin päässä. Sieltä jatkoimme kävellen rantabulevardia pitkin kohti Las Arenasin ostoskeskusta, jonne oli matkaa ehkä pari kolme kilometriä.
Las Arenasissa on mieletön määrä liikkeitä ja ravintoloita.
Mieheni löysi netistä tämän Primark-merkkisen liikkeen, jossa on todella edullisia vaatteita. Seuraavalla kerralla otan mukaani vain välttämättömän määrän vaatteita ja suuntaan Las Arenasiin vaateostoksille
Primarkista ostin seuraavat vaatteet. Stretsfarkut 7,00 euroa sekä tennarit 3,00 euroa.
Tämä paituli maksoi 4,00 euroa.
Siellä oli myös Zaran liike, jossa poikkesin pikaisesti ostoksilla.
Zarasta ostin tämän mekon 7,00 euroa sekä
nämä housut 20,00 euroa. Näistä housuista tulikin minun suosikkini. Suosittelen ehdottomasti vierailua Las Arenasissa.
SUOSIKKIRAVINTOLAT
Meidän ehdoton suosikkiravintolamme on Barbados, jossa käymme pari kertaa syömässä joka reissullamme. Barbados sijaitsee ostoskeskus Jumbon takana Avda de Tirajanalla. Ravintola on todella suosittu ja joskus voi joutua jonottamaan. Mutta ruoka on kyllä sen väärtti.
Pippuripihvi on yksi parhaista, mitä olemme koskaan syöneet.
Meriahventa
Juustokuorrutettua possunfileetä
Barbadoksessa on myös ihania jälkiruokia mm Creme Brulee ja jäätelöä ja mansikoita.
Inglesin rannalla on myös useita ravintoloita, joissa poikkesimme usein päivisin syömässä. Yksi suosikkimme on italialainen ravintola La Piazza, josta saa mm hyvää pastaa.
Inglesissä on myös tosi hyvä grilli "The Super Burger" , joka sijaitsee lähellä suomalaisten suosimaa aluetta Kasbahin ostoskeskuksen kulmalla.Siellä poikkesimme myös haukkaamassa monta kertaa "mättöruokaa" maukkaalla chilikastikkeella. Suosikkimme olivat kebabeista Beef Durum sekä Mixed Durum.
Riu Parfumissa on myös edullisia tarjouksia ja sieltä tuli nytkin hankittua tuoksuja itselle että miesväelle. Kaupan päälle sain kourallisen pieniä tuoksupulloja.
Nyt odottelenkin sitten seuraavaa reissua Pohjoiseen laskettelemaan.
Muuten aikani meneekin töiden lisäksi remppaa tehdessä. Se onkin ollut oletettua isompi homma ja tahtoo aina eskaloitua kuten nytkin.
Palailen tässä blogeihinne, kun ehdin.
Terkuin Liisa
Kiitos matkaterveisistä, mielenkiintoista luettavaa :)
VastaaPoistaKiitos Arja :)
PoistaKiitokset terveisistä! Ihanat kuvat. Kyllä Sinua olen kaipaillut!
VastaaPoistaMahtavia kuvia! Oli varmasti hyvä loma!
VastaaPoistaTervetuloa vaan takaisin!
Kiitos Mamma63 <3 Loma oli todella ihana...
PoistaKauniita lomakuvia, tervetuloa tänne talviseen maisemaan :)
VastaaPoistaKiitos Maiccu :) Täällä Pohjanmaalla on ollut pari oikein keväistä päivää jo..
PoistaKiva matkapostaus! Las Palmasissa tuli nuorena käytyä semmoiset kymmenen kertaa. Las Canteras on tuttu ranta.
VastaaPoistaKiitos Satu :) Las Palmasissa olemme vain päiväseltään käyneet muutaman kerran.
PoistaOih, teillä on ollut aivan ihana reissu lämmössä, kotoasuomessa on ollut paukkupakkasia vain.Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle:)
VastaaPoistaKiitos Villa Tuta :) Arkeen on palattu.
PoistaVoi miten upea reissu teillä onkaan ollut! Tuttuja paikkoja, siellä seikkailimme perheen kanssa vuosia vuosia sitten! Ihanat dyynit! Herkulliset ateriat! Upeat ostokset!
VastaaPoistaTykkäämme tuosta paikasta ja on kiva mennä, kun tuntee paikat ja sieltähän on helppo reissata vaikka Puerto Ricoonkin
PoistaIhania matkakuvia ja kivoja ostoksia olet tehnyt!
VastaaPoistaTeillä on ollut hieno matka!
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Kiitos Sari :)
PoistaMietinkin jo, että kylläpä ahkeraan remppaat vinttiä, kun ei blogiin ilmesty mitään uutta! :D Mutta teillä olikin noin ihana ja upea reissu! Hyviä löytöjä olet tehnyt ja vesi tulee kielelle noita ruokia katsellessa. :)
VastaaPoistaKyllä remppa on vielä kesken.
PoistaKiva matkapostaus!
VastaaPoista:)
PoistaVau! Onpas teillä ollut ihana loma. Minäkään en ole auringossa makoilevaa tyyppiä ja sen vuoksi hyvin vähäisesti reissannut "etelässä"... Mutta oikein mukavalta kuulosti teidän loma, täytyypä pohtia omia ajatuksia uudelleen lomakohteista... :)
VastaaPoistaSatu, kyllä aurinkoloma pimeään ja kylmään aikaan piristää kummasti. Tuollahan ei ole liian kuuma, joten jaksaa liikkuakin.
PoistaVoi, miten ihana loma teillä onkaan ollut! Kivoja kuvia ja kivoja ostoksia.. Minulle kyllä auringossa makoilukin kelpaisi!
VastaaPoistaLoma oli todella kiva ja ihanaa, kun sai aurinkoa pitkän pimeän kauden jälkeen. Makoilukin sopivasti on ihan ok, mutta minä en jaksa koko päivää lekotella.
PoistaHyvää,ystävänpäivää! Kiitos vinkeistä.
VastaaPoistaEnsi kuussa maspalomakseen ollaan menossa, niin hyviä olivat vinkit, jotka tallensin itselleni.
Päivi
Kiitos Päivi ja hyvää ystävänpäivää. Kiva kuulla, että sait joitakin vinkkejä. Tämä on myös vähän muistutus itselle, kun pakkaa välillä nuo bussin numerot unohtumaan, vaikka reitti tuttu onkin. Maspalomasistahan voi hypätä bussiin ja piipahtaa vaikka Puerto Ricossakin, jos alkaa tuntumaan tylsältä.
PoistaKiitos terveisistä ja kivoista kuvista. Kyllä teillä oli varmasti ihana loma. Samalla toivottelen hyvää ystävänpäivää.
VastaaPoistaKiitos Vekki, sinulle myös hyvää ystävänpäivää.
PoistaOli varmasti mukava irrottautua arjesta ja lomailla lämpimässä, kun ei täälläkään ole kunnon talvea juuri ollut (vielä...). Ei se remppa sieltä minnekään varmasti karannut, vaikka hetken olikin poissa työmaalta :)
VastaaPoistaNo ei karannut ja alkaa remppa olla loppuvaiheessa. Sitten alkaakin noiden huonekalujen tuunaus, mikä minua viehettääkin enemmän. Paljon enemmän on ollut hommaa, mitä ajattelin ja vähän se on eskaloitunut. No ne on olleet miesten päätöksiä eikä mulla niihin mitään tekoa :)
PoistaHah... Täältä löytyikin tuttuja =) Seppo ja Hannele <3 Mä nään heitä vaan täällä suomen puolella ;)
VastaaPoistaAhaa :) Menemme taas Kanarialle ensi vuoden puolella ja heitähän siellä näkee.
Poista