Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Jouluinen jälkiruoka:Kaneli-puolukkapannacotta




Vieläkö sinulla on mietinnässä joulun jälkiruoka. Tässäpä ihana jouluinen pannacotta, jota olen jo testannut. Aion tehdä tätä myös jouluna.

Löysin ohjeen Arlan sivuilta ja sokeria oli ohjeessa mielestäni liikaa, joten seuraavaan pannacottaan vähennän sokeria. Jokaisella on tietysti oma makunsa ja kannattaa laittaa ensin vähemmän sokeria ja lisätä tarpeen mukaan. 

Tässä ohje:
1,5 liivatelehteä
1 vaniljatanko
1,5 dl kuohukermaa
0.5 dl sokeria (alkuperäisessä ohjeessa 3/4 dl)
3 dl kermaviiliä
2 tl kanelia

Pinnalle_
1,5 dl puolukoita
3/4 dl sokeria (alkuperäisessä ohjeessa 1 dl )

Liota liivatetta kylmässä vedessä 5 minuuttia. Halkaise vaniljatanko ja kaavi pois siemenet. Kiehauta kerma, vaniljan siemenet, sokeri ja kaneli kattilassa. Anna jäähtyä hieman. Sekoita joukkoon liivate ja sitten kermaviili.
Kaada seos laseihin ja vie viileään noin 3 tunniksi.
Kiehauta puolukat ja sokeri. Jäähdytä. Kaada marjaseos pannacottan päälle. Vie viileään vähintään n 30 minuutiksi.





43 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä niin herkulliselta, nam :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää ihanan raikkaalta, taidanpa kokeilla myös!

    VastaaPoista
  3. Kävisiköhän tuon kerman tilalta vispikerma? Jos on laktoosiallergiaa eikä sitten olisi niin rasvaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mikäli kermaa voi kuumentaa ja onhan sitä laktoositontakin kermaa ja myös kermaviiliä vähärasvaisena.

      Poista
    2. Tätä voisikin tehdä jouluna jälkkärinä.

      Poista
  4. Herkullisen näköistä ja todella kauniissa astiassa :)

    VastaaPoista
  5. Varmaan tosi hyvää ja raikasta! Sopii hyvin joulupöytään.
    Leppoisaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä tykättiin kovasti, sillä tein tätä itsenäisyyspäivänä. Mukavaa loppuviikkoa.

      Poista
  6. Oi, vaikuttaapa hyvältä ja sopivalta joulupöydän jälkkäriksi. Pannacottaa olen tainnut joskus jouluna tehdäkin, olisikohan ollut kirsikoista silloin. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku :) Minä olen tehnyt monenlaisia pannacottia ja ne ovat yksi lempijälkkäreistä. Mukavaa loppuviikkoa.

      Poista
  7. Kuulostaa ja näyttää hyvältä ja niin jouluiselta. Pitää tehdä viikonloppuna kokeilu 😊

    VastaaPoista
  8. Herkulliselta näyttää. Minäkin karsin aina turhaa sokeria ohjeista.

    VastaaPoista
  9. Oijoi näyttää ja kuulostaa niin hyvältä! Minä otinkin jo ohjeen ylös, kiitos siitä❤ Mukavaa talvipäivää❤

    VastaaPoista
  10. Jouluruuat on täälläkin mietinnässä. Kiva jälkkäri.

    VastaaPoista
  11. Raikkaan näköistä ja tykkään käyttää puolukkaa. Taidan kokeilla jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :) Kiva kun poikkesit ja jätit kommenttisi :)

      Poista
  12. Oi, mitä herkkua! Meillä on yleensä ollut jouluisesti maustettua jätskiä joulujälkkärinä, mutta tämä olisi kyllä kiva vaihtoehto. Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
  13. Kiitos vinkistä, tämä vaikuttaa hyvältä!

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruut, kun poikkesit ja jätit kommenttisi. Tulen vastavierailulle, kun ehdin-.

      Poista
  14. Kyllä on maukkaan näköistä. Minulle ei sovi puolukka jotenka tilalle kenties mansikka.

    VastaaPoista
  15. Voi blogissasi on aina todella ihania juttuja, wau ! ja on hauska seurata mitä uutta taasen syntyykään. Ja nyt sinulla on aikaa toteuttaa unelmia ja haaveita, kun olet jäänyt vapaalle.
    Pannacottaan löysin todella helpon ja nopean tavan tehdä eli Dansukkerin multisokerin ja sen voi tehdä maitoonkin. Maitoa 2 dl + kermaa 2 dl ja tätä sokeria 1 dl ja kiehautus pikaisesti ja sitten astioihin jämähtämään ja ihanaa puolukkaa päälle .
    Mukavaa joulun odotusta !
    tv Tarjahannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarjahannele kommentistasi ja kiva kun poikkesit :) Ja kiitos myös tuosta vinkistä. Saa hieman erilaista pannacottaa, kuin jos käyttää vain kermaa. Mukavaa joulun odotusta myös sinulle <3

      Poista
  16. Näyttääpä herkulliselta. Pannacottaa en ole vielä koskaan tehnyt itse. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihan rakastunut pannacottaan ja niitä teenkin todella paljon.

      Poista
  17. Voi nam! Näyttää ihanalta..mä taidan vinkata ohjeesta tyttärelle🎄Mukavaa joulun odotusta❤

    VastaaPoista
  18. Tämä menee jouluna ehdottomasti toteutukseen. Kuulostaa todella herkulliselta.

    VastaaPoista