Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

torstai 7. joulukuuta 2017

Kransseja sekä muita askarteluja paperista ja pahvista


Se vain on niin, että nuo suodatinpussit ovat parasta materiaalia kransseihin. Tämän kranssin olen itse suunnitellut. 


Söpöset kengät on Anita Koo:n myymälästä (Kurkkaappa hänen facebooksivujaan. Kaikkea ihanaa)

Tässä samainen kranssi ilman valoja


Näitä kransseja olen tehnyt jo muutamia lahjaksi, mutta tämän ensimmäisen kranssin jätin itselleni. Nämäkin luistimet ovat Anita Koo:n myymälästä. Olen nimennyt tämän kranssini Jääkukaksi, koska se näyttää ihan vastasataneelta lumelta.

Ohje tähän kranssiin tulee jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi en sitä julkaise.



No olenhan minä tehnyt näitä perinteisiäkin kransseja.Tämäkin kranssi jäi itselle. Värjäsin suodatinpussikukkaset valmiina sekoittelemalla akryylivärejä veteen.




Minä otan talteen joka syksy syyshortensian kukat kransseihin, kun kukat ovat muuttuneet ruskehtaviksi. Olen usein ne sprayannut jollakin värillä, mutta nyt syksyllä tekemäni kranssi sai jäädä omaan väriinsä. Tavallaan se on karun kaunis. Tämäkin kranssi jäi itselle.


Tämän enkelin tein wc-paperihylsyistä. Mallin löysin jostain ulkolaisesta fb-ryhmästä. Tosin ei tämä ole yks yhteen samanlainen. Mallejahan löytyy netistä pilvin pimein.


Tällaiset osat tarvitsin enkelin vartaloon. Minä liimasin osat ihan kuumaliimalla.                                                                                
Sidoin puuhelmeen siiman ja tämän jälkeen liimasin puuhelmen kiinni enkelin vartaloon. Lopuksi väänsin hiukset suikaleesta samaista pahvia. Sivelin erikeepperiä ja sen jälkeen hopeista kimallehilettä päälle.


Minun enkelini meni kranssin koristeeksi.                      

'
Tämän mallin bongasin joltakin venäläiseltä sivustolta. Siinä tähti oli tehty ilmeisesti wc-paperihylsyistä ja maalattu eri väreillä. Minulla ei ollut tarpeeksi wc-paperihylsyjä, joten tein omani valkoisesta hieman vahvemmasta paperista.

Tällaisiä lehdykkeitä meni 12 kpl


Kuusi lehdykettä liimasin keskustaan kiinni


Lehdykkeisiin liimasin tällaiset taitetut suikaleet

Em suikaleiden väliin liimasin viimeiset 6 lehdykettä



Kiersin vielä suikaleita rullalle ja liimasin tähteen. Lopuksi sivelin erikeepperiä ja ripottelin hopean väristä kimallehilettä päälle   


Eikun ikkunaan koristeeksi



Pari tonttua tein vielä, kun minulla oli valmiiksi tehtyjä kasvoja vielä jäljellä



Tonttuperhe onkin jo aika iso. 

Mukavaa joulun odotusta ja askarteluhetkiä toivoo Liisa


37 kommenttia:

  1. On sinulla niin monen alan hommat hanskassa :) On ilo käydä näitä ihastelemassa <3

    VastaaPoista
  2. Voi, kuinka ihania käsitöitä olet taas tehnyt! Minäkin olen kranssihullu! Rakastan niitä ja olen niitä myös tehnyt. Aina ihailen kransseja vaikka seinät alkaa jo loppua...
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63 :) Minäkin olen aivan kranssihullu ja aika paljon niitä minullakin on,vaikka sitten niitä hävittelenkin tai tuunaan uudelleen. Ja onhan niitä kiva antaakin lahjaksi. Mukavaa viikonloppua!!

      Poista
  3. Kuinka ihania kransseja taas! <3 Ja kivoja paperiaskarteluja myös, tuo enkeli on söpö. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania askarteluja!❤️
    Tuo enkeli on hieno!
    Mukavaa viikon jatkoa!❤️

    VastaaPoista
  5. Kaunista joulunodotusaskartelua!
    Monipuoliset kranssit ihastuttivat.

    VastaaPoista
  6. No johan ihmettelinkin, ettei Liisalta ole tullut vielä ihanuuksia... nyt tulikin monin verroin! Kauniita kransseja, enkeleitä, ihania tähtiä, söpösiä tonttuja -oot sie aika mestari!! Tavis suodatinpussikranssi meiltäkin löytyy viime joululta, nyt jään odottamaan tuon uuden ohjeita:) Mukavaa viikonloppua, Liisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku :) Olen niin ihastunut tuohon suunnittelemaani kranssiin :) Mukavaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  7. Niin jouluisia ihania juttuja olet tehnyt. Nuo tähdet on niin kivoja.

    VastaaPoista
  8. Jippii joulujuttua! Ihania sellaisia! Kivaa joulun odotusta Liisa!

    VastaaPoista
  9. Aivan mielettömiä askarteluja, mä täällä lumoutuneena ihastelen....♥
    Mullakin olis askartelutarvikketa ja kuumaliimaa mutta en oo saanut aikaiseksi!
    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu :) No se inspiraatio tulee, kun tulee. Mukavaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  10. Oi ihanuus ja huokaus, niin kaunista ja niin paljon! Ihanat, kauniit kuvat! Tunnelmallista loppuviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  11. Kaikenlaista kaunista on taas syntynyt, mukavaa viikonloppua! terkuin Suska.

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos Ingi vierailustasi blogissani sekä kommentistasi:)

      Poista
  13. Oi ihanuus miten upeita askarteluja ja niin kauniita nuo kranssit! En ole koskaan noita suodatinpussi kransseja vielä kokeillut, mutta kokeiltava kyllä joskus on:) Ihanaa joulun odottelua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde :) Suodatinpusseista on kyllä vaikka mihin askarteluun ja se on suosikkini.

      Poista
  14. Upeita kransseja ja tuo ensimmäinen on aivan ihastuttava.
    Ehtisiköhän/jaksaisikohan sitä vielä vakertää yhden kranssin tälle vuodelle... yhtään kranssia en ole tehnyt, kun himmelit ovat vieneet kaiken askarteluaikani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :) Kyllä sinä varmasti ehdit vielä kranssin tekemään. Tosin on sinulla ollut hommaa niiden himmeliesi kanssa.

      Poista
  15. Voi miten kauniita kransseja oletkaan taas tehnyt ja ihana myöskin tuo tähti.
    Siellä onkin nyt mainio tonttujoukko valmiina joulupukin apureiksi.
    Mukavaa toista adventtisunnuntaita Sinulle.

    VastaaPoista
  16. Voi että miten kauniita kransseja! Varsinkin tuo jääkukka ja hortensioista sidottu kranssi, kerrassaan upeita. Suodatinpussista saa näköjään värkättyä todella kaunista, jään odottamaan ohjetta ;) Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  17. Herttilei sentään minä kun en saa aikaiseksi edes yhtä. Hienot on sinulla kranssit. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  18. Olet sinä kyllä aikaansaava pakkaus :) Ihania juttuja olet taas tehnyt, kuten aina. Todella herkkä ja hurmaava myös tuo tekemäsi enkeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani :) Nyt on aikaa väkerrellä, vaikka tuntuu, että kiirehän tässä tulee tuon joulun kanssa.

      Poista
  19. Kyllä tosiaan on Liisan paja taas täydessä vauhdissa - kaikkea ihanaa syntyy tämän tästä!
    On vissisti ihanaa kun saa touhata oman aikataulun mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä :) Nautin tästä elämäntilanteesta, vaikka kiirettä pitääkin.

      Poista