Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Eteisen remonttia ja kirpparilöytöjä



Eteisen pintaremontti on nyt valmis


Niin paljon kuin tykkäsinkin tästä seinälle maalatusta puusta, se sai nyt lähteä. Lisäksi oikealla näkyvä kulmaus, joka oli tummanharmaa, sai uuden asun. Kova homma olikin hioa tuo puu pois, jotta se ei näkynyt maalin alla.

 Minä olin jo keväällä ostanut tätä tapettia, mutta remontti on vain jäänyt ja jäänyt, mutta päätin, että kun jään pois töistä, aloitan remontin. 
 Alkuun oli tarkoitus vain tapetoida tuo kulmaus, mutta sitten päätimme laittaa koko seinän tapetille. No pitihän tapettia sitten tilata lisää ja se tulikin muutamassa päivässä.



 Kaikki muut seinät saivat uuden maalin, hieman eri sävyisen kuin aikaisemmin,

Tästä nurkasta poistin lintukaappini. Tarkoitus on laittaa siihen hyllyt, jolloin tulee hieman avaramman tuntuista.


 Olin edellisessä rempassa maalannut tämän kulmauksen wc:n oven tumman harmaalla ja siinäkin oli hommansa hioa ovesta maalit pois.













Näihin plafondeihin ihastuin ja nämäkin ostin jo viime keväänä, mutta vasta nyt remontin valmistuttua laitoimme ne kattoon.




Vielä pitäisi eteiseen hankkia vaaleanharmaat paperinarumatot, koska nämä eivät enää sovi väreihin.Olen todella tyytyväinen eteiseen, sillä siitä tuli niin valoisa.




Mieheni tilasi minulle vähän kristalleja Kiinasta. En tiedä vielä, mihin niitä käytän, mutta eiköhän niistä jotakin synny.
Toimitus tuli reilussa viikossa.

 


Löysin fb-kirpparilta tämän Pentikin pienemmän Loistepuun 25 eurolla. Minullahan on myös tämä sama puu suurempana sekä myös kattokruunu.



Kirpparilta löysin myös tämän AmandaB:n suuren kellon. Siitä oli koneisto hajalla, mutta kelloseppä laittoi siihen uuden koneiston. Emme ole miehen kanssa vielä oikein päässeet yksimielisyyteen siitä, mihin kello tulee.

Ihanaa joulukuun alkua ja ensimmäistä adventtia toivoo Liisa

40 kommenttia:

  1. Todella kaunista.. ihania pieniä yksityiskohtia, viehättäviä asetelmia ja ja tyylikästä. Olen melkein sanaton. Ihanaa joulukuun alkua myös sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Eteisestä tuli tosi valoisa ja kutsuvan näköinen. Tapetti on kaunis! :) Mukavaa adventinaikaa!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kaunis tapetti!
    Ja niin kaunis eteinen.❤️
    Ihanaa ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
  4. Jälleen niin kaunista - olen ihan sanaton! Tuo tapeetti on tosi kaunis ja tuo kattoon laitetut lampetit, kristelleista tulee aina niin kaunis valo!

    Eteinen on kodin käyntikortti ja tosi kaunis teillä!

    Kaunista adventin aikaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Saila :) Minulla on nyt kristalli-kausi menossa :)

      Poista
  5. Kaunis lopputulos pintaremontissa ja upea tapettivalinta! Ihanaa ensimmäistä adventtia <3

    VastaaPoista
  6. Kyllä tuli hyvännäköinen eteisestänne!
    Kaunis tapetti.
    Ihanat lampetit. Kyllä on varmaan kiva valmistautua jouluun, kun on saanut kotiin uutta ilmettä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Tyylikäs ja valoisa. Sisäänkäynti on todella kutsuva.

    VastaaPoista
  8. Voi miten siellä onkin kaunista, niin kodikasta ja valoisaa♥ Ihana tuo tapetti! Kivoja löytöjä! Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  9. Upean näköistä jälkeä. Super kaunis tapetti ja tuo plafondi on ihan mieletön <3 Muutenkin, niin kaunista <3 Ihanaa uutta viikkoa Siulle :)

    VastaaPoista
  10. Kerta kaikkiaan upean näköinen eteinen teillä! Mistä oikein olet hankkinut tuota hienoa tapettia ja valaisimen? Oma eteisemme on kellastunutta puupaneelia ja niin kaipaa pintaremonttia! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saikku :) Tapetin ostin jo keväällä Kärkkäiseltä. Kävin kiertelemässä eri liikkeissä ja Harmanin kautta sain tilattua lisää. Valaisimet on myös ostettu keväällä Kodin Terrasta. Kiva kun poikkesit ja jätit kommenttisi :)

      Poista
  11. Voi miten kaunis eteisestä tuli! Aivan ihana tuo tapetti.

    VastaaPoista
  12. Todelela kaunis ja valoisa lopputulos ♥ Tapetti on ihana!

    VastaaPoista
  13. Sinulla on niiiin kaunis koti! Oletko itse tehnyt tuon tähti valotaulun mikä seinällä?
    Riitta Vantaalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta :) Olen tehnyt tuon valotaulun ja ohjekin on jossain blogissani.

      Poista
  14. Voi kuinka hieno tapetti ja muutenkin todella kiva lopputulos. Kaunis koti, kuten yllä todetaan.

    VastaaPoista
  15. Hieno tapetti ja valoisa on eteisesi. Hyvää Itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  16. Todella kaunista! Ihana tapetti, aivan nappivalinta! Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  17. Kerrassaan juhlava eteinen! Nojatuoli vielä siihen, että voisi istua ja ihailla aikaansaannosta :) Oi oi.
    Kyllä kirpuilta aina jotakin mukavaa löytyy.
    Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä :) Tuolia ei tuohon käytävämaiseen sisäeteiseen valitettavasti mahdu :) Kirppareilta kyllä löytää joskus kaunistakin.

      Poista
  18. Miten kodikasta tuli. Hyvä sinä.

    VastaaPoista
  19. Ihanan harmonista ja viimeisen päälle tyylikäs tapetti! Kellokin niin kiva, olen itsekin niihin jollakin lailla koukussa, juuri noihin isoihin :). Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla :) Tuo kello on niin ihana, mutta niin iso, ettei se tahdo mahtua minnekään sopivaan paikkaan. Mukavaa viikonloppua!!

      Poista
  20. Hieno muutos ja todella kaunista tuo tapetti. Tekisi mieli alkaa uudistamaan omaakin kotia, kun katselee teidän eteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :) Tykkään myös tapetistani. Kun yhden paikan laittaa, niin homma tahtoo eskaloitua ainakin meillä :)

      Poista