Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Jouluaskarteluja vol 3 sekä arpaonnea





Minulla on olleet jo mustikanvarvut pitkään odottamassa, että saisin tehtyä koristekuusia niistä.


Kirpparilta löytämäni ruukut saivat hopeamaalia ylleen ja vähän blingbling-nauhaa. Mustikanvarvut kokosin puukeppiin ohuella rautalangalla ja maalasin valkoisella kalkkimaalispraylla. Koristeekseen ne saivat hopeatähtinauhaa.
Nuo pienet tontut löysin joulumyyjäisistä.

Käyppä kurkkaamassa Villa tutan blogia, missä oli tehty kauniita kuusia, jotka koristeltu tekolumella.




Minä en ole koskaan ollut oikein "lauman perässä juoksija". Tämän joulun suurimpiä hittejä ovat olleet kävyistä tehdyt hyasintit ja yksinkertaisesti niitä oli pakko tehdä. 
Liimasin ruukkujen pohjalle muovista sähköputkea ja valoin betonia ruukkujen pohjalle painoksi. Betoni pitää myös sähköputket tiukasti paikallaan. Sähköputkien sisälle sitten tökkäsin kukanvarret kiinni. Mustikanvarpukuusien purkit on tehty ihan samalla tekniikalla.




Valkoiset hyasintit on maalattu valkoisella kalkkimaalispraylla. Lehdet on leikattu paperinarusta. 


Lila hyasintti on sprayattu ihan normaalilla sparymaalilla.

Nämä hyasintit ovat kiva lahja esim tuoksuallergikolle. Nämä myöskin kukkivat vuodesta toiseen eivätkä vaadi hoitoa. 



Käsityökoulussa meillä oli teemana minitekstiili, joka sai olla korkeintaan 20 x 20 cm. Kyllä oli vaikea keksiä, mitä sitä tekisi. Minun kätösissäni syntyivät pitkän miettimisen jälkeen nämä makrameekorvikset, joihin kyllä tykästyin itsekin kovasti.




Muutamat pikkusukat ovat vielä syntyneet, mutta kyllä "sukkatehdas" taitaa olla tältä vuodelta suljettu.



Minua on arpaonnikin suosinut. Voitin nämä hienot säärystimet Sari Sarkan kotona -blogin arpajaisista. Minulla ei olekaan koskaan ollut säärystimiä, joten tämä oli kiva yllätys.

Minua onnisti myös Maiccun Mansikoitajavaahtokarkkeja -blogin arvonnassa, jossa voittona oli Muumi pussinsulkijat, mutta minulle oli tullut postinumerooni näppäilyvirhe, joten posti ei ole tullut perille. Toki minä sitä ihmettelen kovasti, sillä ei tämä kaupunki niin iso ole.


Kuvan mahdollinen sisältö: kasvi
Lisäksi minä voitin HalpaHallin arvonnassa tällaisen upean Tregrenin sisäpuutarhan. Nyt minullakin on aina tuoreita yrttejä saatavilla talvellakin. (Kuva on Tregrenin sivuilta)

                             Terveisin Liisa



42 kommenttia:

  1. Olet saanut oikein loistavan arpavoiton!Minäkin toivoisin tuollaista!Ihania diy-juttuja olet taas tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku :) Jos tarkoitit tuota keittiöpuutarhaa, niin se on kyllä niin tarpeen.

      Poista
  2. Kaikkea kaunista on taas syntynyt osaavista käsistä. Ihania.

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka arpaonni onkaan löytänyt luoksesi kivoin palkinnoin.
    Käpykuuset ovat hyvä vaihtoehto tuoksuallergiseen jouluun. Hienot asetelmat. Mustikkakuusissa on hyvää särmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin kyselysi kynttiläkappaani. Laitoinkin viestiin vastauksen tori.fi, josta löytyy paljon näitä. Laita hakusanaksi perunakappa.

      Poista
    2. Kiitos TeSa <3 Pitääkin käydä ensitilassa katsomassa niitä kappoja, missä hinnoissa siellä liikutaan. Minulla on ollut todella arpaonnea. Käpykuuset ovat myös tosi hyvä vaihtoehto.

      Poista
  4. Tyylikkäät varpukuuset! Kiva idea!
    Sukat söpöjä ja käpy-hyasintteja onkin nyt tehtailtu monessa kodissa.
    Ne tosiaan sopivat allergisille.

    Lempeitä marraskuun viimeisiä päiviä sinne!

    VastaaPoista
  5. Oletpa ollut onnekas ♥ Kyllä mä jaksan uskoa että posti löytää perille, jossainhan sen paketin täytyy olla.Ihanat nuo korvikset♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu <3 Toivon, että paketti löytää perille.

      Poista
  6. Tosi kauniita askarteluja! Ihana idea nuo varpukuuset. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Huikeet korvikset, hyvä idea! Voi hyvin!

    VastaaPoista
  8. Minun arpaonneni on tainnut siirtyä sinulle! Voitin jokin aika sitten ainakin sukat, pari kirjaa, koruja ja kukan siemeniä. Oletpa ollut taas ahkerana! Minä en ole saanut vielä korttejakaan valmiiksi, en tiedä mikä nyt tökkii. Nyt leivon viikonlopuksi ja ensi viikolle synttäritarjottavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina <3 Yleensä minulla on huono arpaonni, mutta kyllä se näköjään joskus potkiikin. Onhan sinullakin ollut onnea sillä saralla. Minä en tee enkä lähetä yhtään korttia, sillä laitan ne rahat hyväntekeväisyyteen.

      Poista
  9. Ihania askarteluja olet tehnyt:nuo mustikkavarpu -kuuset ovat tosi näti!!
    Hyasintti asetelmat ovat kauniita,ja tuo idea."betoni/putkenpätkä on vertaansa vailla:))Kiitos!!
    Onnea vaan kovasti!!arpavoittojen johdosta!
    .joskus on tuuria :)Nyt osui onnenpyörä,sinun kohdalle.
    harmi jospa yksi paketti löytäis sinun luokse.,vaikka pitemmän mutkan kautta.
    Minä ole kans semmonen omantien kulukija.omia ideoita työstän,mutta hyasintit kyllä teen!
    Mukavaa torstaita,ja kohta voi jouluttaa (tämän sanan luin Kylillä ja kotosalla-BLOGISTA),minusta ihana sana Jouluttaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima <3 Kyllä täälläkin jo jouluttaa <3 Tuo putkenpätkä on kyllä vertaansa vailla.

      Poista
  10. Nuo korvakorut ovat niin näyttävän ihania, kauniita. Käpyhyasinteista tuli valtava hitti... on se vaan jännää, kun joka joulu,jokin askartelu nousee yli muiden. Kauniit kuuset olet myös askarrellut, luonnosta löytyy paljon upeaa askartelumateriaalia <3 Leppoisaa torstaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3 Sinun kuusesi ne olivat kyllä todella kauniita. Kyllä se vaan niin on, että luonnosta löytää monenlaista materiaalia, kun vain viitsii nähdä vaivaa.

      Poista
  11. Nuo kuuset on kauniita! Tutalta nappasin idean itsekin ja eka kuusi on jo tehty.
    Nyt kannattaa lotota, kun onni suosii noin...
    Kivaa loppu kuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63 <3 Ei ole suurempia voittoja tullut rahapeleistä.

      Poista
  12. Olet sinä jälleen ollut ahkera ja sinulta löytyy monenlaista kädentaitoa. Erityisen ihastunut olen noihin puolukanvarpukuusiin. Ihan pakko on pari sellaista tehdä :)
    Oikein hyvää loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja :) Ne oli mustikanvarpukuusia, mutta kyllä kait sitä saa puolukanvarvuistakin todella upeita :)

      Poista
  13. tulinpa tänne välillä poikkeamaan ja katsomaan mitä ihanuuksia oot väsäillyt.
    Hienot korvikset, niihin ihastuin kun itse olen kova käyttämään erilaisia korviksia.
    Onnea hienosta voitosta.

    VastaaPoista
  14. Ihanat mustikanvarpu kuuset! ❤️
    Kiva idea nuo korvikset!
    Tuollainen sisäpuutarha olisikin kätevä!
    Mukavaa viikonlopun odottelua! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Tuo sisäpuutarha on kyllä niin mainio.

      Poista
  15. Upeat makrameekorvikset! Ja nuo mustikanvarpukuuset ovat myös kauniita :) Onnea mukavista arpajaisvoitoista ja hauskaa tulevaa viikonlopppua!

    VastaaPoista
  16. Vau mikä arpaonni sinua seuraa. Ja nuo ahkeroimasi jutut on niin ihania taas, varsinkin korvikset on tosi taidonnäytteet.

    VastaaPoista
  17. Niin kauniita ovat nuo luonnonaskartelusi, ja nuo korvikset ihan superIHANAT ♥ mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  18. Jopas taas - niin monta kivaa juttua, mutta nuo makramee-korvikset on ihan ykkönen!
    Mä en ole kokeillut tuota käpyhyasinttijuttua, yhdet isot kävyt sen sijaan odottavat toteutustaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä <3 Vieläkin jäi mulle käpyjä, mutta en tiedä ehdinkö enää mitään niistä tekemään.

      Poista
  19. Aivan ihanat nuo korvikset! Sinullahan on ollut tuuria arvonnoissa💕Mukavaa joulukuun alkua💕

    VastaaPoista
  20. Paljon kivoja juttuja. Kauniit ovat nuo korviksetkin. Ja nuo kuuset ovat niin kivat, että pitää itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
  21. Oho! No nyt on ollut arpajaisonnea... Hienoja voittoja! Nuo tekemäsi kuuset on tosi kauniita!! Täytyypä kokeilla!! Taitaa olla juuri tuon verran varpuja terassilla, kun jä yli toisesta projektista... :)

    VastaaPoista