Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

DIY: Jyskin fleecepeitosta ruusutyyny



Minulla on pitkään ollut tarkoitus tehdä ruusutyyny. Ensin  ajatus oli tehdä se huovasta, koska sitä on helppo työstää. No minulla oli kuitenkin jättipeiton teon jäljiltä vielä pari Jyskin fleecepeittoa varastossa ja päätin kokeilla, tulisiko niistä mitään.


Ensin tein pieniä ruusuja, joita ompelin käsin tyynyyn. Vaikka nuo pikkuruusutkin oli nättejä, päätin vain kokeilla, miltä isommat ruusut näyttäisivät ja siitä se sitten lähti ja nämä ruusut eivät päässeetkään jatkoon. Tosin pystyin käyttämään ne uusiin ruusuihini.



Leikkasin ympyröitä, jotka leikkasin edelleen suikaleeksi. Suikaleen reunat leikkasin saksilla sahakuvioksi. Sitten vain keskeltä pyörittämään ruusuksi. Tähän isompaan ruusuun tarvitsin kolme suikaletta. Lisäksi lopuksi ruusun pohjalle liimasin pienemmän ympyrän, jotta ruusu pysyy kasassa ja on helpompi liimata se tyynyyn. Liimasin nämä isommat ruusut siis kuumaliimalla muutamasta kohdasta pyörittäessäni niitä ruusuksi. Helpommalla olisi päässyt, kun olisi leikannut isomman ympyrän ja siitä yhdellä suikaleella isompi ruusu, mutta jatkoin samalla tavalla, koska halusin hyödyntää nuo pikkuruusutkin. Jollei halua käyttää liimaa, nämähän voi myös ommella, mutta siinä on enemmän hommaa.


Minä aioin ruusut laittaa tällä tavoin ensin, mutta isäntä pääsi hätiin ja sanoi, että laita ne hieman päällekkäin. No minähän tein työtä käskettyä :D.


Tein ruusuille tyynyliinan myös tästä fleecepeitosta, jonka ompelin kaksinkerroin, niin sain tukevamman.
Asettelin ensin kaikille reunoille ruusut ja sitten vasta aloin liimaamaan niitä kuumaliimalla.

 Hetken kun painoi, niin ruusut jämähti kiinni kunnolla.


Pakko sanoa, että isäntä oli jälleen oikeassa ja tuli paremman näköinen, kun ruusut ovat hieman päällekkäin ja limittäin.




Tästä tulikin minulle mieluinen tyyny. Tyynyn seuraksi voisikin tehdä samanlaisia jostakin värikkäästä huovasta samalla tekniikalla.

Ruusuista sunnuntaita toivoo Liisa







64 kommenttia:

  1. Sinä olet kyllä ihan uskomaton :) Ihana tyyny
    !

    VastaaPoista
  2. Kaunis tyyny! :) Näppärästi sulta vaan kukkia syntyy, oli materiaali mikä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Ehkä minä olen sitten niin rakastunut kukkiin :)

      Poista
  3. Voi että on ihana ruusutyyny. Kyllä jossain vaiheessa minäkin teen tommosen. Tyynyjä ei voi koskaan olla liikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intsu <3 Siinä sinä olet oikeassa, ettei niitä ole koskaan liikaa. Siitä vain tekemään :)

      Poista
  4. Aivan erityisen tyylikäs tyyny!

    VastaaPoista
  5. Voi miten kaunis ruusutyyny syntyikään taitavista käsistäsi. Ja kyllä, miehesi neuvosta kannatti ottaa vaarin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko <3 Kyllä miehet joskus on oikeassa :D

      Poista
  6. Jälleen kerran, aivan ihana toteutus, tykkään niin ♥ Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Liisa:)

    VastaaPoista
  7. Voi näitä sinun upeita ideoita!
    Niin ihana ruusutyyny!😍❤️

    VastaaPoista
  8. Onpa romanttisen kaunis tyyny, ihana! Hyvän vinkin sait mieheltäsi ja siitä kannatti ottaa vaarin.

    Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  9. Tuossa on ollut väkertämistä! Mutta onpa kaunis lopputulos - ei mitään turhia härpäkkeitä!
    Mä en ehdi edes käydä blogissa sitä vauhtia mitä sulla syntyy uutta ❤️😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä <3 Ehkä tämä on tätä alkuhurmaa, kun on aikaa tehdä kaiken laista :)

      Poista
  10. Kaunis! Voi, miten sinä keksitkään näitä aina?
    Mukavaa sunnuntaita ja viikon alkua!

    VastaaPoista
  11. Vau mikä idea! Tuota on kokeiltava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki <3 Olin itsekin yllättynyt, miten kaunis siitä tuli ja ihan sattumalta :)

      Poista
  12. Aina vaan ihanampaa syntyy käsissäsi! Todella kaunis tyyny.

    VastaaPoista
  13. Ihanan pehmoisen näköinen ja kaunis! Olet kätsä tyttö! :) Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Voi, kuinka on upea tyyny. Sinulla riittää mahtavia ideoita vaikka kuinka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati <3 On paljon juttuja, joita ei ole ehtinyt tekemään ja nyt kun on ollut aikaa, niin on ollut kiva väkertää.

      Poista
  15. Tämä on todella ihana tyyny! Upea idea, joka tekisi mieli kopioida, mutta meillä nuo ipanat käsittelee tyynyjä niin kovakouraisesti, että pitää odottaa kunnes ovat isompia ja toteuttaa tämä sitten. :)

    VastaaPoista
  16. Oi miten upea tyyny ja mahtava idea♥ Nuo ruusut on aivan ihania! On tuossa kyllä ollut kova työ vaan onpa varmasti kiva tunnekkin kun olet tuon saanut valmiiksi:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde <3 Kohtuullisesti hommaa, mutta valmistuu päivässä.

      Poista
  17. Voi miten soma siitä tuli.Sopii hyvin muiden tyynyjen joukkoon.

    VastaaPoista
  18. Ihana tyyny <3 Todella kaunis :) Mukavaa uutta viikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  19. Niin kiva idea!
    Näppärä kyllä olet!
    Hieno!
    Mukavaa viikkoa Liisa! <3

    VastaaPoista
  20. Upea tyyny! Kaikkea sinä keksitkin ja osaat taitavasti toteuttaa <3 Iloa uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
  21. Kiva tyyny ja kyllä sinä jaksat ideoida vaikka mitä. Alkoi myös kiinnostaa että onko se mies useinkin oikeassa lauseesta päätellen. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila <3 Ei mieheni juurikaan puutu tekemisiini, mutta joskus ilmaisee mielipiteensä ja suorastaan pakko noudattaa neuvoa, kun on parempi kuin omani :D

      Poista
  22. Tyylikäs, kaunis ja kekseliäs. Näillä sanoin voisi tätä upeutta kuvailla. Olet sinä aikamoinen mestari Liisa. Saat kyllä aikaiseksi yhdestä jos toisesta materiaalista vaikka mitä :)

    VastaaPoista
  23. Upea! Ja ihanaa, että mies pääsi vinkkaamaan <3

    Terv. Kristiina Hetkiä kehräävän kodin keskeltä -blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3 Kiva, että jätit kommenttisi ja blogisi osoitteen, että voin tulla vastavierailulle <3

      Poista
  24. Super Super ihana tyyny! ja on siinä näppäryyttä vaadittu, mutta Sinhän osaat. Kaunis! Oikein mukavaa tätä viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  25. Kyllä sa osaat tehdä vaikka mitä. Tyyny on kerrassaan ihana ja niin sopiva noiden toisten tyynyjen kanssa.

    VastaaPoista
  26. Todella kaunis tyyny! Mukavaa viikonjatkoa!<3

    VastaaPoista
  27. Onpa kaunis tyynynpäällinen. Ihastelen aina, kun joku tekee itse diy-juttuja. Olisi kiva itsekin tehdä, jos tuota vapaa-aikaa olisi enemmän. Nyt on yksi pieni tunika odottamassa valmistumista tuolla kodinhoitohuoneessa. Ompeluinspistä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku :) Inspis kyllä varmaan sinullekin tulee, jotta saat tunikasi valmiiksi.

      Poista
  28. Tulipa kauniita ruusuja ja herkät tyynyt. Kyllä noista peitoista voi taikoa paljon erilaisia juttuja. Uteliaana aina katselen, mitä kaikkea hienoa keksitäänkään.

    VastaaPoista
  29. Voisitkohan tehdä kirjan kaikista noista ihanista jutuistasi, en vaan lakkaa ihmettelemästä ideoitasi ja kauniita lopputuloksia. Tyynysi on niin kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sirkku :) Ei näistä minun tekeleistäni taitaisi olla kirjaksi :D

      Poista