Löysin Tokmannin alepöydästä nipun sabluunoita, joiden joukossa oli tämä kuvio. Päätin painaa tällä kuviolla oman jouluverhon.
Verhon löysin kirpparilta 2 eurolla. Verhosta ompelin kapan. Liimasin sabluunan kappaan maalarinteipillä. Ensin ajattelin maalata kuviot kangasvärillä, mutta muistelen jonkun painaneen kangasta kalkkimaalilla, joten kokeilin sitä. Ja hyvin toimi. Liimasin kuohuviinipullonkorkkiin vaahtomuovin palasen ja käytin sitä maalin töpöttelyyn.
Verhokappa tuli tietenkin keittiön ikkunaan.
Lumi ehti jo sulaa, mutta eilisillan ja viimeyön aikana oli tullut lunta, joten tontut hiipivät koloistaan nauttimaan ensilumesta. Pihalla riittikin vilinää ja vilskettä...…
Kiitos samoin sinulle! Ihanat on kuvasi
VastaaPoistaKiitos Kristiina <3
PoistaKyllä tuli kertakaikkiaan ihana jouluverho. Sinä olet niin kekseliäs. Ja hurmaava tonttujoukko reen kyydissä valmiina matkaan.
VastaaPoistaKiitos Intsu <3 Oli pakko päästää tontut ulos, kun maa oli valkoinen <3
PoistaVoi noita ihania tonttusia! Mukavaa joulukuuta sinnepäin!
VastaaPoistaTulipa kiva kappa. Aivan ihanat reet ihanine tonttuineen. Lapsuuskodissani oli lähes identtinen kirkkoreki eli tuo kuvassasi oleva iso reki. Ihanat lapsuusmuistot nousivat siitä heti mieleen.
VastaaPoistaMukavaa ja tunnelmallista ensimmäistä adventtia sinulle.
Kiitos Kruunu Vuokko <3
PoistaTulipa kaunis verho! Minäkin laitan keittiöön tumman punaiset pitkät verhot, kyllä ne jouluun kuuluu. Ihana tonttureki ja touhukkaat tontut!
VastaaPoistaKiitos Eeviregina <3
PoistaTosi kaunis tuli verhosta:) silitä nurjalta puolelta kuvaa,,kiinnittyy, kalkkimaali kankaaseen.minä kaksinkertaisen silitysliinan kanssa silitin.
VastaaPoistaSait kauniin ja unikin -verhon edullisesti.;) sabluunoihin ihan hullaantuu,niinkuin tuohon kalkkimaaliinki:)).
ja mikä,ihana tonttu joukko!!!
On teiän pihalla ollu vilskettä,ja pikku töppöset vaan vilahelleet,sinun pihalla kyllä onkin tilaa juosta,vapaasti:)
Toivottavasti sopusisesti reellä toisiaan vetävät,ettei tule eripuraa:))
Nuo harmaat kruunukynttilät aivan ihania ,eilen huomasin valkoisia kruunukynttilöitä etsiessä Halpiksesta,Harmittelin kun koti pääsin miksi minä nuo valakoset ostin;)
Ihana jouluisa tarina;)
Hyvää joulun odotusta,Liisalle!!!
Kiitos vinkistä. Pitää koittaa silittää. Pihalla oli todella vilskettä ja vähän jo tuntui, että mitä tästä tulee, kun poroa ei tullut isoa rekeä vetämään. Mutta hyvin sujui pikkureen vetäminen ja vuorotellen olivat kyydissä ja yksi välillä työnsi.
PoistaKaunis kappa! :) Tunnelmallista adventin iltaa!
VastaaPoistaKiitos Johanna <3
PoistaSiitähän tuli ihanan joulunpunainen piristys keittiön ikkunaan ja vielä edullisesti. Kannattaa pitää silmät auki kirppareilla. Vielä noin suloinen sabluunakin. Entä sitten tuo Korvatunturin tonttujoukko? Veikeää sakkia. Mukavaa adventti-iltaa sinulle.
VastaaPoistaKiitos Kaisa <3 Jouluisempaa sabluunaa ei ollut, mutta tuo saa kelvata. Tonttujoukko on ollut viimeaikoina liikkeellä.
PoistaTodella kaunis kappa tuli... niin kauniin jouluista sinulla siellä on<3
VastaaPoistaHyvää 1.adventtia sinulle Liisa <3
Kiitos Tuula ♥️
PoistaOi miten hieno tuosta kapasta tuli! Ihana tonttujoukko:)♥ ja miten tulikin heti se kappale mieleen.."Tonttujoukkooo silloin varpahillaan..varpaaaaahilllaaaaan....":)Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja ihanaa alkanutta joulukuuta♥
VastaaPoistaKiitos Päivikki ♥️ Tämä rekikuva pitää ottaa joka vuosi. Tonttujoukko kasvaa vuosi vuodelta.
PoistaIhanat tontut ja talolyhdyt . Hyvännäköinen verhon teit ja edullisesti.
VastaaPoistaKiitos Nila ♥️
PoistaKylläpä syntyi kivat uniikit verhot!
VastaaPoistaIhania nuo tonttuset!
Mukavaa viikkoa sinulle!
Kiitos Mamma63
PoistaIhana jouluverhokappa, kaunis tuo sabluunan kuva. Ihanat tontut ja nuo reet, kyllä on ihania joulukuvia Sinulla.
VastaaPoistaKiitos Leena <3
PoistaVastavierailulla ja ihana blogi sinulla.. jään lukijaksi <3.Kaunis kappa ja kiva idea!Tontut myös tosi kivoja!Minun äiti teki joskus itse tonttuja ja minun tekisi mieli myös tehdä niitä jos vain aikaa riittää.
VastaaPoistaMukavaa joulun odotusta!
Kiitos Anu ja tervetuloa <3
PoistaTos kaunis tuo kuvio verhoissa, olet kyllä niin taitava ♥
VastaaPoistaMukavaa joulun alusaikaa!
Kiitos Maiccu <3
PoistaHavaittavissa ihastuttavaa joulun monipuolista puuhailua.
VastaaPoistaIhanaa joulutunnelmaa ja nuo tonttuset vasta ilontuojia ovatkin.
VastaaPoistaKiitos Vekki <3
PoistaTulipa kaunis verho! Ja aivan ihanat nuo tonttuasetelmat :) Rauhallista itsenäisyyspäivän jatkoa!
VastaaPoistaKiitos Hensku <3
PoistaKaunis kuvio, tuli ihanan jouluinen kappa. Ja nuo tontut... siis niin huippuja!! Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaKiitos Satu <3 Tonttuni saavat vielä jotain tuunattua kivaa ennen joulua.
PoistaKaunis kuvio sabluunassa.Tonttujoukko jo odottaa joulua!
VastaaPoistaKiitos Aikku <3
Poista