Vielä olen ehtinyt tehdä käsitöitäkin joulupuuhailujen lomassa.
Minulla on ollut ajatuksena, että opettelen tekemään huovutetut tossut.
Ostin Fritids Garn-merkkistä huopuvaa lankaa. En löytänyt ohjetta tälle langalle, joten ensimmäiset tossut tein Novitan ohjeilla.
Ostin muuten tuota sukkastoppia tossujen pohjaan, koska tossut saattavat ovat liukkaat.
Nämä tossut on siis tehty Novitan ohjeilla. Laitoin tossut pyyhkeiden kanssa pesukoneeseen 40 asteeseen. Ottaessani tossut pois koneesta, olivat ne vielä todella suuret. Laitoin tossut uudelleen koneeseen, mutta nyt 60 asteeseen. Niistä tuli vieläkin minulle liian suuret. Kooltaan näistä tuli noin 43.
Tein uudet tossut ja nyt jo omilla ohjeilla:
Luo silmukoita nro 6 puikoille 54.
Neulo 20 cm oikealla puolella oikein ja nurjalla nurin edestakaisin neuletta. Molemmissa reunoissa kavenna 3 silmukkaa. Ota 6 nron sukkapuikot käyttöön ja jaa jokaiselle puikolle 12 silmukkaa ja jatka noin 17 cm suljettuna neuleena.
Kavennukset:
Neulo 4 oikein ja kaksi seuraavaa silmukkaa oikein yhteen. Jatka näin kierroksen loppuun. Tee välikerros neulomalla oikein.
Neulo 3 oikein ja kaksi seuraavaa silmukkaa oikein yhteen. Jatka näin kierroksen loppuun. Tee välikerros neulomalla oikein.
Neulo 2 oikein ja neulo kaksi seuraavaa silmukkaa oikein yhteen. Jatka näin kierros loppuun. Tee välikerros neulomalla oikein.
Neulo 1 oikein ja neulo seuraavat kaksi silmukkaa oikein yhteen. Jatka näin kierros loppuun. Tee välikerros neulomalla oikein yhteen.
Neulo kaksi oikein yhteen ja jatka näin kavennuksia kierros loppuun.
Puikoilla on enää 8 silmukkaa.
Katkaise lanka ja pujota silmukoiden läpi ja kiristä.
Ompele kantapään reunat kiinni.
Laitoin tossut pesukoneeseen parin pyyhkeen kanssa suoraan 60 asteeseen. Tossujen sisään ei tarvinnut laittaa mitään, sillä eivät tartu toisiinsa kiinni. Käänsin tossun reunat alaspäin ja kuivasin tossut. Nämä tulivat itselle. Näiden tossujen koko on n 39-40.
Tossuihin menee lankaa 150 g.
Ajattelin näihin omiin tossuihini kirjailla vielä jotain. Nyt ei kyllä jalkoja palella.
Mukavaa joulun odotusta toivoo Liisa
Ihania tossuja! :) Ja stoppariaine on hyvä, voi tehdä vaikka kuvioita tossun pohjaan eikä tossu luista liikaa.
VastaaPoistaNiin sievät tossut! <3
VastaaPoistaOlisi ihanaa osata tuollaiset itsekin tehdä.
Herttaista joulun aikaa sinne lumen ihmemaahan!
No tulipa hyvät.
VastaaPoistaMun äiti on tehnyt just tuolla samalla tyylillä tossuja.
Hyvää joulunaikaa!
Hyvää joulua myös sinne.
VastaaPoistaOnpa kauniit tossut ja taatusti lämpimät. Mukavaa joulun odotusta myös sinulle ♥
VastaaPoistaKivat tossut. Nyt ei jalkoja palele. 😊🎄🌲
VastaaPoistaVarmasti lämpimät tossut ja kivannäköiset. Ihanaa joulun aikaa Liisa ♥
VastaaPoistaTosi ihania nämä huovutustossut. Olen tehnyt nk. palatossuina, mutta niissä on aivan valtaisa työ.
VastaaPoistaKiitos kommenteistanne ♥️
VastaaPoistauusi yritys, eli onpa kaunis koti ja hienot tuunatut askartelut, kaunis tuo vaaleanpunainen ruusut astiassa, luistimet ja kaikki.
VastaaPoistaKiitos pike ja tervetuloa blogiini. Tulen vastavierailulle.
VastaaPoista