Hittihän on ollut, kun pitsiliinat dipataan betoniin ja minäkin niitä viimekesänä kokeilin. Enää en dippaile betoniin. Isäntä jo tuolloin puisteli päätään ja sanoi, ettei nuo voi kestää. No eihän ne kestäneetkään. Talven jälkeen ne oli ihan lötköjä ja vain yksi pieni liinaruukku säilyi kuosissaan. Sinne meni roskiin.
Isäntä teki mulle pienen koekappaleen viimekesänä kokeilemalla liinaa kovettaa toiseen aineeseen ja tuolloin totesin, että tämä on se juttu. No nyt oli sen aika, että näitä piti tehdä...
Isännän opastuksella kovetin liinat siis lasikuituhartsilla ja siihen kuuluvalla kovetusaineella. Tein nuo kolme ruukkua ja niihin meni litran purkki hartsia ja pieni pullo kovetusainetta. Hartsiin sekoitetaan siis 2 o/o kovetusainetta. Noita saa rautakaupoista tai ainakin automaalikaupoista. Hintaa noin 15 euroa yhteensä. Hartsia myydään kiloittain.
Sekoitin hyvin aineet keskenään ja maalipensselillä sudin liinan. Käänsin liinan ja sudin toisellekin puolelle.
Minä tein kukkaruukuista pylväitä, joiden päälle asetin liinat kuivumaan.
Siinä toinen liina
ja tässä kolmas
Annoin liinojen kuivua muutaman tunnin
Liinojen väritkin säilyivät entisellään
Minä halusin niihin muuta väriä. Sprayasin ruukut niiden kuivuttua. Tähän olisi sisälle näköjään saanut laittaa enemmän maalia, mutta ei se ulospäin näy.
Tää pinkki on aika herkku. Hartsi ei tuki liinojen kuvioita, toisin kuin niissä betoniruukuissa.
Tästä mustastakin tuli aika hieno
Laitoin tämän ruukun sisään lasisen maljan ja tuikun
Samoin tämän ruukun sisään. Pitää todellakin muistaa paloturvallisuus, eikä laittaa pelkkää kynttilää tai tuikkua sisään. Hartsihan on palavaa ainetta.
Musta ruukku sai sisäänsä uudelleen tänä kesänä kukkivat orvokit. Tämänkin ruukun voisi laittaa vaikka koukulla roikkumaan seinään.
Nämä on niin kestäviä, että vaikka seinään heität, niin eivät hajoa. Näistä tuli ainakin minulle hitti ja aion tehdä näitä lisää. Kivoja viedä vaikka tuliaisiksi ja laittaa kukkasia sisään.
Kiitos isännälle tästäkin ideasta!!!
P.S. Muistutan vielä, että arvontaan voi osallistua vielä viikon verran. Arvonta löytyy täältä
http://arjaliisas.blogspot.fi/2016/07/arvontaan-mm-kastehelmea.html
Terkuin Liisa
Hienot ruukut tuli! Olipa kyllä oiva keksintö käyttää hartsia.
VastaaPoistaKiitos Kati! Noista tuli kyllä ihanat omastakin mielestäni.
PoistaKyllä on aivan ihanat teokset!
VastaaPoistaKiitos Marjo!
PoistaTodella kauniita ja aivan uniikkeja!
VastaaPoistaHyvä isäntä! Hienoja tuli, terkuin Suska.
VastaaPoistaKiitos Suska <3
PoistaOioi! Ihan mahtavia. Itsekin kokeilin tänä keväänä dipata betoniin. Irrotus ei onnistunut ämpärin päältä. Yritin paikata tilannetta jälkeenpäin, niin liinasta tuli vain betonimöykky. En edes ole saanut tehtyä juttua siitä blogiini. Toisaalta päätin, että syksyn aikana julkaisen myös tämän epäonnistuneen kokeilun, kun oikeasti kaikki ei aina mene ihan putkeen. Nämä liinat näyttä sikasiisteiltä. Kiitti vinkistä. Kokeiluun menee ☺
VastaaPoistaKiitos Gailia <3 Eihän kaikki mene aina kuin Strömsöössä.
PoistaHieno idea! Upeaa, että joku keksii jotain uutta! Hyvä Liisa!
VastaaPoistaVoi miten hienot!😍
VastaaPoistaMukavaa illan jatkoa!
Aivan ihania kaikki on.. mutta tuo musta on minun lemmikki:)
VastaaPoistaKiitos Villa Tuta <3 nuo ovat luonnossa vielä paremman näköisiä, kuin kuvissa.
PoistaHyvä idea :)
VastaaPoistaOvat siistimpiä kuin betonivelliin kastetut ja varmaankin paljon vahvempia.
Tuo musta ja orvokit niin erityisen ihana :)
Hyvää alkavaa viikkoa!
Kiitos Arja! Eivät ne betoniruukut olleet sitten mun juttu :)
PoistaTosi hieno keksintö! Olen tuskaillut joidenkin vetelien pitsiliinojen suhteen, kun en raaski heittää pois, muttei niitä ole ollut kiva käyttääkään. Tuollainen käyttö saisi niillekin uuden elämän.
VastaaPoistaKiitos Tatta <3
PoistaKiitos tiedän isännälle minunkin puolesta, sillä tuohan on loistoidea. Aion kokeilla kyllä. Olen kovasti etsinyt opastusta silikooni- tai lateksimuottien tekoon, kun olisi kiva patsas jonka voisi valaa. En vaan oikein löydä. Oletko kokeillut?
VastaaPoistaKiitos Vekki <3 Kyllä isännältä joskus tulee loistoideoita. Tämä jäi vain viimekesänä tekemättä, vaikka isäntä oli tarpeetkin ostanut ja teki sen koevedoksen mulle. Minä en ole tehnyt koskaan noita muotteja. Ainoastaan niitä tontunnaamoja, valetaan kipsiin ja tehdään paperimassasta. Enkä tiedä, mistä saisi ohjeet. Ehkä googlettamalla.
Poistahyvä liisa sinulla on ihana mies auttaa ja opastaa sinua
VastaaPoistaKiitos Unknown <3 Isäntä ei juurikaan puutu tekemisiini, mutta auttaa tarvittaessa ja joskus myös ideoi.
PoistaHuippuidea ja hieno toteutus<3
VastaaPoistaKiitos Eila <3
Poista��Mielenkiintoinen kokeilu. Minullakin olisi sopivia liinoja ja tarve hyödyntää amppeleihin ideaa. Epäilen etten osaisi loppuun asti. Saa nähdä. Kiitos vinkistä ��
VastaaPoistaKiitos Pirjo <3 Kyllä sinä osaat, sillä näissä ei mielestäni voi epäonnistua. Kunhan muistaa laittaa hartsia tarpeeksi molemmin puolin.
PoistaTodella kauniita ♥
VastaaPoistaNo ihan mahtavat ruukut!! Liisa se kyllä osaa ja taitaa hienosti♥
VastaaPoistaHienot! Kyllä niitä miehiäkin täytyy näköjään välillä kuunnella.. :)
VastaaPoistaKiitos Satu <3 Kyllä miehiltäkin joskus irtoaa hyviä ideoita.
PoistaPitääpä painaa takaraivoon tuo hartsikovete - tiedä sitä koska pitää saada aikaan takuukestävää :)
VastaaPoistaTuolle kyllä varmasti olisi montakin hyvää käyttötarkoitusta, kunhan vain alkaa ideoimaan :)
PoistaNo voi jee kun hyvä idea ja isännällesi kiitos oon tänä kesänä pari liinaa sotkenu betoniin ja oli turhan sotkuista ja lopputulos oli jo kuivuttua vähän hutera vaikkakin pieniä liinoja kokeilin mutta jee tuota täytyy kyllä kokeilla... ja että maalata viä päällekkin voi jeeee:)KIITOS taas kun jaoit ideasi:)t. Jaana
VastaaPoistaKiitos Jaana <3 Eikun kokeiluun :)
PoistaKokeiluun menee tää idea
VastaaPoistaOleppa hyvä suttura :)
PoistaKauniita ovat. Kiitos kun jaoit vinkit täällä :) Pitääpä vinkata tästä myös äidille. Luulen, että innostuu :)
VastaaPoistaKiitos Jani <3 Minä ainakin itsekin innostuin näistä aika tavalla ja helppoja tehdä ja kuivuu nopeaa.
PoistaEtsin tätä postausta tovin, mutta löysimpäs :D Hartsi on kummitellut mielessä nyt jostain syystä ja tulin hakemaan vinkki viitosta kuink sinä tätä käytitkään. Mukavaa syksyä Liisa!
VastaaPoistaRuukkuni ovat vieläkin niin kuin uusia vaikka ovat olleet ulkona kesät talvet ja sateessakin. Mielenkiinnolla odotan, mitä sinulta syntyy :) Mukavaa syksyä sinullekin!!
Poista