Onpa ollut niin outo kesä, että en muista samanlaista, mutta pikkuhiljaa ovat ruusut ja muut kukatkin alkaneet kukkimaan pihallamme....
Kyllä Hansaruusu on yksi minun suosikeistani ja sopiikin tälläisen vanhan talon pihaan
Minä olen ostanut ainoastaan kolme Hansaruusua. Nyt niitä on vajaa 20, jotka olen istuttanut pienistä pistokkaista. Tänä kesänä ne ovat kyllä ilahduttaneet kukinnallaan. Tämän pensaan takana on minun yksi ns ruusupenkkini, joka on kyllä ollut varsinainen kurjuuden penkki. Se sai jo hävityskäskyn minulta, mutta keväällä siitä kaadettiin kuusi ja lähistöltä yksi koivu. Johan alkoivat ruusutkin kukkimaan. Se ei kuitenkaan ole vielä mikään komistus, joten en kehtaa kuvaa laittaa eivätkä kaikki ruusut edes vielä kuki. Sinne täytyy nyt sitten kyllä vielä istuttaa lisää ruusuja, koska tilaa on.
Tornionjokilaakson ruusut kukkivat normaalisti aikaisin, mutta ne kukkivat yhtä aikaa Juhannus- ja Hansaruusujen kanssa. Näitä minulla on 5 kpl Rapulan seinustalla.
Juhannusruusut ovat tehneet mielettömästi nuppuja. Nyt vain pelkään, että sateet tekevät niistä lopun ennen kuin ne ehtivät täyteen loistoonsa.
Juhannusruusuja löytyy muutama kymmenen ja istutin ne naapurin ruusuaidasta hakemillani pistokkailla muutama vuosi sitten raja-aidaksi. Ne ovatkin kyllä kasvaneet ihan hirmuisesti.
Tämän keltaisen ruusun hankin keväällä Lidlistä ja se alkaa nyt kukkimaan ja siinä onkin runsaasti nuppuja.
Myös tämä punainen ruusu on Lidlistä ja onhan sade pistänyt varret nuokkumaan. Siinä on varmasti 30 nuppua.
Kaikki ruusut eivät vielä kuki pihallamme, mutta löytyyhän sitä muutakin kukkaloistoa, joista pikkukuvapläjäys seuraavassa
Jaloangervot alkavat availla töyhtöjään ja tänä kesänä hankkimani Berberis nana on ihanan värinen (en tiedä, onko sillä muuta nimeä), Kaunottaret kukkivat ihanine punaisine kukkineen sekä Verikurjenpolvet.
Keväällä hankkimani Anemonen mukulat ovat alkaneet kukkia upeine punaisine kukkineen ja Akileijat ovat parhaassa kukassaan. Yksi kukkapenkkini on melkoinen pöheikkö, sillä tänä vuonna kuunliljat kasvoivat valtaviksi ja niiden takana Kallionauhukset odottavat kukintaansa. Minulla kukkii myös vasta nyt Rodot.
Siinäpä pikku katsaus meidän kukkivaan puutarhaan.
Ja kuten kuvasta näkyy, kotamme eli "Kuikan pesä" on pessyt kasvonsa. Katto on putsattu sammaleista ja seinät ovat saaneet uuden värin. Tällä kertaa minä en sen maalaamiseen osallistunut, vaan työn tekivät appivanhempani. Mutta tykkään, että tuli onnistunut lopputulos ja väri on sama mitä Rapulassa ja valinta oli yksimielinen.
Terkuin Liisa