Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

DIY: Kassi ja tossut trikookuteesta



Minä olen ostanut trikookudekeriä alennusmyynneistä odottaen, että innostuisin niistä jotakin tekemään.
Laukkuhan minulla on ollut todo -listalla.



Ohjetta laukkuun ei ollut, joten sovelsin itse. Tein sopivan pituisen ketjusilmukkanauhan ja siitä aloitin pohjaa tekemään.

Kulmissa tein lisäykset jokaisella kierroksella, kunnes pohja oli sopivan kokoinen.

Kun pohja oli sopivan kokoinen, jatkoin virkkaamista kiinteillä silmukoilla normaalisti ilman levennyksiä tai kavennuksia kunnes kassi oli sopivan korkuinen.



Ostin H&M:ltä pari vyötä hihnoja varten. Katkaisin vyöt sopivan pituisiksi ja tein viillot molempiin päihin, joihin pujotin kuteen. 


Hihnat kiinnitin laukkuun solmimalla.


Kärkkäiseltä ostin näitä Hand Made -merkkejä.


Virkkasin vielä kapean läpän, johon kiinnitin soljen. Läppä kiinnittyy isoilla näppäreillä. Katson vielä, jos löydän jostain sopivan ruskean soljen, koska se mielestäni sopii paremmin.






Laukusta tulikin ihan kiva. Mulla on toinenkin laukku tekeillä, mutta kude ei riittänyt ja saman värinen kude, jonka ostin myöhemmin, olikin eri sävyä. No siitä tulee sitten kaksivärinen.

Koska tätä kudetta jäi, päätin tehdä niistä tossut. Mitään ohjetta ei ollut, joten aloitin vain tekemään. Laitan jonkinmoiset ohjeet oheen.


Aloitin kärjestä ja tein ensin 5 ketjusilmukkaa ja sitten aloin virkkaamaan soikeaa kärkeä siten, että lisäsin jokaisella kierroksella kaikissa kulmissa yhden silmukan (kierroksella aina tuli 4 lisää)


Kun silmukoita oli 22, jatkoin virkkaamista kiinteillä silmukoilla ihan normaalisti, kunnes olin tehnyt 12 kierrosta.

Pohjaa jatkoin suoraan 16 silmukalla. Kun pohja oli sopivan pituinen, virkkasin takasauman kiinni.



Nämä menee miehelleni. Koko noin 42.



Ohjeet ovat suuntaa antavat ja tietysti riippuu jalan koosta ja virkkuukoukun koosta, paljonko silmukoita tarvitaan.


Terkuin Liisa



48 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja olet tehnyt trikookuteesta ja tuo hand made -merkki kruunaa kokonaisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku :) Nuo merkit on kivoja, mutta olisin halunnut myös mustia, mutta niitä ei ollut tuolloin saatavilla. Niitähän voi käyttää vaikka ja mihin.

      Poista
  2. Trikoosta onkin moneksi. Kiva laukku ja tossut.
    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Näyttää kyllä aika helpolta ja kauniilta laukulta ja tossuilta, tossut voisi antaa vaikka joululahjaksi, varmaan tuota lankaa olisi muunkin värisenä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pike <3 Tuota trikookudettahan löytyy ihan kaikissa väreissä.

      Poista
  4. Oi miten hienoja neulomuksia! Muutama vuosi sitten sisko teki minulle tuollaiset tossut ja pidin niitä niin että pohjat kuluivat liki puhki, tuo trikoo on tosi kivaa jalan alla;) Ihana tuo hand made merkki! Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde <3 Tossut tuntuvat todellakin mukavilta jalassa.

      Poista
  5. Hienoja, mukavia, pehmeitä, kauniita... sinulta käy nuo kaikenlaiset kädentaidot niin helposti!

    VastaaPoista
  6. Sä olet ennättänyt tehdä taas monenmoista. Trikookuteesta saa aikaiseksi kyllä kivoja juttuja, kuten tekemäsi työt osoittavat. Tossut jalassa kelpaa tepastella kotona :) Myös laukku on tosi kaunis.

    VastaaPoista
  7. Kivan näkönen laukku ja tossut. Ruskea tuo lisänäköä harmaan kanssa.

    VastaaPoista
  8. Kaunis laukku ruskeine somisteineen!
    ja vautsi nuo tossut,Kiitos Kaimaseni noin hyvästä ja selkeästä ohjeesta! :))
    (ostan kyllä tuollaisen kudelangan ja alan opettele,aam virkkaman tossuja....ehkä ensijouluksi vois antaa jo lahjaksi:))
    Olet taitava :))
    Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa,Sinulle Liisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa <3 Eikun virkkaamaan. Nämä tossut valmistuu yhdellä istumalla.

      Poista
  9. Tosi kivat virkkaukset, minulla vain tuppaa virkkaus ottamaan etenkin peukaloon, mutta myös koko käteen. Hyvät selkeät ohjeet olit laittanut.

    VastaaPoista
  10. Voi, miten kivat tossut ja laukku!
    Sinulta tuota omaa designia syntyy tasaiseen tahtiin! 👍

    VastaaPoista
  11. Kivoja kaikki, vaikka tämä trikoovirkkaus ei ole oikein mieleinen minulle. Kokeilin kerran ja ei iskenyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki <3 Ottaahan se käsiin ja ihmettelenkin niitä, jotka tekee mattojakin.

      Poista
  12. Hienot!
    Kaikkea sinä keksitkin! :)

    Mukavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
  13. Tyylikäs kassi! Nuo nahkasomisteet sopii siihen tosi hyvin!

    VastaaPoista
  14. Niin uskomattoman tyylikkäitä väriä myöten, aivan ihana tuo laukku! ja nuo nahkasomisteet kruunaa kaiken!

    VastaaPoista
  15. Ihanat työt, olet niin näppärä.

    VastaaPoista
  16. Taitava vain tuosta noin tekee <3 Ihania!

    VastaaPoista
  17. No nyt on iso vaihde päällä - olet tehnyt vaikka ja mitä, kun olen juttujasi selannut nopsaan tässä päivänä muutamana!
    Nätit laukku ja tossut!
    Pitää ajan kanssa tulla uusiksi katsomaan mitä kaikkea oletkaan ehtinyt tehdä.

    VastaaPoista
  18. ♥ Kauniin setin olet virkannut. Ihanaa joulun aikaa sinulle ♥

    VastaaPoista
  19. Voih... upeat ja tykkään varsinkin noista nahkakoristeista....

    VastaaPoista
  20. Löysin blogisi ja liityin lukijoihin. Ihanat laukku ja tossut <3 Olet taitava ja ahkera! Hyvää joulukuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ja tervetuloa blogiini. Tulenkin vastavierailulle.

      Poista
  21. Tosi kivat, sekä laukku että tohvelit.

    VastaaPoista
  22. Kiitos marja-terttu <3 Nämä tossut on kyllä ihanat jalassa ja syntyy nopeasti.

    VastaaPoista