Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

DIY: Kassi ja tossut trikookuteesta



Minä olen ostanut trikookudekeriä alennusmyynneistä odottaen, että innostuisin niistä jotakin tekemään.
Laukkuhan minulla on ollut todo -listalla.



Ohjetta laukkuun ei ollut, joten sovelsin itse. Tein sopivan pituisen ketjusilmukkanauhan ja siitä aloitin pohjaa tekemään.

Kulmissa tein lisäykset jokaisella kierroksella, kunnes pohja oli sopivan kokoinen.

Kun pohja oli sopivan kokoinen, jatkoin virkkaamista kiinteillä silmukoilla normaalisti ilman levennyksiä tai kavennuksia kunnes kassi oli sopivan korkuinen.



Ostin H&M:ltä pari vyötä hihnoja varten. Katkaisin vyöt sopivan pituisiksi ja tein viillot molempiin päihin, joihin pujotin kuteen. 


Hihnat kiinnitin laukkuun solmimalla.


Kärkkäiseltä ostin näitä Hand Made -merkkejä.


Virkkasin vielä kapean läpän, johon kiinnitin soljen. Läppä kiinnittyy isoilla näppäreillä. Katson vielä, jos löydän jostain sopivan ruskean soljen, koska se mielestäni sopii paremmin.






Laukusta tulikin ihan kiva. Mulla on toinenkin laukku tekeillä, mutta kude ei riittänyt ja saman värinen kude, jonka ostin myöhemmin, olikin eri sävyä. No siitä tulee sitten kaksivärinen.

Koska tätä kudetta jäi, päätin tehdä niistä tossut. Mitään ohjetta ei ollut, joten aloitin vain tekemään. Laitan jonkinmoiset ohjeet oheen.


Aloitin kärjestä ja tein ensin 5 ketjusilmukkaa ja sitten aloin virkkaamaan soikeaa kärkeä siten, että lisäsin jokaisella kierroksella kaikissa kulmissa yhden silmukan (kierroksella aina tuli 4 lisää)


Kun silmukoita oli 22, jatkoin virkkaamista kiinteillä silmukoilla ihan normaalisti, kunnes olin tehnyt 12 kierrosta.

Pohjaa jatkoin suoraan 16 silmukalla. Kun pohja oli sopivan pituinen, virkkasin takasauman kiinni.



Nämä menee miehelleni. Koko noin 42.



Ohjeet ovat suuntaa antavat ja tietysti riippuu jalan koosta ja virkkuukoukun koosta, paljonko silmukoita tarvitaan.


Terkuin Liisa



tiistai 19. marraskuuta 2019

DIY:Kaksi erilaista joulutähteä Jyskin henkareista


TÄHTI 1.



Uskoisitko, että tämä iso tähti on tehty Jyskin henkareista??


Eräässä fb-ryhmässä joku oli tehnyt tähden henkareista. Myös YouTubesta löytyy malleja. Minä muistin, että ostin joku aika sitten Jyskistä muovipäällysteisiä henkareita. Mallailin niitä ja eikun uudelleen Jyskiin ostoksille. Jyskissä maksoi 10 kpl henkareita 2 euroa. Lisäksi tarvitsin pieniä nippusiteitä ja pihdit tai sakset.



Laitoin aina kaksi henkaria osittain päällekkäin ja nippusiteillä kiinni toisiinsa. Henkareitahan voi asetella toisinkin päin , niin tulee hieman erilainen. Näitä tein 8 kpl.



Lopuksi kiinnitin sakarat toisiinsa. Tähän tähteen meni yhteensä 16 henkaria.


Sovittelin ledinauhan kehikkoon. Sitä paljonko tässä on lamppuja, en tiedä, enkä alkanut laskemaan. 


 Tähden halkaisija on n 87 cm.



Laitoin tähden terassille verhon taakse. Tästä tuli kyllä aivan ihanan näköinen.

TÄHTI 2.


Samoista henkareista päätin tehdä toisenkin, mutta hieman simppelimmän tähden.

Asettelin henkarit näin ja sidoin nippusiteellä. Tällaisia tein 4 kpl.


 Sidoin ne jälleen nippusiteillä toisiinsa kiinni.



Minulla ei ollut valkoisella johdolla ledinauhaa kuin 40 kpl:een nauha, joten sen kiedoin tähden ympärille ja kiinnitin nippusiteillä.




Tämänkin tähden halkaisija on noin 87 cm.


Tästäkin tuli ihan kiva ja simppeli tähti. En usko, että enempää lamppuja tulen lisäämään tähän tähteen. Tämän tähden laitoin keittiön ikkunaan.

Toivotan uudet lukijat tervetulleeksi

                   Terkuin Liisa 


tiistai 5. marraskuuta 2019

Valotaulu paperinarusta ja Brotherin nauhatulostin



Kaikki, jotka ovat seuranneet blogiani pidempään, kyllä tietävät, että minä rakastan valotauluja ja mielelläni niitä teen.


Sahasin 2 cm levyisestä listasta kehykset. Taulun koko on 40 x 90 cm. Liimasin ja niittasin listat yhteen. Ripustin 40 kpl:een valosarjan rautalankaan ja vielä kiinnitin ne liimaamalla maalarinteipillä kiinni kehykseen.


Minulla oli varastossani valkoista hieman leveämpää paperinarua. Siitä päätin tehdä taustan valotauluuni. Ensin liimasin kehyksiin paperinarua, jotta puun väriset kehykset eivät paista raoista. Sitten aloin pujottelemaan narua pitkittäin ja poikittain ja lopuksi vielä epämääräisesti päällimmäiseen kerrokseen.


Minulla oli myös näitä vaaleanpunaisia ruusuja varastossa ja niillä koristelin taulun.



Koska paperinaru on hieman paksumpaa, niin taulusta tuli tosi ilmava.


Tämmöinen siitä sitten tuli. Itse tykkään. Jollekin tämäkin menee lahjaksi. Toivottavasti ei tullut yltiöromanttinen :)


Sain viime jouluna joulupukilta toivomani  Brotherin P-touch CUBE -tarratulostimen. 

Minä olin jo melkein unohtanut, että minulla on tämä erittäin upea tarratulostin, jolla voin tulostaa haluamiani tekstejä tarranauhoihin, satiininauhoihin ja silitettäviin tarranauhoihin.
.


Minä olin jo aiemmin suunnitellut itselleni "tavaramerkin". Koneessa on tällä hetkellä satiininauha. Teksti ja fontti näpytellään kännykkään ja lähetetään koneeseen ja tulostetaan bluetoothin kautta. Ohjelma piti ladata kännykkään toki ensin. Tosi helppo käyttää, sillä jopa minä onnistuin heti eka kerralla.
Minulla on lisäksi paketti erilaisia ja erivärisiä nauhoja, joita en ole vielä kokeillutkaan.


Mikä mukavampaa, kuin liimata oma tavaramerkki tekemiini askarteluihin osoittamaan, että tämä on minun tekemäni.
Tällähän voi siis tehdä vaikka minkälaista tekstiä eri tarkoituksiin. Todella näppärä. Täytyy nyt todella alkaa käyttämään tätä.



Terkuin Liisa



lauantai 2. marraskuuta 2019

Valopäreestä ruusuinen valotaulu



Kuten aiemmin kerroin, niin kävin Kankurissa tekemässä kursseilla valopäreen. Se on kaunis ihan sellaisenaan. Päätin kuitenkin tehdä toisen ja  mennä vähän pidemmälle ja koristella valopäreestäni ruusuisen valotaulun. Tarvikkeet löytyikin omasta varastostani.



Ohjeita en voi laittaa tähän valopäreeseen, koska sen tekemispaketti on myynnissä Kankurissa/Taito Keski-Pohjanmaassa  ja se on heidän mallistoaan.





En silittänyt paperinarua silitysraudalla, vaan ihan käsin, kun halusin pinnasta vielä elävämmän.




Koristelin valopäretauluni paperinarulla, Finnmarin ruusuilla ja tekoruusunlehdillä.



Tämä ei jää itselleni, vaan menee jollekin joululahjaksi. Varmaan näitä teen vielä jokusen lisää, kun niin tykkään tästä.

Mukavaa alkavaa viikkoa toivoo Liisa