Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

torstai 25. huhtikuuta 2019

Valotaulu sekä valokranssi vanhoihin taulunkehyksiin



Joulun aikaan ostamani valkoinen risukranssi on odottanut tuunausta ja ideaa



Minulla oli vanha ruma kirpparilta ostamani taulunkehys, jolla päätin reunustaa kranssini


Maalasin kehyksen kahteen kertaan Lidlistä ostamallani kalkkimaalilla. Minulla oli tarkoitus korostaa kehyksen kuviointia harmaalla. Yllätys olikin suuri, kun huomasin, ettei minun akryylivärini ollutkaan tavallista harmaata, vaan hopean väristä. Niinpä minä maalasin kalkkimaalin päälle kehyksen kokonaan tällä hopeanvärillä. Kehyksestä tuli kyllä niin kaunis. Nyt minua harmittaa, etten muista mistä tätä akryyliväriä olen ostanut.




Ostin joskus kirpparilta näitä vaaleita tekoruusuja ja liimasin ne kiinni kranssiin. Lisäksi pyöritin ledivalot kranssin ympärille.



Valokranssini kehyksineen on minun makuuni         




Käsityökoulussa meidän piti tehdä kankaanpainannalla valotaulu.
Nämä kuviot on tehty liisteriin painamalla. Kangas on pellavakangasta. Lopuksi olen hopeavärillä tehostanut kuvioita. Minusta tämä oli niin kiva tekniikka, että jossain vaiheessa teen isomman valotaulun samalla tekniikalla ja laitan ohjeet.


Liimasin kuumaliimalla kankaan taakse ledivalot. Laitoin kankaan kehykseen, missä on lasi. Taakse kiinnitin pahvin.







Minun ajatukseni oli, että nämä kuviot on lakastuneita koiranputkia, mutta ystäväni näkivät tässä ilotulituksen.
Jollakin tapaa tykkään myös tästä valotaulusta. 

Terkuin Liisa 

             









39 kommenttia:

  1. Molemmat on hienoja .Olen kuullut paljon tästä kalkkimaalista .Sillä voi ilmeisesti maalata myös huonekaluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila <3 Kyllä varmaan voi. En ole kokeillut muuhun tätä nimenomaista maalia.

      Poista
  2. Aivan ihana valokranssi! Minulla on muuten tuo sama risukranssi.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63 <3 Mun kranssi antoi odottaa sitä inspistä.

      Poista
  3. Molemmat todella ihania!!!
    Nuo eka kehykset ovat taivaallisen kauniit!!!!
    Kyllä minä näen ne koiranputket;) (niitä keränneenä,,,en vois erhtyä:)
    Oikein ihania kevät touhuja,sinulle ,kaima:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa <3 Rumistakin kehyksistä saa kauniit, kun maalaa.

      Poista
  4. Miäkii näen ilotulisuksen ja hauskasti korostuu valoilla. Aika hehkeä ois koiranputki, jos viel lakastuessaankin noin hehkuis :)
    Vanhois kehyksis on myös jotain nostalgian havinaa jo itessään. Muuttuu maalaamalla kepeämmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se taide ole sellaista, että jokainen näkee jotain erilaista teoksessa :D

      Poista
  5. Todella kaunis valokranssi ja upean väriset kehykset totta tosiaan :)

    VastaaPoista
  6. Tuo valokranssitaulu on yksi kauneimmista mitä koskaan olen nähnyt, siinä on niin tunnelmaa! Oikein aurinkoista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kauniita! <3

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis valokranssitaulu - tykkään kovasti! Ja myös tuo toinen taulu on tosi hieno, minulle tulee siitä mieleen ilotulitus:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos ihanista vinkeistä, tosi kaunis on tuo kranssi valoineen kehyksessä.Juu ilotulitus tuli mullekkin heti mieleen, ennen kuin luin kirjoituksesi.t.sanosekukkasin blogista

    VastaaPoista
  10. Todella upeita valotauluja ja varsinkin tuo ruusuinen on omaan mieleen. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  11. Kyllä niin hieno kranssitaulu. Tykkään kovasti. Kyllä hieno on myös tuo toinen valotaulu ja mä heti ajattelin ennenkuin edes luin,niin kuvan koiranputkiksi.

    VastaaPoista
  12. Niin sievä tuo ruusukranssi valoineen! <3
    Lempeää toukokuuta sinulle!

    VastaaPoista
  13. On tosi nättejä, sä aina keksit ja osaat vaikka mitä hienoa.

    VastaaPoista
  14. Tuo ensimmäinen on TOSI TOSI kaunis, mielettömän hieno... Minäkin näin heti ilotulituksen tuossa toisessa ja tosi kiva idea laittaa valot ympärille. :) Sulla on kyllä niin paljon hienoja kransseja ja tauluja, mihin saat nämä kaikki esille... :)

    VastaaPoista
  15. Ihana kranssi, tosi herkkä ja kaunis! Hauska myös tuo toinen valotaulu, joka tosiaan tuo mieleen ilotulitukset :)

    VastaaPoista
  16. Ihanat lopputulokset!
    Mä näin tuon kankaanpainannan olevan palmupuita, jotka sädehtivät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä <3 Eikös taideteos olekin onnistunut, kun jokainen näkee jotain eri asiaa.

      Poista