Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Kaulureita ja peikkotyttö sukkahousuista

Verkkaisesti on alkanut tämä vuosi, mutta jotakin olen saanut tehtyä. Tosin osa näistä on tehty viime vuoden puolella.



Syksyn tonttu/nukkekursseilla ihastuin sukkahousuista tehtyyn peikkotyttöön, jonka oli tietenkin meidän opettajamme tehnyt. Minunkin oli saatava oma.





Mitään sen kummempia kaavoja ei peikkoon ole. Vartalo on tehty rautalangasta ja vanusta. Tein myös käsiin ja jalkoihin rautalangalla muotoilemalla jalkaterät sekä käsiin sormet. Sukkahousujen ompeleminen olikin erittäin haastavaa etenkin sormien kohdalta.



Naamaa en alkanut taiteilemaan sukkahousuista, vaan ostin naaman ja maalasin sen. Hiukset ovat vanhasta nukesta.



Vaatteet ompelin pellavahuovasta. Sutasin vielä peikkotytön naamaan hieman mustaa väriä, koska eihän sen kasvot ole niin siistit. Peikkotytön nimi on Elviira ja se pääsee Rapulan terassille keinumaan kulkuri-Elmerin seuraan, kunhan ilmat hieman lämpenee. Riippukeinu on vielä Elviirallekin tekemättä.

 
Kaulureitakin olen tehnyt useampia. Tämä kauluri on tehty Laurilangasta Pitsineuleohjeella, joka löytyy Lankavan sivuilta. 


Anoppini toivoi myös kauluria, mutta matalammalla kauluksella. Tämän kaulurin tein myös tuolla Pitsineuleohjeella, mutta kaula-aukon tein lyhyemmäksi ja laitoin hapsut. Tämä on tehty Novitan Babywool-langasta. Olen syksyllä tehnyt samasta langasta vielä yhden kaulurin, mutta se on viimeistelemättä, kun en oikein tiedä, miten sen viimeistelen.


Tämän tuubihuivin tein Novitan Pilvi -langasta. Ihanan tuntuinen lanka. Tämän tuubihuivin tein "omalla ohjeella" 44 silmukalla, 5 koon puikoilla.
1-4 kerros: *1 nurin, 3 oikein *(nurjalla puolella neulotaan 1 oikein, 3 nurin). 
5. kerros: *1 nurin, nosta yksi silmukka neulomatta, neulo kaksi seuraavaa silmukkaa oikein ja nosta neulomaton silmukka näiden yli*
6. kerros: *1 nurin, 1 oikein, langankierto, 1 oikein*.
Näitä kerroksia toistin.


Minulla on neulemekko työ alla, mutta kun sukuumme syntyi jälleen pieni poikavauva, otin isotätinä pienen "välipalan" ja neuloin nämä tossut. Näiden ohje löytyy Kodin kuvalehdestä



Kohta aloitetaan pääsiäisaskartelutkin.

Mukavaa tammikuuta toivoo Liisa





35 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiva kun poikkesit blogissani ja jätit kommentin <3

      Poista
  2. Hauska peikko! Olet sinä ahkera askartelija ja käsityöläinen.

    VastaaPoista
  3. Ihanan peikon teit ja kauniit kaulurit.

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtavia neuleita ja suloinen peikkotyttö!
    Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Taas olet taituroinut! Kaulurit ovat kivoja ja pukevia eivätkä hönkötä milloin missäkin takin tai oven välissä. Nuo pienet sukat ovat sitten söpöt. Ajattele, ne pienet jalat ja varpaat ovat vielä ihan käyttämättömiä <3. Kivaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla-Annika <3 Kaulurit on talvella kivempia kuin huivit. Minä innostuin heti neulomaan uudelle tulokkaalle, kun sain tiedon. Kivaa ja innostunutta uutta vuotta sinullekkin <3

      Poista
  6. Upeat nuo kaulurit! :) Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Sulonen peikkotyttö-Elviira!voi sitä riemua ja onnea kun Elmerin kanssa tapaavat!!
    Ihania kaulureita,kerrassaan:tykkään:))
    ...suloset pikkutöppöset:)
    ja tulppaaneita tulvillaan on iloisen reippaan,ja niin ahkeran kädentaitajan koti:))
    ...just niin pääsiäis jutut on aloitettava ;))
    Oikein ihania ideoita,ja tekemisen iloa,sinulle Liisa!!
    kirjoitteli kaima;)

    VastaaPoista
  8. Hieno peikkotyttö ja kauniit ja taidokkaat kaulurit. 😊😊👍

    VastaaPoista
  9. Oletpa ollut ahkera! Hienoja töitä!

    VastaaPoista
  10. Hieno peikkotyttö ja söpöt töppöset. Samanlaisen kaulurin pitsineuleella olen minäkin tehnyt. Jestas milloin se pääsiäinen on ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila <3 Pääsiäinen on ennemminkin kuin huomaammekaan

      Poista
  11. Ihana peikkotyttö ja nuo kaulurit ovat tosi nättejä, hienoja malleja.
    Oot sä ahkera tyttö.

    VastaaPoista
  12. Niin hurmaava peikkotyttö. Kyllä sinä olet taitava tyttö. Sinulla sujuu tekniikka kuin mikä tekniikka vaan. Hienoja kaulureita. Minun suosikki ois tuo harmaa. Myös kivat vauvan tossukat. Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  13. Kyllä on kauniit kaulurit ja suloiset tossut ♥ ja tuo peikkotyttö niin veikeä, saa hymyn huulille ♥ Mukavaa keskiviikkopäivää Sinulle ♥

    VastaaPoista
  14. Kauniita käsitöitä ja olet kyllä taitava tekemään!

    VastaaPoista
  15. Peikkotyttö tuo hymyn huulille, tosi hauskan näköinen ja ihanat neuleet - olethan saanut aikaiseksi vaikka mitä!

    VastaaPoista
  16. On hän niin suloinen, herttainen hymy ja ja niin somat vaatteet yllä. Kaulurit ja pikkuiset sukat ovat myös niin kauniita. Kaunista kädentyötä olet jälleen tehnyt.

    VastaaPoista
  17. Onpas oikea peikkotyttö, söpön ärhäkkä :)
    Ja kaulurit kauniita. Touhukkaasti on lähtenyt vuotesi käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä <3 Yksi isompi työkin on nyt valmis kohta esiteltäväksi.

      Poista