Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kursseja ja arvontavoitto




Ennen pääsiäistä ehdin käydä parillakin eri kurssilla. Lindell Flowersilla olin Owe Salmelan pitämällä pääsiäiskukka-asetelmakurssilla. 
Owe kertoi meille asetelmien tekemisestä ja samalla myös teki kolme asetelmaa.



Owen asetelma
 Owen asetelma


 Owen asetelma

Pakettiin kuului tietty määrä kukkia, koristeita sekä ruukkuja/maljakkoja, joista sitten teimme asetelmia. Tässä Tete-narsisseista sekä viiriäisen munista tekemäni asetelma.



Tässä helmililjoista, heinästä ja viiriäisenmunista tekemäni asetelma laakeaan lasivatiin.



Tässä myös tekemäni asetelma. Tosin en enää muista, mikä tuon viherkasvin nimi on.

 


Kotona tuunasin hieman yhtä asetelmaani vaihtamalla turkoosit munat ja muutaman tipun ruukkuun.
Olen aikaisemmin ollut Owen pitämällä kranssikurssilla ja kyllä nämä kurssit ovat olleet tosi antoisia. 

                                           

Ilmoittauduin myös Taito Keski-Pohjanmaan pitämälle risukranssikurssille. Olenhan minä risukranssejakin aikaisemmin tehnyt, mutta ainahan sitä jotakin uuttakin tulee. Lisäksi minulla on ollut kynnys ylitettävänä mennä heidän kursseilleen, mutta nyt sekin kynnys on ylitetty ja  odotan uusia mielenkiintoisia kursseja.


Sattui vielä niin hyvä tuuri, että naapurini kaatoi juuri ison koivun, josta sain kranssitarpeita. Ensin harmittelin, että urvut olivat jo tulleet oksiin, mutta lopulta se olikin ihan kiva juttu.


Kranssiani en ole vielä mitenkään jatkojalostanut. Annan sen kuivahtaa kunnolla ja mietin sitä sitten tarkemmin.

Minuakin onni potkaisin arvonnassa. Voitin Tulihan tehtyä -blogista TeSa:lta ihanan pääsiäispaketin. Jeanne D`Arc Livingin pääsiäisnumeron, servettejä, suklaamunia sekä taitavan TeSan tekemän pääsiäismunan. Kiitos vielä paketista TeSalle <3

                  Mukavaa viikonloppua toivoo Liisa

38 kommenttia:

  1. Kauniita asetelmia ja kranssi.
    Tuollaiset kurssit on varmasti tosi kivoja.
    Pitäisi itsekkin joskus osallistua.
    Tuo viherkasvi on vesifiikus.
    Tykkään siitä tosi paljon ja täällä taas yritän pitää sitä hengissä ja vehreänä. :)
    Ihanan arvontavoiton olet saanut!
    Mukavaa viikonloppua Liisa! <3

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja ja onnea myös ihanasta voitosta💚💛

    VastaaPoista
  3. Kauniit asetelmat ja muhkea kranssi. :) Owea fanitan Strömsössä kyllä kovasti! Varmasti mielenkiintoisia kursseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) Kyllä kurssit on kivoja ja ehkä se yhdessä tekeminen on se juttu myös :)

      Poista
  4. Kivoja asetelmia. Kurssit ovat siitä hyviä, että niistä saa paljon uutta inspiraatiota ja oppia.
    Tuo koivunoksakranssi on tosi kaunis eikä kaipaa mielestäni mitään lisää.
    Aurinkoista ja hyvää viikonloppua sinne Kokkolaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko :) saa nähdä, mitä tapahtuu kranssille, jos tapahtuu. Onhan se ihan kivan näköinen urpuineen näinkin.

      Poista
  5. Ihanan oloinen kurssi tuo pääsiäis-asetelma kurssi. Ei hassumman kuuloinen risutyökurssikaan :) Tosi upeita asetelmia <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  6. Olipa varmasti kiva kurssi!
    Kaunis tuo kranssi ja urvut on ihanat!
    Onnittelut voitosta!

    VastaaPoista
  7. Kivat asetelmat ja upea risukranssi! Minä olen tosi huono lähtemään millekään kurssille ja jos joskus innostun, ne ovat sitten sellaiseen aikaan,etten ehdi mukaan. Aikoinani olen käynyt paljon kutomassa Kankurissa, mutta kurssit ovat jääneet vähemmälle. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutomaan minunkin tekisi mieli :) No nyt minulla on aikaa :D

      Poista
  8. Kivoja nuo kurssit, ilmapiiri ja tekemisen meininki ovat ihan huippuja ja vielä kun saa oppia sekä kauneutta kotiin viemiseksi, on mahtava fiilis! Todella hieno tuo risukranssi!

    VastaaPoista
  9. Oi että, vissisti on ollut mukava kurssi! Hienoja asetelmia on syntynyt. Oi jospa oisin saanut olla mukana...
    Mutta tuo risukranssi herätti hauskuutta: oon tehnyt tuollaisen liki samanmoisen jo vuosikausia (ainakin 10 v) sitten - niin on samanlainen, että! :D Ja on edelleen kuosissaan, kunnolla kun punoo kiinni, niin kestää ja kestää - oksat haperoituvat toki ajan myötä. Kerran näin yhden lintusen sen kimpussa; yritti nokkia vissiin pesävärkkiä irti :D

    VastaaPoista
  10. Kauniit keväiset asetelmat. Hieno kranssi, tuo on yksinkertaisuudessaan noinkin hieno, mutta sinulta tuo tuunaus sujuu... :) On ihanaa voittaa jotakin, onnea siis voittajalle!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Toivottavasti pian palailet blogisi pariin taas :)

      Poista
  11. Onnittelut Sinulle ♥ ja mitä ihania asetelmia! Tuota miestä ja hänen ihania juttujaan telkkarista aina katselen! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Kursseilla avautuu uudet mahdollisuudet ja pääsee kokeilemaan jotain erilaistakin.

    VastaaPoista
  13. Kiva yllätys tuo voitto! Makeita asetelmia oot tehnyt ♥ Tuollaiselle kurssille olis kiva joskus mennä!

    VastaaPoista
  14. Onnea arpavoitosta. Minä tunnenkin TeSan henk.kohtaiseti. Ollaan oltu miehiemme kanssa kylässä monet kerrat. Voi näkisitpä hänen kotinsa,joka on tulvillaan toinen toistaan ihanmpia käsitöitä, Kukkakurssit ovat kivoja. kerran minäkin olen saanut olla kukkien sidontakurssilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intsu :) Minä voin kuvitella melkein, mitä kaikkea ihanaa hänellä siellä on, kun hän on niin monitaitoinen.

      Poista
  15. Hienot kurssit ja onneksi olkoon voitosta.

    VastaaPoista
  16. Niin kauniita asetelmia kaikki. Tykkään kovin tuon Owen tyylistä.

    VastaaPoista
  17. Upeita asetelmia olette kursseilla tehneet. Paljon onnea ihanasta voitosta.♥ Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.♥

    VastaaPoista
  18. Oi kuinka kauniita asetelmia. Sain Aleksilta joululahjaksi Järvenpään kukkataloon kurssilahjakortin ja nyt kesällä pitäisi se käyttää. Kyllä kipinä iski, kun näitä sinun kuviasi katsoi :)

    VastaaPoista
  19. Owen kurssi oli varmasti todella upea ja inspiroiva!
    Kauniita asetelmia!

    Risukranssi on muhkea sekin! <3

    Huhtikuun lempeitä tuulia sinne!

    VastaaPoista