Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Eteiseen lintuhylly



Minähän kerroin, kun sain tehtyä eteiseen remontin, että sinne tulee uusi lintuhylly ja valkoinen vitriinikaappi sai lähteä. No isäntä halusi tehdä itse hyllyn. Siinä ideoinnissa ja tekemisessä menikin hieman aikaa, mutta tämä hylly on jo koristanut eteistämme tovin aikaa. 









Isäntä teki tämän hyllyn hitsaamalla ja painoa sillä on muistaakseni lähemmäs 25 kg. Hän laittoi hyllyn reunoihin myös ledvalot valaisemaan lintujani.
Olen kyllä varsin ihastunut tähän hyllyyn ja kapea eteiskäytävämme sai hieman enemmän avaruutta, kun kaappi lähti tuosta nurkasta.



Eipä ole vuodet veljiä keskenään, niin kuin sanotaan. 12.4.2015 tässä jo ilmastoin nurmikkoa ruohonleikkurin kanssa....


12.4.2018 näyttää tältä, joten vielä ei pääse pihahommiin. Olen minä joitakin siemeniä laittanut itämään sekä hain daalian-mukulani pois talvisäilöstä valoon. Lisäksi ostin muutaman daalianjuurakon sekä 3 ruusunjuurakkoa. 

 Minun on pitänyt tehdä koko kevään makkariin remppaa eli vaihtaa tapetit, mutta olen sitä siirtänyt ja siirtänyt.  Nyt tuli sitten kiire, kun pian odottelee jo pihahommat ja askarrellakkin voi ulkona. Mulla on jo kohta 10 v ollut odottamassa tapetit ja nyt päätin laittaa ne ennen kuin mieli/maku muuttuu. No ostinhan minä toisetkin tapetit varalle, mutta vertaillessani niitä noihin aiempiin hankkimiini, nämä uudet eivät nyt päässeet seinälle.

Olenkin tänään repinyt kynnet verillä tapetteja seinästä ja palailen blogistaniaan, kunhan remppa on tehty.

Siihen asti toivottelenkin aurinkoisia kevätpäiviä   Liisa





42 kommenttia:

  1. Onpa ihana hyllykkö.. lintuset pääsevät kauniisti esille siinä.
    Täällä lounaassa on ollut jo aika keväistä.. eilen oli +15 ja lumesta ei ole tietoakaan.
    Mukavia remppahetkiä sinulle♥

    VastaaPoista
  2. Hei Liisa
    olit jo ehtinyt uuden postauksen tekemään ennen kun ehdin edelliseenkään kommentoida.
    Hieno on hylly ja niin "ilmava"
    Neulepaitakin niin ihana. Olen itsekkin sairastunut tuohon neuloosiin, mutta noin isotöistä en haaveilekkaan aloittavani. Sukkia ja lapasia, säärystimiä ym. pientä.
    Minulla on kaksi lapsenlasta, mutta sieltä tulee jo syksystä ilmoitus: kuule äiti nyt riittää.
    Onko sinulla tiedossa jalat noihin neulottuihin sukkiin? Sain ukaasin, että kaappeja et täytä sukilla ja lapasilla, saat kutoa niin paljon kun jaksat, mutta jollekkin ne on sitten annettava.
    Ruokajonon jakajille toimitin, että saavat jakaa tarvitseville.
    -Satu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu kommentistasi :) Kyllä minulla on tiedossa kaikille sukille vastaanottaja. Ajattelin, että sitten jouluna niitä annan. Ihanaa että veit hyväntekeväisyyteen sukkia. Kyllähän niitä varmaan saisi myytyäkin, jos haluaa, kun on paljon ihmisiä, jotka eivät osaa tai ehdi kutoa. Neuloosi on ihan mukava tauti. Hyvää kevään jatkoa sinulle :)

      Poista
  3. Tosi kaunis hylly, valot korostavat lintuja kauniisti! :) Hieno. Mukavia kevät- ja remppapäiviä sinne!

    VastaaPoista
  4. Tapettien repinen onkin aika viheliäinen homma. Kostuta vain tarpeeksi, sillai olen helpoiten saanut irti. Ihanat lintuhyllyt ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu :) Oli sellaista tapettia, ettei se kastunut päältä ollenkaan. Kunhan sain revittyä päälikerroksen pois, niin oli helppo kostuttaa.

      Poista
  5. Onpas upea hylly, ja noin kauniille linnuille hieno esillepano. Valot hyllynreunassa tekevät siitä kivan "lampun". Sinä, Liisa, olet kätevä käsistäsi, mutta niin näyttää olevan isäntäkin! Mukavia remppapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku :) Kyllä mieheni on kätevä käsistään ja tykkään hyllystä.

      Poista
  6. Kaunis hylly ja kokonaisuus lintuineen!
    Niin, onhan se kevät tosiaan jäljessä ja toivotaan että se nyt tästä pikana pääsee vauhtiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63 :) Kyllä kai se kevät tulee, mutta muutaman viikon myöhässä ainakin täällä.

      Poista
  7. Tuossa hyllyssä kauniit linnut pääsevät hienosti esille ja ihailtavaksi.
    Mukavia tapetointihetkiä.

    VastaaPoista
  8. Voi mitä kaikkea ihanaa sinulle onkaan tapahtunut ja kuinka toimelias jälleen olet ollutkaan!

    Edellisen postauksen neule on niin kaunis, upea koru myös! Valtavan määrän sukkia olet valmistanut. Onnen toivotukset ja kannustukset tupakkalakollesi - lopettamisellesi. On totta, että paino saattaa hiukan nousta, mutta uskon sen olevan väliaikaista! Lopetus aina kannattaa ilman muuta!!

    Lintuhyllysi on todella kaunis! Ilmavan kevyen näköinen ja linnut tulevat siinä oikeuksiinsa. Rakastan noita lasilintuja kovin!

    Kaikkea hyvää teille ja ihanaa alkanutta uutta keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Hieno hylly ja kivasti valaistu. Mukavaa kun on ottanut kuvia samoista paikoista ja suunnilleen samoihin aikoihin eri vuosina voi nähdä niiden huomattavatkin eroavaisuudet.

    VastaaPoista
  10. Hyvältä näyttää uusi hylly.
    Tosi kivasti tulee linnut esiin valon kanssa.

    Mukavia tapetointi puuhia sinne! :)

    VastaaPoista
  11. Tuo on niin,niin upea tuo lintuhylly. Ne led valot kruunaa sen. Olette molemmat taitavia ja ahkeria.

    VastaaPoista
  12. Kaunis ja tunnelmallinen hylly, jossa linnut pääsevät oikeuksiinsa. Upea!

    VastaaPoista
  13. Wau..onpas hieno hylly, miehesi on taitava! Nuo linnut on niin kauniita! On kyllä erilaisia nämä vuodet, pikkuisen on vielä sulamista noissa lumissa:) Leppoisaa alkanutta viikkoa😍🌷👋

    VastaaPoista
  14. Taitava hyllyntekijä! Valot ovat hieno lisä!

    VastaaPoista
  15. Vaikuttava lintukokoelma sai arvoisensa hyllyn. Lasi ja valo on hyvä yhdistelmä.

    VastaaPoista
  16. Ihastuttava hyllykkö ja arvokkaat linnut pääsevät oikeuksiinsa. On teillä kyllä hienot tapetitkin eteisessä ja suurella mielenkiinnolla jään odottelemaan makkarin remontti kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :) Yhdessä miehen kanssa valittiin nämä eteisen tapetit.

      Poista
  17. Toikan linnut ovat aivan upeita. (kirjoitin jo kommentin, mutta se katosi joten toivottavasti ei tule tuplia...)Odottelen itsekin jo pihahommia, mutta vielä on maa niin märkää. Josko Vapuksi saisi jo pihan siistittyä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla Annika :) On kokoelmissani myös muita, kuin Toikan lintuja.

      Poista
  18. Kaunein lintuhylly mitä olen koskaan nähnyt. Tuo on kyllä niin ihana, ja linnut pääsevät oikeuksiinsa! Ja ovat tuossa niin ihanasti näkösällä! Oikein aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Ihana lintuhyllykkö!😍
    Upea lintu kokoelma!

    VastaaPoista
  20. Todella upea hyllykkö! Olette molemmat niin taitavia käsistänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati <3 Tykkään, että siitä tuli kyllä hieno.

      Poista
  21. On kyllä tyylikäs hylly. Samalla idealla ollaan tehty kaksitasoiset yöpöydät sängyn vierustoille -> kätevää imuroidessa :)
    Heh, kyllä tosiaan on vuosissa eroa. Mutta nopsasti se puolen metrin lumikerros hävisi kun auringon valo alkoi tosissaan loimottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä <3 Meillä on vielä hieman lunta pihalla, mutta eiköhän se aika nopeasti sula.

      Poista