Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Tonttutehtailua





Tonttuja on tullut suoraan sanoen tehtailtua viime päivinä.



Tytärpuoleni teki minulle massasta pari kasvomallia, jotka valoin kipsiin. Kun kipsi oli kuivunut pari kolme viikkoa, valoin kipsiin  kasvojen muotit. Maalasin kasvot lopuksi. Vaikka kasvot on tehty samalla muotilla, ovat ne kaikki omannäköisiään persoonia.

Ompelukone onkin surissut viime päivinä, kun olen ommellut tontuille vartalot ja vaatteet. Kyllä yhden tontun tekemiseen meneekin aikaa ennen kuin se on valmis.



Tontut pääsivät reen kyytiin, kun oli luntakin.


Rekeä ohjasivat vanhemmat tontut, jotka tein pari vuotta sitten.


Tontut olivat kyllä innoissaan päästessään ulos



Rekiajelun jälkeen olikin aika tulla sisälle lämmittelemään






Aika monta tonttua olen tehnyt, mutta ne ovat aiemmin jo muuttaneet uuteen kotiin. Minulla on enää itselläni nämä kaksi vasemmanpuoleista tonttua. Näistä pienin edessä oleva tonttu jää myös minulle itselleni. Nämä takimmaiset kolme tonttua laitan joulupakettiin. Toivottavasti lahjan saajat ilahtuvat. 

Toivotan myös uudet lukijat tervetulleeksi blogiini

                     Mukavaa viikonloppua tv Liisa

35 kommenttia:

  1. Aivan ihania! Kyllä on ilo saada tuollainen lahjaksi!
    Mukavaa viikonloppua ja joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63 <3 Niistä tuli vähän kiltimmän näköisiä, etteivät lahjan saajat pelästy :)

      Poista
  2. Todella mahtavia tonttuja. Juuri niitä oikeita, jotka kurkkivat ja tarkkailevat nyt ikkunoista.
    Ihanaa alkanutta joulukuuta Liisa.

    VastaaPoista
  3. Oih miten ihana tonttuparaati:)♥ Lähtevät nyt joukolla tarkkailemaan:) Mukavaa alkanutta joulukuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde :) Kyllä ne tarkkailevat, mutta on sen verran suuri joukko, että meinaavat välillä riehaantua :)

      Poista
  4. Mahtavan näköisiä tonttuja oot tehnyt. Totta jokainen on ihan erinäköisiä.
    Kyllä toi maali tekee kummia vai oikeamminko se olisi meikkaus.
    Minä täällä olen pessyt matkapyykkiä ym.

    VastaaPoista
  5. Mahtava tonttujengi!Tosi kiva kun ihan omia yksilöitään kaikki ja tuo reki sopii heille kuin nenä päähän, ihanaa joulukuuta ♥

    VastaaPoista
  6. Onpas mainio tonttuarmeija. Ja ihanasti kuvattu. :) Selvästi vipeltäneet tonttuhommiin jo maailmalle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus :) Kyllä ne kävivät jo hieman rekiajelulla ja katsastamassa, onko kilttejä lapsia :)

      Poista
  7. On ne vaan niin veikeitä..taitava olet :) Leppoisaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihania ovat tontut ja samoin tuo reki.😊

    VastaaPoista
  9. Hauska rekiretki ja niin taitavia nuo tontut taas sinun pajastasi!

    VastaaPoista
  10. Onpas hienoja tonttuja, jokainen varmasti oma persoonansa. Eikä ole tosiaan mikään yhden illan juttu askarrella tuollaista tonttua, arvostan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku :) Ei ne todellakaan synny tuosta vaan. Ja onhan ne vähän niin kuin omia "lapsia"

      Poista
  11. Voi mahdoton, kuin ihanat tonttuset. Hieno reki ja hyvä luminen tausta.

    VastaaPoista
  12. Voi ihanuuksia sinun tonttusesi. Sekä vanhemmat,että uudet,niin,niin komeita kaikki. Siinä on niikuin isä,äiti ja lapsoset. Kyllä varmasti tontun saaja ilahtuu suuresti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intsu :) Kyllä niihin kiintyy vähän itsekin, mutta kyllä ne saavat uudet kodit.

      Poista
  13. Upeita tonttuja koko reki täynnä jo!!
    Suloista adventtia sinne!

    VastaaPoista
  14. Aina kun Liisa ajattelen sinua, minulle tulee ensimmäisenä mieleen tontut. Siinä hommassa sinä olet haka, sanoisinko Suomen mestari. Sinun tonttujasi ei voita mikään ja lahjansaajat ovat varmasti iki-onnellisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Jani :) Toivotaan, että lahjansaajat ovat onnellisia.

      Poista
  15. No todella on komia tonttujoukko, ja rekikin niin hieno, ettei paremmasta väliä.
    Kyllä sulla on nyt mukavaa, kun saat toteuttaa kaikkea kivaa kelloon katsomatta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä :) Appeni sanoikin, että miten sinä olet joskus ehtinyt käymään vielä töissäkin.

      Poista
  16. Terveisiä täältä Vekkilän tonttutehtaasta sinne teidän tehtaaseen. Iloisen näköistä väkeä siellä syntyy. Kyllä tonttujen tekeminen on suuri ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki terveisistä! Tonttuni lähettävät takaisin terveisiä sinun upeille ja hauskoille tontuillesi :)

      Poista