Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

torstai 21. joulukuuta 2017

Punssijäädyke




Olen miettinyt joulun jälkiruokia ja puolukka-kaneli-pannacottan lisäksi aion tarjota tätä punssijäädykettä.(Sain tätä herkkua eräässä ravintolassa ja pakko oli tehdä itsekin.)
Tein jäädykkeen jo pakkaseen odottamaan, mutta pitihän sitä jo maistaa mieheni kanssa etukäteen. 

Perusohjeen löysin netistä.
Tässä helppo, mutta herkullinen ohje n 8:lle hengelle.

8 keltuaista
8 rkl sokeria
4 dl kuohukermaa
6 rkl punssia

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään ja lisää lopuksi punssi.
Laita pakkaseen ja ota pakkasesta hieman ennen tarjoilua, sillä jäädyke sulaa melko nopeaa. Tarjoa lisänä vaikka suklaakastiketta ja karpaloita. Ripottele päälle vielä siivilän läpi tomusokeria.

Kananmunista jääneet valkuaiset voikin sitten käyttää vaikka marenkiin.

17 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On kyllä herkullista ja mikä parasta, yksinkertainen ohje ja loput tulee sitten lisukkeista :)

      Poista
  2. Voi Nams! Ja kaunis annos!❤️
    Ihanaa torstaita!❤️

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu :) Se on hyvää :) Kiva kun poikkesit ja jätit kommenttisi käynnistäsi :)

      Poista
  4. Kuullostaa herkulta! Leppoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  5. Vau, kuulostaa ja näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  6. Oi miten kuulostaakin hyvältä..niin ja näyttää myös:) Mukavia joulunalus tunnelmia sinne♥

    VastaaPoista
  7. Näyttääpä herkulliselta! Minäkin tykkään suunnitella joulutarjottavia :)

    VastaaPoista
  8. Oi, kuulostaapa herkulta!
    Suloista joulun aikaa!

    VastaaPoista
  9. Varmasti hyvää.
    Tunnelmantäyteistä joulunaikaa Sinulle.

    VastaaPoista
  10. Jäädykkeet ovat kyllä hyviä, ja helppoja (ja helposti makumuokattavia) jälkkäreitä. Tämä punssiohje aikuiseen makuun pitää muistaa.

    VastaaPoista