Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

torstai 28. joulukuuta 2017

Kristallinhohtoa




Vaikka olenkin jouluihminen ja meille tulee ainakin viikkoa ennen varsinaista h-hetkeä jo joulu, niin kyllä ne joulujutut lähtee aika pian joulun jälkeen pois. Niin tein tänään ja vein kuusen ja kaikki koristeet pois.
Olohuone saikin sitten ennen joulua hankkimamme kristallikruunun kattoonsa ja jouluinen jättikranssi sai lähteä varastoon.




Onpa vaikea kuvattava valot päällä, sillä näyttää ihan mustalta,vaikka ulkokuori on kirkasta metallia ja kristallit sisäpuolella.
Olisin halunnut ovaalin muotoisen kristallilampun, mutta sopivaa ei löytynyt, joten sitten valitsimme tämän. Meillä asettaa haasteita se, että meillä on katossa palkit, joten ihan mitä tahansa lamppua ei pysty ripustamaan pöydän päälle.
 Punaisten ja valkoisten tulppaanien tilalle piti jo hankkia vaaleanpunaisia.

Kävimme mieheni kanssa tapaninpäivänä Tuurissa ja ilahduin, sillä siellä oli iso osasto AmandaB:n tuotteita. Me molemmat näimme nämä kynttilälyhdyt ja niiden kimallus suorastaan kutsui meidät luokseen. No näitähän minä en voinut vastustaa..






 Tämäkin "kristallikruunu" sai palata joulun jälkeen olohuoneen ikkunaan. Tämänhän minä löysin joskus kirpparilta.

Onhan Pentikin Loistepuussakin kristalleja.

Osan joulukukista olen jo laittanut menemään, mutta jokunen asetelma on vielä. Tämän saimme joululahjaksi mieheni kanssa ja minusta se on niin kaunis.
Tämänkin joulu-asetelman saimme joululahjaksi ja se on vielä hyvinvoiva.


Siinä meidän aaton kattaus. Mehän olimme appivanhemmillani syömässä, mutta perinteisesti minä hoidan kattauksen.

Eilen täytin vuosia. Mieheni muisti minua Diorin parfyymilla ja vartalovoiteella.
Yleensä hän muistaa minua jollakin työkalulla.

Toivotan kaikille lukijoilleni ja satunnaisesti piipahtelijoille oikein Hyvää Uutta Vuotta 2018.
Terkuin Liisa




32 kommenttia:

  1. Onnea syntymäpäivän johdosta näin jälkikäteen <3 Upeita kuvia! Teillä on tosi kaunista ja kuitenkin kotoista <3

    VastaaPoista
  2. Onnittelut! Kivat asetelmat pöydillä. Meillä on joulukoristeet ainakin uuteen vuoteen saakka, ehkä jopa loppiaiseen, jos kuusi ei liikaa varista neulasiaan. Oikein mukavaa ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina <3 Meillä jo alkoi kuusi varisemaan vaikka sitä kastelinkin päivittäin :)

      Poista
  3. Kyllä ihastuttava kristallilamppu olohuoneen pöydän päällä ja kynttilälyhdytkin. Minähän olen kuin harakka kiiltävän perään ja tykkään kaikesta just tuommosestakin. Myös kukat ovat hurmaavia. Juu, ja erityiseti tuo asetelma,jossa on pieni talokin sisällä. Hyvää ja idearikasta uutta vuotta sinullekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intsu <3 Tuo asetelma on minunkin mieleeni ja niin kaunis :)

      Poista
  4. Myöhästyneet syntymäpäivä onnittelut!
    Kauniita kristallivalaisimia ja kynttelikköjä!

    Tunnelmallisia hetkiä tähän vuoden viimeisiin päiviin teille!

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea.
    Kaunis kristallilamppu ja kivat kynttilälyhdyt.
    Hyvää uutta vuotta myös sinulle Liisa.

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanaa syntymäpäivää, hiukan myöhässä kuitenkin - onnea ja iloa tarvitaan aina!

    Olen niin kristallifriikki, upeita ihania kimalluksia! Valo taittuu kauniisti kristalleista, ne luovat tunnelmaa!

    Oikein hyvää Uutta vuotta sinne teille!

    VastaaPoista
  7. No ny on kaunista krystallia. Ihanat valaisimet.
    Ihastelin samaa AmandaB osastoa Tuurissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhästyneet onnittelut ja hyvää tulevaa vuotta!

      Poista
    2. Kiitos TeSa <3 Kyllä se oli upea osasto ja oli kiva ihastella kaikkea kaunista :)

      Poista
  8. Onnittelut minultakin! Kristalli on kaunista ja lasi yleensäkin. Rakastan sitä kuinka valo taittuu lasissa ja kertautuu kristallissa.
    Leppoisia päiviä vuodenvaihteeseen!

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea!
    Kaunis on hankkimanne valaisin ja niinkuin nuo kynttilälyhdytkin.
    Mukavia hetkiä vuoden viimeiseen viikonloppuun! :)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut syntymäpäivästäsi! onpa teillä kimallusta, joulun värit alkavat tosiaan jo tuntua tunkkaiselta, jännää, vaikka kuinka pitää joulusta, niin heti pyhien jälkeen alkavat tontut näyttää väärässä ajassa olevilta:) Mukavaa loppuvuotta, Liisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku <3 Joulun laittaminen on kivaa ja ehkä minä jaksan sitä viikon, mutta sitten tuntuu, että nyt pitää laittaa joulu pois.

      Poista
  11. Onnea syntymäpäiväsankarille! <3 Nyt on kimallusta. Ja nuo joulukattauksen servetit on ihanasti taiteltu! :) Mulla joulujutut tulee joulukuun alussa ja lähtee yleensä heti uudenvuoden jälkeen, ensi viikolla siis, ehkä jo maanantaina. Mutta joulukukat jää! Saatoin ostaa alennuksesta vielä yhden amarylliksenkin, hups!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Joka joulu taittelen servetit erilailla. Nuo kuuset oli kivat :)

      Poista
  12. Ei ole kristallin voittanutta, sanotaan mitä sanotaan. Olen niin kristallin ystävä, että vähän tulee jo sellainen ripottelun tuntu meillä.
    Hyvää uutta vuotta myös sinulle ja vielä kerran onnittelut.

    VastaaPoista
  13. Paljon Onnea❤Aivan ihana koti teillä..mä rakastan kristallia! Kivat synttärilahjat olet saanut❤Hyvää Uutta Vuotta💕

    VastaaPoista
  14. Voi ihanuus miten kaunista siellä on ja aivan upea tuo lamppu! Niin on kyllä kaikki muutkin tavarat:) Nuo kynttilänjalat on hienot! Oikein paljon onnitteluja sinulle♥ ja leppoisaa loppuvuotta sinne teille♥

    VastaaPoista
  15. Ihana kristallikruunu ja kynttiläkipot.
    Kaunis kattaus!
    Lämpöiset syntymäpäivä onnittelut Liisa!🎁💖

    VastaaPoista
  16. Kaunista se on tuo kristallin välke.
    Meillä on makuuhuoneen pintaremppa aluillaan ja sinne jo väläyttelin ajatusta kristallisesta kattokuupasta... Tai ehkä veskiin... :D
    Mulla on joulukukat vielä niin kuosissaan, että saavat ilahduttaa niin pitkälle kun vain jaksavat.

    VastaaPoista