Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Vapaa kuin taivaan lintu






Olette ehkä ihmetelleet, kun viimeaikoina on blogissani ollut aika hiljaista, enkä ole vieraillut blogeissanne. Minähän vihjaisin taannoin, että jotakin suurta tapahtuu elämässäni. No nyt se on tapahtunut. Olen viettänyt kirjaimellisesti viimeiset vuodet näiden kaltereiden takana, mutta nyt olen "vapaa". Tosin olen ollut näiden takana ihan vapaaehtoisesti. Siinä minun pääasiallinen työnäkymäni viimevuosilta, kun olen palvellut asiakkaita.



Nyt voin paljastaa, että jäin poliisin virasta eläkkeelle. Tosin vietän lomaa loppuvuoden ja jään eläkkeelle 1.1.2018. Odotin tätä päivää todella paljon. Viimeisestä päivästä tuli kyllä ikimuistoinen, enkä säästynyt kyyneleiltäkään. Toki siihen mahtui paljon nauruakin.

En ehkä vieläkään käsitä sitä, ettei minun enää tarvitse lähteä töihin. Eniten tietysti tunnen haikeutta ja varmasti tulen ikävöimään työkavereitani, sillä olemme olleet kuin yhtä perhettä niin iloissa kuin suruissakin.

Olen minä kyllä askarrellutkin jotakin ja tietysti ideoita olisi paljon. Ehkä minulla nyt on aikaa paremmin viettää aikaani täälläkin. 

                      Terkuin Liisa

46 kommenttia:

  1. Voi miten ihana asia! Onnellisia ja mukavien askarteluiden ja puuhasteluiden täyttämiä eläkepäiviä!! Uskon, että työstä vapautunut aika täyttyy kaikella kauniilla, ihanalla ja haastavalla.

    VastaaPoista
  2. Ooooo... Oikein paljon onnea sinulle eläkkeelle pääsyn johdosta. Tove Janssonia lainaten:“Ellei joku satu tietämään, mitä eläkkeelle pääseminen tarkoittaa,
    niin kerrottakoon asia:Hän saa kaikessa rauhassa tehdä juuri mitä haluaa.” Ihania askarteluhetkiä sinulle♥

    VastaaPoista
  3. Lämpimät onnittelut eläkkeelle pääsysi johdosta. Nyt sinulla onkin aikaa kaikille ihanille ja inspiroiville harrastuksille, tuunauksille ja askarteluille.
    Mukavaa alkanutta viikkoa ja lähestyvän joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko :) Nyt onkin kiva askarrella joulua.

      Poista
  4. Mukivia vappherratteren päiviä sinulle!
    Olen joskus ollut poliisilaitoksen kansliassa töissä.::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele :) Sittenhän tämä on ollut tuttua:)

      Poista
  5. Onnea ja mukavia eläkepäiviä! (: En olisi kyllä ammattiasi osannut arvata! Nostan hattua, varmasti mielenkiintoinen ura takana. Jäänpä odottelemaan, mitä kaikkea keksit ja ehdit nyt tehdä "vapaalla jalalla". Varmaan jo kohta jouluvalmisteluja? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus :) Kyllä täällä jo jouluaskarteluja tehdään.

      Poista
  6. Onnellisia loma- ja eläkepäiviä Liisa. ❤️

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea nuorekkaalle eläkeläiselle...nyt on sitten aikaa rakkaille harrastuksille. Itselläni on vielä lähes 6 vuotta tuohon hetkeen... odotan sitä tosi hartaasti Mervi K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi :) Pääsin 58 v eläkkeelle. Olen viimeinen organisaatiossamme, joka pääsee 58 v eläkkeelle eikä tullut yhtään lisää.

      Poista
  8. Lämpimät onnittelut eläkkeelle pääsyn johdosta!❤️❤️💐
    En olisi ikinä arvannut ammattiasi.
    Odotan jo kovin sinun askartelu ideoita!😊
    Ihanaa viikon jatkoa!❤️

    VastaaPoista
  9. Oikein Paljon Onnitteluja Sinulle ♥ Olipas melkomoinen yllätys tuo Sinun ammattisi! Itse olen ollut eläkkeellä jo viisi vuotta, vähän tiedän miltä se tuntuu! Oikein ihania päiviä Sinulle toivottelen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :) Enhän minä vielä oikein usko, että sitä nyt ollaan vapaaherratar :)

      Poista
  10. Lämpöiset onnittelut ja halauksia sinulle♥ Kaikkea hyvää sinulle nyt ja tuleviin eläkepäiviin♥

    VastaaPoista
  11. Tervetuloa kerhoon samasta "kerhosta". Hyviä eläkepäiviä ja seuraan innolla uusia juttuja :) .

    VastaaPoista
  12. Ihan mahtavaa, paljon onnea ♥ Ei sulla varmasti tekeminen lopu, niinhän sitä sanotaankin että eläkkeellä sitä vasta kiire on ;)

    VastaaPoista
  13. Onnittelut eläkkeelle pääsystä Liisa!
    Enpä olisi ihan heti arvannut että olet poliisi! Hieno ammatti!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Vau! Nyt kyllä yllätit! En ikinä olisi arvannut ammattiasi. Ihania eläkepäiviä ja nauti vapaudestasi!

    VastaaPoista
  15. Ihania eläkepäiviä hienosta ammatista. Kokemusta on vanhuuseläkeläisenä jo yli vuoden ja kiire on koko ajan :) Ja kiitos mainiosta blogistasi. Ritva Kaarinasta

    VastaaPoista
  16. Onnittelut eläkkeelle pääsemisen johdosta <3 Ihana kuva Sinusta :)

    VastaaPoista
  17. Onnea eläkkeelle siirtymisen johdosta. Nyt on aikaa. Liityin myös lukijaksi blogiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila ja tervetuloa. Kävinkin jo sivullasi liittymässä.

      Poista
  18. Tervetuloa meidän eläkeläisten joukkoon! Taatusti tulet nauttimaan jokaisesta minuutista, vapaudesta, aikatauluttomuudesta, kaikesta siitä sitku-elämästä, mitä ei oikeasti edes ehdi toteuttaa. Eläkkeellä nimittäin kiire vasta alkaa ja se on niin totta niin totta! Nauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki :) Hirvittää, kun kaikki sanoo, että eläkkeellä ne vasta kiireet alkaa.

      Poista
  19. Oi, mikä uutinen!! Onnea eläkkeelle siirtymisen johdosta. Sinulla ei tule aika pitkäksi, kun on tämä blogiharrastus ja askartelutarvikkeet odottavat tekijäänsä :)

    VastaaPoista
  20. Oikein leppoisia eläkepäiviä ja nautinnollisia/rentouttavia hetkiä askartelun parissa. Olet erittäin idearikas ja nyt voit heittäytyä oikein ajan kanssa harrastustesi pariin toteuttamaan näitä ideoitasi ja kokeilemaan kaikenlaista uutta. Terveisin kaimasi Liisa. Ps. blogisi on aivan ihanan idearikas.

    VastaaPoista
  21. Onnea eläkkeelle pääsystä! Mukavia ja antoisia hetkiä ja retkiä vapaalle linnulle! :)

    VastaaPoista
  22. Leppoiaia eläkepäiviä Sinulle :) RONJA

    VastaaPoista
  23. Nythän sinulla vasta kiire on, kun kaikki täytyy tehdä vapaa-ajallasi.
    Onnea uuteen elämänvaiheeseen.

    VastaaPoista
  24. Mikäs nuorisoeläkeläinen siellä on... :D
    Onnitteluja ripakopallinen!
    Ja vissisti on mukavaa kun jää aikaa toteuttaa mitä mieleen putkahtaa - ideoista ja taidoista ei ole puutetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä :) Tuntuuhan se mukavalta, kun saa jäädä näin nuorena eläkkeelle.

      Poista