Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Valolampetti





Minulla on 5 päivän pääsiäisloma, eikä sitä pysty vain olemaan. Aloitin jo viikko sitten tätä lampettia ja nyt sain sen valmiiksi.  Idean tähän sain Anita Koo`lta hänen kotoaan. Hänen lampetissaan oli oikea lamppu, mutta minulla on ledit ja eikä tämä muutenkaan ole ihan suora kopio hänen lampetistaan.


Ostin ponttilautaa, mistä tein pohjan ja kehykset. Porasin keskelle reiän, jotta sain ledit tuotua läpi. Minulla oli suuria ongelmia saada jiirit aivan kohdilleen, vaikka mittasin tarkkaan . Oikealla alhaalla oleva jiirisauma on ruma, koska en saanut aseteltua ponttilautaa paikoilleen ihan millilleen. Mutta annoin olla, koska sauma jäi tähtisakaran alle.



Tähden piirsin vanerille ja lisäsin vanhasta tähdestä päälle koristeet.


Tähden taakse kiinnitin pienet naulat.


Kiersin ledien ympäri ohutta rautalankaa ja kiinnitin nauloihin. Viimeistelin vielä  kuumaliimalla sieltä täältä, etteivät valot ja johdot irvistele tähden takaa.



Siinäpä se nyt valmiina.


Uskoisin, että suoritan arvonnan huomenna, kunhan isäntä kotiutuu aamulla töistä. Ellei huomenna ehditä arpomaan, niin viimeistään maanantaina. Hän saa toimia onnettarena ja virallisena valvojana.
Laitan myös sitten pääsiäiskuvia.
Toivotan uudet lukijat tervetulleeksi.

                                   Hyvää pääsiäisen jatkoa
                                                Liisa



37 kommenttia:

  1. Oi ihanuus! Kyllä on kaunis! Olet tosi taitava, katsoin kuvia, niin ihmettelen täällä vain, että miten ihmeessä osaat, no Sinä osaat. Oikein mukavia pääsiäisen päiviä Sinulle toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3 No, eihän se nyt ihan virheetön ole, mutta kelpaa mulle.

      Poista
  2. Aivan ihana! Tosi tunnelmallinen ja uniikki! Olet kyllä aika mestari!
    Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63 <3 Uniikkihan se on ja tekisi mieli tehdä toinen samanlainen peilin toisellekin puolelle.

      Poista
  3. Voi miten kaunis! Sinulla on todellakin taitoa ja oivallusta vaikka kuinka paljon!

    Ihanaa Pääsiäisen jatkoa myös Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Tulipa hieno.
    Mukavaa pääsiäisen jatkoa myöskin sinulle.

    VastaaPoista
  5. Ihailtavaa käden jälkeä ❤️

    VastaaPoista
  6. Kun on silmää kauniille esineille ja taito tehdä käsillä, huomaa sellaisiakin mahdollisuuksia, joita ei moni hoksaa. Että voisinko itse tehdä tuon? Sinä hoksaat ja syntyy kaikkea kivaa!

    VastaaPoista
  7. Wau! Upea lamppu!
    Hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Niin kaunis. T: Mervi K

    VastaaPoista
  9. Hieno lamppu tuli! Mukavaa Pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Oi että, kyllä tulikin hieno ♥

    VastaaPoista
  11. Mahtavan hieno idea. Kyllä sinulla on taito "hyppysissä". Iloista pääsiäisen jatkoa.

    VastaaPoista
  12. On kaunis koriste. Minä siivoilin eilen, ja tänään pitää lähteä ulos aurinkoon lenkille. Vaikka kovasti tekisi mieli kaivella esiin omepelujuttuja. Mutta hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku <3 Tänään on ollutkin hieno ulkoiluilma <3

      Poista
  13. Todella kaunis! Hyvää pääsiäistä! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista
  14. Vielä voi toivottaa hyvää pääsiäisen jatkoa ja lomapäivää, huomenna on jo arki. Aivan ihana valolampetti.

    VastaaPoista
  15. Voi mieletön miten hieno jälleen kerran on käsistäsi syntynyt

    VastaaPoista
  16. On kyllä siistiä jälkeä ja tarkkaa työtä :) Miten sulla riittääkään seinät kaikille näille valoihanuuksille!?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä. Kyllä siinä pikkuvika on, mutta ei se haittaa kun se ei näy. Hih, eihän mulla riitäkään. Osa menee jossain vaiheessa uuteen kotiin, roskiin, uudelleen tuunaukseen jne.

      Poista
  17. Kiitos ma-te <3 Ideahan tuli sieltä kyläreissulta Evijärveltä.

    VastaaPoista
  18. Onpa kivan näköinen! Sinulta ei ideat lopu :)

    VastaaPoista