Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

torstai 3. marraskuuta 2016

Pillittämistä ja kransseilua



Heippa vaan täältä lomalta. Lomahan alkoi työporukan ja puolisoiden kanssa, kun käytiin syömässä ja sitten mentiin kuuntelemaan Ismo Leikolaa . Sai nauraa ihan vedet silmissä.


Tämä viikko onkin sitten mennyt harrastukseni parissa. Isäntäkin huomasi, että olen niin rentoutunut. Työasiat on ainakin unohduksissa. No pillitelty täällä on, mutta ei ihan itketty.



Minullahan oli suunnitelma, millaisen kynttilälyhdyn teen siihen uuteen isoon lyhtyyni. Tai olisi siis pitänyt hitsata. Mutta ajatus muuttui, kun näin tämän kynttilälyhdyn kirpparilla. Tuosta minulle ihana kruunu lyhtyyn. No eihän se mahtunut lyhtyyni. Minä menin verstaalle ja yritin vääntää kruunua kapeammaksi. Isäntä yritti sanoa, ettei tuosta mitään tule, mutta pakkohan se oli kokeilla. Meinasin heittää lopuksi koko kruunun seinään, mutta isäntä sanoi, että nyt mennään sellaiseen paikkaan, missä pillitetään ja voit muotoilla tuota kruunua kapeammaksi.



Siis mitä ihmeen pillittämistä!?No se on kaasuhitsausta. Hitsin päästä tulee hapen ja kaasun voimalla tuli ja sillä kuumennetaan rautaa punaiseksi ja sitten voi taivutella rautaa. Vähän niin kuin seppä tekee, mutta eihän tässä mitään taottu. Yritin isäntää saada tekemään työn, kun ajattelin, ettei minun hommista mitään tule. Ei suostunut, vaan pakotti minut itse tuon tekemään. Tosin näytti ensin, miten sitä pilliä siinä pidetään. Niin minä sitten "pillitin" ja vääntelin noita kiemuroiden kaaria kapeammaksi ja lyhtyjen tasot vähän eri korkeudelle. No sain minä sen työn joten kuten tehtyä.Tässähän näkyykin, miten maali palanut pois kohdista, mistä kuumennettu ja väännetty. 

Pitihän se kokeilla, miten mahtuu lyhtyyn ja mahtuihan se juuri ja juuri.


 Olisin sen maalannut uudelleen mustaksi, mutta isäntä ehdotti, että maalaa valkoiseksi...




 Niin minä hioin kruunun ja maalasin valkoiseksi. Miten oikeassa isäntä olikaan (jälleen kerran).




Tykkään niin tuosta valkoisesta kruunusta. Musta olisi uponnut tuonne lyhtyyn, mutta valkoinen erottuu hyvin. Olen niin tyytyväinen nyt tuohon kruunuuni.




No ihme ja kumma, niin onhan täällä väännetty kranssejakin. Minä otin humalan varret syksyllä talteen ja tein niistä kranssin pohjia. On sitten niin tukevia ja hyviä.



Tein vain kahdella nipulla kranssin siten, että toisen kiinnitin vasemmalle ja toisen oikealle. Senhän olisi voinut tehdä niinkin, että vielä yksi keskelle.


Tuli ehkä paras kranssi muodoltaan, mitä olen ikinä tehnyt. Niin tuuhea ja tukeva. Sitten vain spraymaalia pintaan.


 Rakastan punatulkkuja ja kun näin niitä kirpparilta, niin tiesin heti, että niistä tulee kransseihini koristeet. Myös nuo "marjat" on kirpparilöytöjä. Punatulkku nauttii "pihlajanmarjoista", sillä liimasin ne marjat pihlajanoksiin.



Tämä kranssi on uudelleen tuunattu maalaamalla. Se on vuosi sitten äidilleni tekemästä kranssista uudelleen tuunattu, sillä linnut olivat käyneet näykkimässä koristeita ja ne oli menneet ikävän näköisiksi. Nämä menevät siis jollekin joulukukkasten sijaan.


Tämän käpykranssin tein vanhaan kirpparilta löytämääni kranssiin. Isäntä tuumasi yksi päivä sisälle tullessaan, että mikä täällä haisee. Mulla oli käpyjä uunissa kuivumassa, joten totesin, että käpykakku uunissa. (tämä kuva on otettu ylhäältä päin, joten näyttää vähän epäsymmetriseltä, mitä se ei ole :D)
Lisää kransseja on tietysti tulossa, sillä olen tehnyt pohjia valmiiksi. Ja tietysti myös jotain muuta jouluksi.

En ollut ehtinyt taas vierailla blogeissanne ja parina päivänä nyt olen yrittänyt kahlata niitä läpi ja kyllä siinä tovi meni, enkä ole vieläkään ehtinyt kaikissa käydä.

Hyvää loppuviikkoa toivoo lomailija-Liisa 



45 kommenttia:

  1. On kyllä upean näköinen tuo kynttelikkö lyhdyn sisällä! Wau!
    Ja niin ihania kransseja! Minäkin tykkään punatulkusta!
    Ihanaa loppu viikkoa sinulle!❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja samoin sinne <3 Joskus pitää kuunnella miestäkin suurella sydämellä.

      Poista
  2. Oi oi onpa kaunista! Minun haaveissani on myös tuollainen iso lyhty, taitaa vaan jäädä ensi vuoteen. Mutta kransseja pukkaa täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku <3 Minullakin oli haaveissa pitkään, mutta kun vaihdettiin kellariin ikkunat, niin sain oman lyhdyn. Jopa appeni innostui ja teki anopille lyhdyn myös.

      Poista
  3. Ihana tuo kynttelikkö lyhdyssäsi, oivallinen idea!! Ja kranssit senkus kaunistuu..

    VastaaPoista
  4. Ihania kylttilöitä. Nyt on kyllä kiva juttu, kun pääsee kynttilät oikeuksiinsa. Kunnollisia tunnelman luojia kerrakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvituulia ja kiva, kun jätit kommenttisi käynnistäsi <3

      Poista
  5. Muuttuipa kynttiläkruunu edukseen, kaunis. Aivan hurmaava tuo punatulkkukranssi.

    VastaaPoista
  6. Oi miten kauniiksi tuli.. kyllä tuunaaminen on ihanaa puuhaa. Kranssit ovat myös vallan upeita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3 Tuunaaminen on kyllä niin kivaa ja kun näkee jonkun esineen ja tietää heti, mikä sen seuraava elämä on.

      Poista
  7. On ihana lyhty ja kaunis kynttelikön kanssa. Kransseista tykkäsin myös. Itsellänikin kävyt kuivumassa, vain huoneen lämmössä ja odottavat pääsyä kartion muotoon. Tervetuloa vastavierailulle mummojakoira.blogspot.fi jos ehdit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummo ja tervetuloa blogiini <3 Tulen ilman muuta vastavierailulle :)

      Poista
  8. Kylläpä tulikin kaunis lyhyty, en oo ikinä kuullut mistään muusta pillittämisestä kuin siitä itsestään :)

    VastaaPoista
  9. Mukavaa lomailua sinulle! (: On tainnut mukavaa jo ollakin. ;) Aivan ihana tuo kynttiläkruunulyhty. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-Otus :) Olen kyllä nauttinut lomanpätkästäni.

      Poista
  10. Toi kynttilälyhty kaikkineen päivineen on upee !!! Mä haluun kans. Mulla olis kruunu muttei lyhtyä :) :)
    Kranssi on kaunis kun maalasit sen ja koristelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3 Lyhtyyn olen tyytyväinen itsekin <3 Vanhoja pokia näkyy aina silloin tällöin olevan kaupan, mutta hintaakin tulee lyhdylle sitten, mutta onhan se sitten kestäväkin,toisin kuin kaupoista saatavat, eikä noin isoja saa sieltä.

      Poista
  11. Kiitos ma-te <3 Olen kyllä nauttinut lomasta, kun ei ole ollut muita suunnitelmia, kuin askarrella. Miestä on pakko joskus kuunnella. Sanoin kyllä hänelle. että olit oikeassa jälleen kerran. Hyvää Pyhäinpäivänviikonloppua myös sinne sinulle :)

    VastaaPoista
  12. Ihana tuo valkoinen kynttilälyhty,tuo oli oikea ratkaisu että maalaat valkoiseksi sen.Ja wau miten ihania kransseja,minullakin on ollut mietissä meidän ulko oveen mutten osaa päättää minkälaisen tekisin vielä ;) Ihanaa lauantai aamua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Happystarhome <3 Tykkään siitä itsekin paremmin.

      Poista
  13. Voipojat sentään mitä olet mennyt tekemään. Vai oikein pillittänyt ja kaikkea. Hattua täytyy nostaa sinun uskalluksellesi. Itselleni on kaikki hitsit ja meluapitävät koneet kauhistus. Jätänkin ne siksi isännän hoteisiin. Mutta sinussa on sitä ytyä !♥
    Kaunis kruunu tuli kynttilälyhtyysi. Mustakin olisi ollut ihan hieno vaihtoehto. Tai voihan sitä maalailla eri värein vuodenaikojen mukaan;) Huokauksien huokaus, Komea on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa <3 No en kyllä olisi pillittänyt, ellei isäntä olisi minua pakottanut tekemään sen itse. No kiva oli kokeilla, mutta yksinäni en uskaltaisi sitä tehdä. Ja usein pitää olla se virallinen valvoja meilläkin vahtimassa, kun minua pelottaa käyttää koneita. Mutta pikkuhiljaa joihinkin on tottunut.

      Poista
  14. Enpä ole eläissäni kuullut tuollaisesta pillittämisestä. Ja kyllä tuli nätti kruunu lyhtyyn, niin nätti. Sinulta se sujuu työ kuin työ ja niin kaunista jälkeä syntyy. Tätä blogia seuratessa olen oppinut paljon uusia juttua, joten kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki <3 Kiva, jos jotakin olet oppinut täältä :)

      Poista
  15. Kauniin kruunun sai lyhtysi. Molemmat värit sopivat kruunuun, mutta valkoinen ehkä vielä paremmin.
    Kauniita ovat myös nuo kaikki kranssisi.
    Mukavaa pyhäinmiestenpäivää sinulle Liisa.

    VastaaPoista
  16. Ai että sellaista pillittämistä, ehdin jo ajatella, että jotakin kamalaa on sattunut... huh! Aivan mielettömän kaunis tuo iso lyhty ja uusi kynttiläkruunu. Kranssimestarikin olet, no sen kyllä jo tiesinkin!!! Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olihan tuokin pillittäminen aika kamalaa ensin alkuun. Kruunusta tuli nätti ja näkyyhän siinä vähän mutkia, kun vääntelin, mutta saahan siinä ollakin vähän aloittelijan vikoja. Mukavaa viikonloppua sinullekin Satu <3

      Poista
  17. Upeita kransseja olet tehnyt, ihania kranssijuttuja jo tuolla aikaisemmissakin postauksissa...minut ohjasi blogiisi Vekki lintujen kakkupostauksella :D kannatti tulla :D :D

    Hieno tuo lyhty kynttiläkruunuineen, oivallisia ohjeita olet isännältä saanut!

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila ja tervetuloa blogiini :) Kyllä isäntää pitää kuunnella herkällä korvalla :) Tulen vastavierailulle, kunhan ehdin.

      Poista
  18. Oi kuinka kaunista olet taas tehnyt! Niin ihania kaikki ja kuvat niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3 Kuvia olen huono ottamaan, vaikka kamerani pitäisi olla ihan kohtuullisen hyvä.

      Poista
  19. Kyllä pillittäminen kannattaa kun lopputulos on noin kaunis! :)
    Ihana tuo kruunu tuolla lyhdyssä, kiva oivallus uusiokäytöstä!
    Kauniita ovat kranssit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä <3 Onneksi sain sen kruunun sinne mahtumaan.

      Poista
  20. Paljon hienompi tuo kynttelikkö muokkauksesi jälkeen, epäsymmetrisyys antaa sille luonnetta.

    VastaaPoista
  21. Ihanat tuunaukset, ai että ja noi kranssit niin mahtavia

    VastaaPoista