Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Ikkunanpokista jättilyhty






 Vihdoinkin olen saanut tehtyä kauan haaveilemani ja suunnitelmissani olleen lyhdyn ikkunanpokista.




Meillä vaihdettiin taannoin kellarin ikkunat ja sieltä jäi näitä ikkunapokia. Ajattelin heti, että niistä mulle lyhty. Appihan sitten myös innostui ja teki anopille lyhdyn. Minun lyhtyni on kyllä saanut odottaa, että saan itsestäni kiinni ja alan tekemään.
Appi oli auttamassa minua, että saatiin pokat kiinnitettyä toisiinsa. Liimasin sivut ja kolmella ruuvilla vielä kiinni, niin ainakin kestää.



Maalasin pokat kertaalleen ja saranoiksi oveen tuli  pianosaranat.



Peltikattoa minä haaveilin, mutta sellaista en olisi osannut tehdä. Harmistuneena ajattelin, että joudun tekemään harjakaton huovasta. Mutta kävikin onnenkantamoinen, että veljeni tuli kylään, kun puuhastelin lyhtyni kimpussa. Hän sitten kätevänä miehenä teki lyhtyyni peltikaton.

 Katon osaset kiinnitin sitten popniiteillä tai mitä vetoniittejä ne on. Katosta tuli kyllä niin hieno. Itse en olisi koskaan saanut tehtyä tuollaista.



Pohjalevyn kiinnitin ruuveilla. Laitoin myös huonekalupyörät alle, jotta siirtely on helpompaa, sillä tämähän painaa jonkin verran. Korkeutta tällä lyhdyllä on 130 cm.




Minulla on suunnitelma valmiina, millaisen tuikkutelineen sinne haluan, mutta isäntä sanoi, että saat itse sen tehdä ja opetella hitsaamaan. No jääpä nähtäväksi, sillä en ole koskaan mitään hitsannut. Onneksi suvusta löytyy hitsaustaitoista porukkaa, jos en sitä saa itse tehtyä.



Toivotan Ronja Ryövärintytön tervetulleeksi blogiini

Mukavaa alkavaa viikkoa toivoo Liisa

45 kommenttia:

  1. No vautsi, jo on komea lyhty, ihana ♥

    VastaaPoista
  2. Meillä onkin ollut vähän samanlainen teema viikonlopussamme. Onpa hieno tuo lyhtysi, aivan erityisesti tykkään tuosta komeasta peltikatosta. Pyörät alle on hyvä idea, pitääpä laittaa kauppalistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vintagentti :) Niinhän se näytti olevan, että samoissa puuhissa ollaan oltu. Tykkään kovasti tuosta peltikatosta itsekin :)

      Poista
  3. Kiva idea ja kaunis lopputulos. Tykkään ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko :)Ideahan ei ole minun, vaan näitä on nähty vähän siellä sun täällä :)

      Poista
  4. Oi,oi miten hieno lyhty. Minä tykkään kovasti isoista lyhdyistä. Kivasti valo näkyy ja nuo kävytkin niin hienosti keksitty laittaa pohjalle. Katto myös tosiaan on upea.

    VastaaPoista
  5. Mä olen haaveillut omasta ikkunalyhdystä. Kiitos ohjeista, ehkäpä tästä innostuneena lähden etsimään sopivia ikkunoita projektiini.

    VastaaPoista
  6. Onpas upea iso lyhty!
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!😊❤️

    VastaaPoista
  7. Onpa ihana! Itsekin tämmöisestä haaveilen, saas nähdä jääkö kasvihuonetta varten hamstratuista ikkunoista ylimääräisiä tähän tarkoitukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitapalon Noora :) Toivottavasti jää muutama poka yli, jotta saat tällaisen :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta ja kiva kun poikkesit ja jätit kommenttisi käynnistäsi.

      Poista
  9. Niin ihana, siis vielä huippukaunis tuo lasipurkki tuolla lyhdyn sisällä! Oi ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :) Itseasiassa tuo lyhty on metallia ja siinä on pienehkö lasipurkki sisällä. Olen sen saanut joskus lahjaksi. Ulos en halua sitä jättää, mutta täällä lyhdyn sisällä se säilyy.

      Poista
  10. No on nätti! Ja tuo katto on taidokas.
    Mä kiikutin oman vastaavan lyhtyni jo pois silmistä, aioin purkaa sen, mutta tulin katumapäälle - näin syksyllähän se taas onkin mukava :) Lisämaalia kaipaa tosin, että katson nyt, miten sen käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä :) Älähän nyt omaasi hävitä. Kyllä se vaan on niin kiva syksyllä ja talvella, kun on pimeää. Äkkiähän sen maalaa, jos sitä kaipaa.

      Poista
  11. Voi upeutta!! ihan parasta kun saa kierrätettyä jotain vanhaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni :) Kyllä kierrätys on niin kivaa, kun näkee jostain romusta tulevan sellaista, joka itseä miellyttää :)

      Poista
  12. No jopas. Olen pitkään havitellut jättilyhtyä, mutta ne on kaupassa aika tyyriitä. Kotopuolessa olisi vanhoja ikkunapokia ja muutakin materiaalia, joista tuollaisen saisi tehtyä. Oikein innostuin nyt, kun näin kuvasti. Upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani :) Minäkin kauan yritin etsiä sopivia ikkunanpokia, kunnes ne löytyikin omasta takaa.

      Poista
  13. Onpas hieno! Ja ihan huippua, että ikkunat saivat uuden elämän lyhtynä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Tätähän voisi kesällä käyttää vaikka pienenä kasvihuoneena, mutta sellaiselle ei itsellä ole tarvetta.

      Poista
  14. Miten hieno! Tarpeeksi isokin, jotta saa hyvin valon sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki :) Tarkoitus olisi, että saisin sinne useamman kynttilän valaisemaan.

      Poista
  15. Voi mieletön miten hieno, sinun käsissäsi kyllä ei mikään jää tekemättä. Iloa viikkoosi Liisa

    VastaaPoista
  16. Kiitos ma-te :) Minun epäilyni kyllä hitsauksen suhteen on hyvin korkea. Luulen kyllä, että en saa sitä telinettä tehtyä, vaan sen saa joku muu tehdä. Pitää kuitenkin kokeilla, jotta isäntäkin uskoo, etten ole hitsari :)

    VastaaPoista
  17. Hyvä idea nuo renkaat lyhdyn alla!

    VastaaPoista
  18. Ensi kertaa blogissasi vierailulla ja heti pomppasi tällainen mahtava idea täältä silmien eteen. Taitava olet kyllä! Täytyypä lähteä selailemaan lisääkin tätä blogiasi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni ja kiva kun poikkesit ja jätit kommentin käynnistäsi :)

      Poista
  19. Todella kauniin lyhdyn olet tehnyt.. taitava olet:)
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  20. Voi kuinka kaunis lyhty! Meillä vaihdetaan yläkerran ikkunoita lähiaikoina ja tuollaisia ikkunoita vapautuu tuunailuun. Täytyykin yrittää suostutella isäntää auttamaan lyhdyn tekemisessä. :)
    Mukavaa viikkoa sinulle Liisa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :) Tykkään hirveästi tuosta lyhdystä ja antaa enemmän valoa, kuin pienemmät lyhdyt.

      Poista