Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Pihahommia ja aidan tekoa



Pihatyöt ovat pitäneet minut niin kiireisenä, etten ole ehtinyt täällä blogistaniassakaan pyörimään...

Kuten joskus kerroin, meillä oli aiemmin tien varressa koivuja, jotka veivät kaiken voiman maasta ja voi sitä roskan määrää, mitä niistä tuli..

Nyt keväällä sitten vihdoinkin päätimme kaataa koivut

Aika autiolta näyttikin puiden kaadon jälkeen


 Kaivinkoneella oli koivujen juuret jo roudan lähdettyä kaivettua ylös ja nyt sitten vihdoinkin päästiin töissä eteenpäin



 Tonttimme laskee koko ajan mentäessä tietä kohti, joten tilattiin uutta multaa 62 tonnia, jotta saimme korotettua maata reilusti ja hyvä pohja aidalle



 Pitkän mietinnän jälkeen päätimme yksissä tuumin hankkia Brabant-tuijia aidaksemme. Ne ovat aina vihreitä ja saamme niiden kasvettua hieman yksityisyyttä pihaamme

 Kova homma oli kaivaa kuopat ja istuttaa tuijat



 Isännän kanssa yhdessä istutettiin aitaan 83 tuijaa ja suora rivistö tulikin. Nyt on heinän siemenetkin kylvetty ja odottelen, että nurmikko kasvaa taas tuohonkin

 Majakkani sai vihdoinkin ikkunat. Istutin syksyllä lisää tulppaaneja majakkasaareeni, mutta yhtään kukkaa ei näkynyt. Tulput nousivat maasta vain muutamia senttejä. Joten syksyllä on uusi urakka tiedossa.
Minulla odottaa vielä tällä tontilla kiviä ja multakasa, kunhan kaivinkone ehtii tulemaan tekemään minulle uuden eli kolmannen kivikon. Yläpihallemme pitäisi samalla kaivaa kuoppa suihkulähdettä varten ja siitä tuleekin minun seuraava projektini, kunhan kivikko on laitettu.


Tienvarren kukkapenkkinikin erottuu nyt paremmin ja roudasin sinne muutamia kiviä lisää, jotta sain taas hieman lisää pituutta penkkiin. Tämä on sellainen kukkapenkki, mikä melkein hoitaa itse itsensä


Pihallamme ei juurikaan tällä hetkellä kuki muut kuin vuorenkilvet. Talvi on ollut todella ankara minun kukilleni ja pensailleni ja muutenkin kaikki kukat ja pensaat kasvavat hitaasti.



Tällainen sarvikuono eli sarvikuonokas löytyi kompostista. Enpä ollut koskaan ennen törmännyt tähän öttiäiseen.

                            Terkuin Liisa


33 kommenttia:

  1. Vautsi miten iso piha teillä, upealta näyttää jo nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu. Meillä on kaksi tonttia joten pihahommia riittää. Tällä tontilla meillä on vain saunaterassi ja uima-allas. Toisella tontilla varsinaisesti asumme.

      Poista
  2. Komeaa tulee ja komea on sarvijaakkokin- hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Kardemumma. Tuo ötökkä on oikeasti Sarvikuonokas nimeltään.

      Poista
  3. Hieno tuija-aita! Sopii hyvin teidän isoon pihaan!
    Upealta näyttää Vuorenkilvet, kun niitä on noin paljon.
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Vuorenkilvet on niin ihania, kun ne kukkivat aikaisin ja sitten ovat vihreitä ympäri vuoden. Minä tykkään laittaa niitä kivikkojen ympärille, koska silloin on helppo leikata nurmea.

      Poista
  4. Onpas siinä ollut urakka istuttamisessa, vaan lopputulos varmasti palkitsee jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitapalon Noora :) Toivottavasti ne pysyvät hengissä, koska ne pitää keväällä peittää ajoissa.

      Poista
  5. Kaunis ja avara piha. Paljon työtä, mutta palkitsevaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja, kyllä se näin on. Minulle nurmikko on tässä pihassa niin tärkeä enkä halua tuupata tonttia liikaa täyteen, vaan pitää olla myös sitä avaruutta.

      Poista
  6. On teillä ollut urakka ;-) Meillä on myös tullut reilusti talvivaurioita, joten täytyy uusia istutuksia lähiaikoina reilusti. No, onpahan puuhaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kyllä todellakin oli melkoinen urakka. Ihanaa puuhaahaan tämä kevätaika on pihalla :)

      Poista
  7. Muistakaa kastella tänäkesänä ja ensikesänä tuijat hyvin...muutan käy, kun täällä lähistöllä yhden talon tuijille. Viime kesämnä stuttivat, mutta kastelun unohtivat ja niinhän ne mokomat ovat nyt suurelta osin ruskeita...ja keväällä peittivätkin vähän myöhässä.
    Aidasta tulee kyllä kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, kyllä muistamme. Tuo kevät hieman mietityttää, että miten saamme ne helpolla peitettyä, sillä en kyllä viitsi ostaa jokaiselle omaa säkkiä.

      Poista
  8. Kyllä teille tuleekin hieno tuija aita, kun nämä tästä varttuvat ♥

    VastaaPoista
  9. Kylläpäs olette viivasuoraan aidan saaneet, upea! Tuijissa on hyvää se, että ne ovat vihreitä läpi vuoden.
    Aurinkoa päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viivasuoruus on isännän aikaansaannoksia. Hän kaivoi kuopat ja minä istutin.

      Poista
  10. Näyttää upealta. Aidasta tuli hieno ja siitä kasvaa komea.
    Meilläkin on tuija-aita ja olemme tykänneet kovasti.
    Mahtava öttiäinen. Enpä ole itsekkään moiseen törmännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :) Tuija on niin kaunis, kun se on aina vihreä. Tuo Sarvikuonokas oli niin outo, etten kyllä itsekään ollut aiemmin nähnyt.

      Poista
  11. Upea tulee teidän piha-aidasta..meillä taitaa olla samaa tuijaa aitana myös.. Mukavaa viikonkulkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saamme sen pidettyä niin, ettei se kuole talven aikana.

      Poista
  12. Hieno aita! Kyllä nuo piha työt ovat raskaita hommia. On teillä ollut urakka! Muutaman vuoden päästä sitä ei edes muista työn määrää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Niinhän se menee ja voi sitten tyytyväisenä katsella kättensä jälkeä.

      Poista
  13. Hieno rivistö! Sama vika, kiire kiire... eipä ehdi blogikaan päivittyä, vaikka päivitettävää olisi vaikka ja kuinka... Toinenkin sama juttu, kahdessa kukkapenkissä huima kukkakato, mutta yksi penkki näyttää elävän elämäänsä aiempaan tapaan... outoa! :) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Aikamoinen urakka, mutta paljon olette saaneet aikaiseksi. Hieno rivistö. Aurinkoista viikonloppua Liisalle!

    VastaaPoista
  15. Tulipa komea ikivihreä aita, ja hyvin tehty pohjatyö. Ja tästä tulee vissisti suojaisa. Istutin viitisen vuotta sitten näitä samaisia Tuija brabantteja pareittan metrin välein (kuusi kpl yht.) ja kasvoivat parin vuoden sisällä muhkeasti yhteen - nyt ovat jo melkomoisen kookkaita.
    Komeat vuorenkilvet, mulla talvi tuhosi näitä, vaikkakin juurakoista nousee uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä. Toivottavasti saamme vähän suojaa. Minun vuorenkilpeni ovat taas hurahtaneet, kun vasta niitä harvensin.

      Poista
  16. Hei Liisa,
    Kuinka kävi tuija-aidan kanssa? Pysyikö vihreänä vai ovatko kevätauringot verottaneet? Huputitko ensimmäisinä talvina / keväinä ?

    Terkuin toinen tuija-aidasta haaveileva.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija-aita voi hyvin. Pari tuijaa jouduttiin uusimaan vuosi sitten. Emme huputa tuijia, koska huppuja menisi niin tolkuttomasti. Mies laittoi tolppia väliin ja virittelemme aina verkot tuijien päälle talveksi. Muistamme myös lannoittaa ja kastella tuijia hyvin. Uskallat kyllä laittaa tuija-aidan :)

      Poista
    2. Ok. Kiitos Liisa kovasti vastauksesta! ��

      Poista