Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Magnoliankukkia ja puun kaatoa



Nyt kukkivat "Magnoliat seinälläni".

Suvikummun Marja on tehnyt tällaisista höyhenistä kasvariinsa ihanan "Magnolia-puun". Kävimme nyt lomamme alussa Ruotsin puolella ja kas vain, samaisia höyheniä oli siellä myytävänä ja niin mukaani tarttui muutama pussi.

Mietin, että mihin laittaisin ne höyhenet ja sitten yhtäkkiä katsoessani eteiseni seinällä olevaa pihlajaa, päätinkin tuunata siitä "Magnolia-puun".

Liimasin höyhenet kiinni. Niiden asetteleminen olikin hieman haasteellista, että sain pihlajanmarjatertut piiloon. Pitäisi vielä saada lisää noita höyheniä, jotta saisin ne paremmin aseteltua.


Kiitos Marjalle ideasta.




Tienvarsitontillamme, missä myös Rapula sijaitsee, kasvoi 5 koivua, joista olen halunnut päästä eroon jo pitkään. Ne vievät kaiken voiman maasta, pimentävät sekä roskaavat. Siinä kolme hyvää syytä päästä niistä eroon.
Kun lomani alkoi, niin päätimme vihdoinkin kaataa kaikki koivut.
Näin komeasti puut olivat huurussa tiistaina.


Pari päivää siinä meni, kun saimme pätkittyä koivut, karsittua ja kuskattua pulkalla pöllit pois sekä siivottua jäljet.  Kolme kuormaa tuli risua, jotka kuskasimme kaupungin  puutarhajätteen keräyspaikalle. Toki osan risuista otin itselleni talteen tulevia askarteluja silmällä pitäen.

Nyt olen sitten aivan puhki. Sen verran fyysistä hommaa se oli, mutta se on nyt tehty.

Nyt onkin mietinnässä, että mitä laitamme tilalle. Mietinnässä on niin monta vaihtoehtoa: kuusiaitaa ,Marja-aroniaa, kuin ruusujakin. Saisi olla nopeakasvuinen ja helppohoitoinen, sillä niin pitkä tuo sivu on. Kuusihan ei taida kovin nopea olla kasvamaan. Tiedän, että blogiystävissäni on puutarha-alan ammattilaisia sekä harrastajia. Laittakaanhan ehdotuksia, mitä tuohon aidaksi.


Ensimmäinen viikko on mennyt siis työn merkeissä ja nyt on aikaa ottaa loman kannalta ja poistunkin Pääsiäisen viettoon. Yritän ehtiä kuitenkin vielä kurkkailemaan blogeissanne.
Samalla toivotan lukijoille sekä kävijöilleni ihanaa Pääsiäistä
                  
                                      Liisa




32 kommenttia:

  1. Ihana magnolia puu.
    Oikein iloista pääsiäistä

    VastaaPoista
  2. Ihana tuli mangolia puusta ♥
    Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Kiva, sinäkin löysit noita höyheniä! Itsekin olen miettinyt, että voisi ostaa mmutaman pussin lisää, jos sattuisi asiaa Ruotsin puolelle sopivasti ennen pääsiäistä....Mies lähtee heti tiistaina sinne työmatkalle, vaan eipä taida osata ostaa oikeanlaisia!
    Googlailepaas isotuomipihlaja, se on oikein mainio aitakasvi. Sitä voi myös leikata, on nopeakasvuinen ja kaunis. Kukkii aivan ihanasti keväällä. Siitä minulla on tarkoitus tehdä ensi kesänä aitaa meidän yhdelle rajalle.
    Kaunista ja rentouttavaa pääsiäistä sinulle kaikkien puuhailujesi jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja vinkistä. Kävinkin tuota isotuomipihlajaa vilkuilemassa :)

      Poista
  4. Tulipa todella kaunis magnoliapuu. Kylläpä sattui... mieheni kaatoi juuri tänään pihaltamme kaksi isohkoa koivua ja saarnivaahteran. Koivut ovat kyllä todella kovia roskaamaan ja meidänkin pihastamme niitä on poistettu vuosien aikana kaikkiaan kolmattakymmentäkymmentä. Oletko harkinnut kaadettujen koivujen tilalle tuijia. Brabant, Holmstrup tai Fastigiata voisivat ehkä tulla kysymykseen. Kasvuvyöhyke näillä kaikilla on I-IV. Etenkin tuo Holmstrup on tiheäkasvuinen ja erittäin upea. Smaragd lajike on myös kaunis, mutta en tiedä menestyisikö se Kokkolan korkeudella. Kasvuvyöhyke sillä on nimittäin III.
    Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kävinkin blogissasi katsomassa, että sielläkin on puita kaatunut. Olen miettinyt tuijiakin ja niitä olisin halunnut, mutta raja on sen verran pitkä, että keväisin olisi kamala työ peittää kaikki tuijat.

      Poista
  5. No johan nyt idean keksit, pihlajanmarjatko jäivät höyhenten alle piiloon!?!
    Kova homma tuo puushow - pari koivua pitäisi täälläkin taas hävittää, samasta syystä kuin sielläkin.
    Hyvää pääsiäisaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on sitä tuunausta. Nuo on itse asiassa höyhenkukkasia.

      Poista
  6. Huh, mikä homma! Nyt sitten ansaitulle lepolomalle... Nopeakasvuisessa pensasaidassa on se "ongelma", että se kasvaa aina nopeasti ja sitä saa sitten leikellä reippaastikin keväisin... Meillä on syreeni-aita, josta on kyllä kasvanut leikattuna tuuhea ja kaunis, mutta kyllä siinä hommaa keväisin on. En voi kyllä sanoa, että täysin inhoaisinkaan tuota keväistä leikkuuta... :) Naapurissa tuija-aita näyttää aika vaivattomalta, tosin keväisin tarvitsee suojauksen... Olen myös nähnyt yhdistelmä-aidan, jossa oli tuijia ja pensas-aitaa sekaisin, sekin oli aika hauskan näköinen... Noh, onnea pohdintoihin, Iloista Pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Leikkaaminen ei minua haittaa. Ykkösvaihtoehto on ollut tuijat, ne pitää peittää keväisin ja siinä on kyllä hommaa, koska raja on niin pitkä.

      Poista
  7. Upea puu! Kiva idea!
    Oikeen ihanaa pääsiäistä sinulle!🐣

    VastaaPoista
  8. ai miten ihana puu! Ihania pääsiäisenpyhiä Liisa

    VastaaPoista
  9. Hieno magnoliapuu! Hyvää Pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  10. Hei!
    Kiva idea tuo magnoliapuun tuunaus. Onko se puu alunperin valmis sisustustarra vai oletko itse tehnyt alusta asti?
    Meidän tonttia ympäröi unkarinsyreeniaita. Kauniit kukat ja kestää/tarvitsee leikausta (välillä leikattu ihan alas ja sieltä se taas lähtee nopeasti kasvuun)
    Mukavaa loppulomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :) Ei se ole tarra, vaan on maalattu seinään. Unkarinsyreeniaita olisi myös hyvä vaihtoehto.

      Poista
  11. Minullakin toiveena, että saisin kaadettua muutaman pihakoivun, mutta vielä en ole lupaa saanut.. Tuo magnoliapuu on kyllä hauska lisä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni :) Koivut vie kaiken voiman ja veden maasta, vaikka ne muuten ovatkin kauniita. No ovathan ne myös kovia roskaamaan.

      Poista
  12. Kiva idea magnoliapuusta. Kyllä puutarhassa touhuaminen on niin kivaa, vaikka väsyykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki :) Kyllä puutarhatouhut on kivoja ja sormet jo syyhyää, että pääsee pihan kimppuun.

      Poista
  13. Wau, miten hieno toteutus! Noista kolmesta vaihtoehdosta ruusuaita olisi suosikkini, mutta kallistuisin kuitenkin komean syystäkin omaavalle marja-aronialle. Marjat voit hyötykäyttöä mehua ym. Toki muitakin vaihtoehtoja on vaikka mitä. Siinä onkin pohdittavaa. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis syysvärin takia marja-aronia:)

      Poista
    2. Kiitos Maarit! Vaikea on valinta, koska monia hyviä vaihtoehtoja.

      Poista
  14. Kiito ma-te :) Nyt on palaudutta. Todellakin kovaa puuhaa tuo puiden kaataminen ja jälkien siivoaminen. Teimme kyllä ne kreivin aikaan, sillä nyt pöllejä ei enää voisi vetää pulkalla, koska nurmikko näkyy jo niin paljon.

    VastaaPoista