Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Lampun tuunaus





Minä olen jälleen ollut suodatinpussien kimpussa, niin kuin näkyy. Lampunvarjostin sai suodatinpussikukkaset ylleen.



Tälläinen lamppu oli alun perin. Ostin jo kirpparilta siihen uuden varjostimen, mutta jos olisin sen päällystänyt, olisi siitä tullut aivan läpinäkymätön, joten tuunasin tämän alkuperäisen.




Jos on vielä joku, joka ei ole tehnyt näitä kukkasia, niin tässä hieman ohjetta. Yhteen kukkaan tarvitsin 3 suodatinpussia eli 6 kerrosta aina yhteen neilikkaan. Piirrä haluamasi kokoinen rinkula suodatinpussiin. Minä sain kolme kukkaa aina kolmesta suodatinpussista. Niittaa kiinni keskeltä ja leikkaa ympyrät irti. Minä leikkasin kukkaset irti kuviosaksilla, niin reunat tulivat enemmän niin kuin neilikoissa. (Sain tämän idean muistaakseni blogiystävältäni Maaritilta). Tietysti reunat voi leikata ihan tasaiseksi. Sitten vain rutistellaan kerros kerrokselta ja avataan hieman kukkaa.


Kuumaliimalla kiinni varjostimeen                                              










Pinkillä mennään vielä. Maalasin hortensiankukkia pinkiksi



Tässä tulevaan projektiini hieman materiaalia. Isäntä tilasi minulle 1050 kpl puuhelmiä Kiinasta. Ei ollut hinnan kiroissa ja nopea toimitus.
                       Terkuin Liisa

40 kommenttia:

  1. Oi, siitä tuli hieno lampun varjostin!
    Mukavaa lauantai iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Tämä on ollut niin pitkään minun tekemislistallani ja vihdoin sain sen tehtyä.

      Poista
  2. Tuo varjostin on niiiin minun makuuni, että on kyllä aivan pakko kopioida!
    Siis kertakaikkisen ihana ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Kivitikka :)Millainenhan siitä sinun lampustasi tulee. Mukava nähdä.

      Poista
  3. Suloinen on varjostimesi kuin vaahtokarkki :) Aina jaksaa ihastuttaa myös tuo sinun hirmuisen huoliteltu kädenjälkesi,ilo silmälle kertakaikkiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi. Pelkäsin jo, että mieheni kommentoisi sitä yltiöromanttiseksi, mutta ei.

      Poista
  4. Tosi kaunis tuli lampusta.
    ...kukat niin kauniin väriset ,
    mitä,mitä :) jännää on odotettevissa?


    siipirikko

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis tuli lampusta.
    ...kukat niin kauniin väriset ,
    mitä,mitä :) jännää on odotettevissa?


    siipirikko

    VastaaPoista
  6. no ensin hävis koko kirjotus ,ja sitten "tuplana"

    siipirikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siipirikko :) Eihän se mitään haittaa vaikka pariinkin kertaan tulee. Itsellenikin joskus käy niin. Katsotaan, mitä helmistä saan aikaan.

      Poista
  7. Ihana romanttinen tuunaus ♥ Nyt jännityksellä odotan mitä noista puuhelmistä syntyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :) No siitä tuli todellakin romanttinen, mutta tykkään.

      Poista
  8. Kaunis tuunaus ja ihanat hortensiankukat.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko. Nuo hortensiankukat on niin kestäviä ja piti loputkin tuunata, mitä syksyltä jäi.

      Poista
  9. Ihana varjostin ruusujen lomasta valo tulee pehmeästi.
    Mitähän hauskaa sie noista helmistä meinaat tehdä ? Mielenkiinnolla odotan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosotäti :) Katsotaan, mitä helmistä tulee :)

      Poista
  10. Vau miten hieno varjostimesta tulikin!
    Olen niin tuore blogisi seuraaja, etten tiedä taustoja tuolle suodatipussien käyttämiselle, vaikka oletkin sen varmaan jo moneen kertaan bloggauksissasi selittänyt. Kertoisitko vielä kerran, että miten olet päätynyt käyttämään niitä askartelupaperina ja mikä ominaisuus niissä on se, johon olet mieltynyt? Minua kiinnostaa, koska rakastan erilaisia papereita jo aina ihanaa oppia jotain uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :) Suodatinpussien käyttö askarteluun, ei ole suinkaan minun ideani. Mutta se on vain niin ihana materiaali. Sopiva rouheus, niitä on helppo taitella, kestäviä, kauniin värisiä. Niitä on myös helppo värjätä eli ovat kestäviä. Nämä ovat ne syyt, että olen niitä niin monissa töissäni käyttänyt. Sinun on itse kokeiltava :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi, pitää ehdottomasti kokeilla!

      Poista
  11. Ruusuja olen tehnyt suodatinpusseista paljonkin, mutta neilikka vielä ihan kokeilematta, mutta ei kauan :) Ihanan romanttinen varjostin, valkoinen tekee siitä kuitenkin tosi rauhallisen ja tyylikkään.
    Nyt kyllä jännittää mitä on tulossa noinkin isosta määrästä puuhelmiä ;)
    Hyvää sunnuntaiehtoota ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja. Jotkut näitä sanovat kyllä ruusuiksi, mutta eivät ne niitä minun mielestäni ole, vaan neilikoita.

      Poista
  12. Suodatinpusseista saa kyllä vaikka ja mitä. Sinä loihdit upeita juttuja kerta toisensa perään. Meillä ei olla päästy vielä kahvinkeittoa pidemmälle suodatinpussien hyödyntämisessä, mutta jotakin kivaa noista on vielä kokeiltava. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani! Yhteen aikaan meillä ei tahtonut niitä riittää kahvinkeittoon asti, kun kaikki meni askarteluun :D

      Poista
  13. Hienosti toimii suodatinpaperikukka myös lampunvarjostimessa :)

    VastaaPoista
  14. Kaunis varjostin! MItä ihmettä on tulossa puuhelmistä...?? Nyt kyllä jään mielenkiinnolla odottamaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Joo, en ole ajatusta pidemmällä noiden helmien kanssa, mutta eikö se ole jo aika pitkällä. Vain toteutus ja miten sen teen, puuttuu.

      Poista
  15. Kiitos ma-te :) Odotellaan, mitä syntyy....en ole vielä ajatusta pidemmällä.

    VastaaPoista
  16. Tosi ihana varjostin ja niin hienosti ideoitu ja keksitty tuo kahvipussin käyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka eihän tämä ole minun ideani. Jokainen tietysti tekee omanlaisensa.

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Kiitos Kati. Nuo kuviosaksilla tehdyt reunat sen tekee vielä enemmän neilikan näköiseksi.

      Poista
  18. En ole ennättänyt aikoihin käydä ihastelemassa tuotoksiasi ja taas ennätit toteuttamaan senmitä itsellä on haaveena tehdä: kukkavarjostin. Tarvikkeet on jo kasassa, mutta aikaa ei menaalöytyä toteutukseen. Onneksi alkaa lomaviikko ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin ollut tuo kauan to do-listalla. Mukavaa lomaviikkoa sinulle!!

      Poista
  19. Noita puuhelmiä hieman kadehdin ;-). Jännityksellä odotan mitä niistä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, mutta en ole vieläkään aloittanut niistä mitään.

      Poista