Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kierrätyshuovasta saa monenlaista

 
 
 
 
 

 
Me Kotopirkot saimme tehdä yhteistyötä Taitoyhdistyksien kanssa ja Dafecor Oy toimitti meille Green Graft -materiaalin, jota tämä suomalainen perheyritys valmistaa. Green Graft -huopa on valmistettu  pestyistä kierrätystekstiileistä. Saimme samalla haasteen, jonka mukaan töissä avainsanoina olisi  
#retkellä #yhteiseloa #ulkoilmassa.
 
Teinkin itselle tarpeellisia tuotteita...
 
 
 
 
 
Meillä on palju ja myös ulkosauna, joten hattuja ei ole koskaan liikaa. Teinkin pari palju-/saunahattua.
 
 
Tämä huopa olikin todella ihanaa materiaalia ommeltavaksi ja sopivan jämäkkää ja sopii erinomaisesti näiden hattujen tekemiseen. Ei edes tarvinnut kantata reunoja.
Hattuun tarvitsin neljä tämän mallista osaa.
 
 
Miehethän ovat luomakunnan kunkkuja, joten miehen hattuun tein "kruunun", josta hattu on myös helppo ripustaa.
 
 
Naisten hattu on tehty samalla kaavalla, mutta hieman pienemmäksi ja koristelin sen huopakukkasella. Lakin harjalle laitoin ripustuslenkin. 

 

Kukkasen kokosin näistä palasista. Hatut ovat helppotekoiset.


Minä ja mieheni olemme karavaanareita, vaeltelemme ja käymme hiihtoretkillä, joten tarvitsemme tietysti lämpimät istuinaluset. Nämä minä tein koripohjapunonnalla. Sitten vain ompelin reunat. Istuinaluset on helppo rullata reppuun ja ovat todella kevyet.



Harrastan myös lumilautailua, joten tein kännykkäkotelon. Kännykkä tahtoo joskus temppuilla pakkasessa ja tämä pussukka myös suojaa hieman, mikäli sattuu pyllähtämään nurin.  Huopaa oli myös helppo kuvioida tekstiiliväreillä. Nämä kuviot maalasin sabluunalla. Kännykkäkoteloon olisi voinut myös ommella vyölenkin taakse, mutta sille ei minulla ollut tarvetta.
 
                                    Liisa


27 kommenttia:

  1. Tyttäreni innostui tänä talvena avantouinnista ja viimeeksi, kun näimme puihui, että tarvitsee uuden avantohatun...tuollainenhan sopisi siihen hyvin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, tuo onkin hyvä idea. Enpä olisi tullutkaan ajatelleeksi.

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoinen materiaalina. Tuota voisi kokeilla jotenkin. Oikein kivoja töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki! Tuo oli aivan ihanaa materiaalia käsitellä.

      Poista
  3. Ahkerana olet taas ollut. Hyviä ja käytännöllisiä tuotoksia! :)

    VastaaPoista
  4. Saunahatut on ihan must!
    Kauniita lopputuloksia, jälleen!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania,tarpeellisia ja käytännöllisiä tuotoksia taas! <3

    VastaaPoista
  6. Todella kivoja töitä ja nuo hatut ovat todella tarpeellisia niin saunassa, kuin paljussakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko!! Hattuja tulee käytettyä aina paljussa ja myös usein silloin, kun käymme ulkosaunassa.

      Poista
  7. Ainakin täällä Etelä-Savossa Taito Shop järjestää kursseja, joissa käytetään juuri kyseistä materiaalia. Tutustumisen arvoinen materiaali, jota olet työstänyt mainiosti, terkuin Suska.

    VastaaPoista
  8. Tuo huopa on mielenkiintoista materiaalia ja sie oot siintä loihtinu upeita töitä.
    Tykkään tuosta hatusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosotäti. Tämän mallisia hattuja melkein kaikki, mitä kaupoissa näkee.

      Poista
  9. Hauskat nuo paljumyssyt! Täytyisi tehdä kyllä itsellekin sellaiset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Tämä huopa oli kyllä kuin tehty noille hatuille. Ei saumojen huolittelua eikä kanttausta ja sopivan jämäkkää hatuillekin.

      Poista
  10. Paljumyssy on oikein kiva idea :) Ja niin kaunis toteutus.

    VastaaPoista
  11. Ihastuttava myssy, Liisa on niin ahkera ja taitava. Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  12. Mä en pysy enää perässä, kun sä touhaat niin nopsaan kaikkea uutta!
    Vissisti pysyy päässä tuo malli - one size to everyone :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no mitään isotekoista ei ole ollut työn alla, joten kaikenlaista syntyy. Kyllä pysyy myssy päässä hyvin :)Muistuttaakin vähän pannumyssyä :D

      Poista
  13. Mietin vähän samaa aihetta, nimittäin paljulakit pitäisi tehdä ehdottomasti talvisiin kylpyhetkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, tee ihmeessä, sillä tämä huopa on kuin tehty niihin lakkeihin. Minun omani muuttivat jo toiseen kotiin, mutta tehdään lisää.

      Poista