Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kesälomalla

Olen ollut lomalla pari viikkoa tässä kurjassa säässä. Kotona olen kuitenkin ollut kiireinen, vaikka olenkin siellä ollut vain muutamia päiviä ja kaikenlaista on tullut puuhasteltua. Aloitinkin olohuoneesta, missä maalasin sen jokin aika sitten harmaaksi maalaamani seinän uudelleen harmaaksi. Eli samalla Tuhkanharmaalla, millä maalasin vierashuoneemme aiemmin. Sitten tulikin ulkoeteisen vuoro ja sielläkin pari beessiä seinää vaihtui samalla harmaalla.

Betonitöitäkin on tullut tehtyä, mutta ne eivät ole kyllä oikein ottaneet onnistuakseen ja osa menikin suoraan roskiin.







Joitakin liinoja on tullut dippailtua betonissa eikä niitä meinannut saada onnistumaan, mutta viimein sain sitten muutaman ihan kelvollisenkin.



Leppäkerttuperhe muutti ruusupenkkiin. Pienet on tehty Lidlistä aikoinaan ostamallani silikonivuoalla ja iso on valettu Ikean muoviseen lampunvarjostimeen. (Lokkikin on näköjään ehtinyt jättää terveisensä isompaan leppäkerttuun)




Kumisaappaaseen valamastani betonikengästä tuli ovistoppari terassille ja päällystin kengän serveteillä.



Hongkongista löysin nämä laattamuotit ja niistäkin tulee tehtyä laattoja jonnekin ennen pitkää. Minulla on suunnitteilla uusi pieni hyötytarha kasvatuslaatikkoineen ja sinne ympärille varmaan tulen laittamaan laattaa. Mutta ehkä en sitä ehdi tänä kesänä tai en aio ottaa siitä stressiä.


Paljumme on ollut väliaikaisesti tässä paikassa jo 1.5 vuotta ja mittani tuli täyteen. Otin maalipensselin käteeni ja maalasin mustaksi mm pilarit ja kamiinan suojuksen. Johan tuli viimeistellyn näköinen.


Myös jakkaran käsittelin. Minun mielestäni palju saa olla juuri tässä paikassa omenapuun alla.



Olimme reissussa ja matkasimme Tampereen kautta Tallinnaan. Tällä kertaa majoituimme vanhassa kaupungissa sijaitsevaan hotell Baltic Imperialiin. Siisti pieni hotelli ja kiven matkan päässä vanhan kaupungin ytimestä.



Suska Koivula Design -blogista suositteli Telliskiveä, mistä löytyy kivoja liikkeitä. Jotenkin tuo paikka sitten kuulostikin tutulta ja huomasin, että edellisenä vuonna kävinkin kurkkaamassa, mutta en sisälle asti uskaltanut mennä. Nyt sitten kävimme tutustumassa paikkaan.





Home Artissa kävin ihailemassa sisustusjuttuja, mutta tällä kertaa ei tullut sieltä mitään hankittua. 


Sieltä löytyi askarteluliike, mistä tulikin jotakin hankittua tulevia askarteluja varten.  
                                                                      

Tässä ihanassa sisustusliikkeessä oli myös askartelutarvikkeita ja mm ihania vintage-tarroja ja kalkkimaalia. Täältä ostin paketin vintageservettejä askarteluun. 
          

Minulla on ollut tapana hankkia paikallisia käsitöitä mukaani reissulta ja tähän kulkuriin ihastuin ja niin sen kulkurimatka on päättynyt ja sai kodin meidän Rapulan terassilta.


Tässä joitakin  kuvia meidän pihan istutuksista. Juhannusruusuni eivät kuki vielä, mutta nuppuja on runsaasti, joten odottelen aidan kukkivan pian valkoisena. Viime kesänä sain pienen juurakon oranssia Kulleroa ja se on kasvanut aivan huikeasti. Sen vieressä oleva keltainen Kullero on vain 10 cm korkea ja tekikin vain pari kukkaa. Nauhukset ja kuunliljat ovat vasta nousemassa eikä penkissä olevat Rodotkaan vielä näytä aloittavan kukintaansa. Ostin kuitenkin joku aika sitten tuon pienen pinkin Rodon ja se oli jo valmiina kukassa ja on lähtenyt hyvin kasvamaan. Orvokit ovat kyllä tykänneet näistä viileistä päivistä. Samoin kivikkokukat ovat parhaimmassa kukassaan.


Tulppaanit vielä kukkivat, mutta suurin osa on jo kukintansa tehnyt. Omenapuut kukkivat ja angervo alkaa myös olla lopuillaan kukintansa suhteen. Viime kesänä hankkimani kirsikkapuu on kukassaan, mutta luumupuussa ei ole kukan kukkaa. En tiedä mistä johtuu, vai onko minulla jäänyt kukinta huomaamatta. Se näyttää kuitenkin selvinneen talvesta erittäin hyvin. Vuorenkilvet ovat myös loistaneet kukinnallaan.

Huomenna on tiedossa maakuntakierros, sillä olen aloittanut erästä projektia pihalle ja en ole löytänyt vielä siihen sitä tarvittavaa tärkeintä elementtiä. Lisäksi aion kirppistellä oikein kunnolla. Mielekästä puuhaa, mikäli sataa.

Oikein mukavaa alkavaa Juhannuksen alusviikkoa toivoo Liisa




27 kommenttia:

  1. Paljusta täytyy nyt heti kysyä, että tuleeko sitä käytettyä usein? Onko työläs? Miten talvikäyttö, käytättekö ja viekö lämmitys silloin hirveästi aikaa? Kyselen, koska haluaisin jonain päivänä itsekin paljun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljua tulee käytettyä silloin tällöin ja parastahan se on juuri talvella, kun on kova pakkanen ja yllä tähtitaivas. Kesällä emme sitä käytä oikeastaan, koska meillä on uima-allas. Meidän paljuun menee alle 1,5 kuutiota vettä ja käytämme sitä vain kerran ja tyhjennämme. Tunnissa veden lämpötila nousee 10 astetta. Pikkupuilla lämmitetään, jolloin sen hyöty on parempi kuin isommilla puilla. Talvella lämmitys ei vie sen enempää aikaa. Paljumme on sisältä lasikuitua tai muovia ja sitä suosittelen ehdottomasti, en siis missään nimessä puista sisäosaa. Puhdistus on siten paljon helpompaa.

      Poista
  2. Sadetta pitää. Taas olet saanut valtavasti aikaan. Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Noiden pitsiliinojen dippailua olen itsekin suunnitellut, oliko niistä vaikea saada jämäköitä? Kauniita ovat kuvien liinaruukut, taytyy varmaan olla aika "litkua" sen betonovellin että nuo kuviot jäävät erottumaan?

    Kivaa loman jatkoa minunkin puolestani, toivotaan ett sää alkaisi suosia vaan etköhän sinä tekemistä keksi vaikka sataa ripottelisikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mielestäni aika vaikeaa saada niistä jämäköitä eikä auta muuta kuin kokeilla erehdyksenkin kautta, niin kuin minulle kävi. Kastelin liinat ja sen jälkeen työnsin ne hetkeksi sinne betonivelliin. Suihkuttelin niitä silloin tällöin ja laitoin muovin alle kuivumaan. Kyllä tässä odottelee jo lämpimämpiä kelejä, vaikka toki tekemistä riittää.

      Poista
  4. Sulla on ollu antoisa loma säistä huolimatta, paljon olet saanut aikaan :) Mukavaa loman jatkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadetta on piisannut ja näyttää edelleenkin piisaavan. Kiitos!

      Poista
  5. Hienot betonityöt! Veikeä kulkuri lähti mukaasi reissusta. Mukavaa loman jatkoa! Minä aloitan työt huomenna. Viikko jäi vielä lomaa syksylle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Mukavaa työn alkua sinulle. Minä yritän vielä saada syyskuuksi pari viikkoa lomaa, sillä muuten on pitkä kesä tulossa ja syyskuun alettua olen taas loman tarpeessa.

      Poista
  6. Sinä ennätit jo nuo laattamuotit hankkimaan, minä vasta mietin mihin niitä käyttäisi. Noita on ollut amerikkalaisissa pihaohjelmissa jo monta vuotta, mutta nyt honkkarin mainoksesta vasta itsekin huomasin ne täällä meillä. Pitäisi varmaan itsekin kokeilla noita pitsibetonitöitä. No, loma alkaa viikon päästä, niin sitten ennättää paremmin tyhjentää tekemättömien ideoiden listaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pitsibetonit on kyllä aika haastavia, että saa ne liinat pysymään kuosissaan. Pakko oli noi muotit hankkia. Katselin jo viron nettimyyntejäkin, kun en viitsinyt lähteä siellä rautakauppoja koluamaan, kun eivät ihan keskustassa olleet. Noitahan voi käyttää vaikka kukkapenkin reunuksissa, kun laittaa aina vain yhteen riviin betonia ja jatkaa siitä. Lisäksi noita voisi käyttää puiden ympärillä, niin olisi helpompi leikata nurmikkoa.

      Poista
  7. Betonisaapikas on todella valloittavat! Kukka-kollaasit upeat - kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni! Kuten kuvista näkee, on kesä myöhässä, eikä ainakaan täällä vielä hirveästi penkit kukoista, mutta onneksi on tullut hankittua aika paljon muita kesäkukkasia.

      Poista
  8. Kiitos ma-te. Kulkuri oli niin hauska, etten voinut jättää sitä sinne kuljeksimaan.

    VastaaPoista
  9. Kukikas betonisaapas on kaunis ja järkevästi olet huomannut laittaa siihen tuon narun nostolenkiksi. Paljumme on sama kuin teillä. Viehättävä kulkuri sai kodin :-) Mukavaa kirppistelykierrosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elämää Onnenpähkinässä. Nostolenkki on ehdoton, mikäli mielii siitä ovistopparia. Tuo palju on todella hyvä ja helppohoitoinen. Kirppistelykierrokselta ei oikein jäänyt mitään käteen.

      Poista
  10. Oi kivoja juttuja taas olet tehnyt ja pihalla näyttää niin mukavalta. Tuonne Tallinnaan kyllä mieli tekis lähteä. Mukavaa kirppispäivää Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Tallinna on meille niin tuttu kohde ja aina sinne on kiva mennä :)

      Poista
  11. Kiva tuo betonisaapas, ja kivat kukkaset siinä koristeena. Tallinnassa on hauskoja paikkoja. Usein onkin tarpeen etukäteen kysellä vinkkejä, ettei mene sittten kallisarvoinen aika etsimiseen, varsinkin jos on kävellen liikkeellä. Viileät säät jatkuvat, mutta leppoisaa viikkoa silti kaiken mukavan tekemisen parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Tallinnassa on niin paljon liikkeitä, ettei niitä kaikkia ihanuuksia voi millään löytää. Kiva saada vinkkejä hyvistä paikoista.

      Poista
  12. Paljon olet saanut aikaiseksi ja kiva, että löysit Tallinnasta mieleisiä askartelutarvikkeita. Mukavaa juhannusviikkoa, terkuin Suska Koivulasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Joo todellakin löysin kivoja askartelutarvikkeita ja kävimme myös Ideaparkin Sinellissä, mistä lähti yhtä sun toista myös mukaan.

      Poista
  13. Ihanalta näyttää kukkapenkit ja näköjään samanlaisia kesälomasuunnitelmia ollut sinulla kuin mitä minäkin suunnittelin... betonitöitä meinaan ja maalausta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! No betonihommia minäkin aion vielä jatkaa ainakin tänä kesänä.

      Poista
  14. Ihana saapas! Ja kaikkea kivaa olet taas ehtinyt tehdä :D Tallinnassa olis kiva pyörähtää, mielessä on monta juttua, mitkä haluaisin käydä hakemassa =D Ihanaa Juhannus viikkoa Liisa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina! Tallinnassa on niin paljon kauppoja ihania juttuja ja usein saa myös halvemmalla kuin suomesta. Ihanaa juhannusviikkoa sinullekin :)

      Poista