Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

DIY Vesurilammas



 


Nyt kun on aurinko paistanut, ei ole huvittanut olla sisällä, vaan uuden kärryni innoittamana päätin kokeilla tehdä lampaan, sillä kärryhän kaipaa seurakseen kotieläimiä. Tai karitsahan tämä oikeasti on.


 



Minä pörräsin ympäri puuvarastoja, kun mietin, että miten teen ja mistä teen. Ensin ajattelin sorvata sileän vartalon, mutta pöllit on niin kieroja ja oksaisia, että vartalosta olisi tullut liian ohkainen. Niinpä minä otin vesurin ja kirveen käteeni ja päätin kokeilla, tuleeko tästä mitään. Epäilin kyllä, että ei siitä mitään tule.  Pakkohan se kuitenkin oli kokeilla, vaikka minä en ole ikinä veistänyt mitään. 
Minulla oli ajatuksena, että sitten hion vartalon sileäksi, mutta kun vesuri teki niin hienoja jälkiä, niin päätin tehdä niitä lisää, eli että olisi lampaalla niin kuin turkki. Hioin vain käsin karkeammat kohdat pois. Ensimmäisestä päästä  tuli aivan liian kapea, joten etsin uuden leveämmän halon, mistä katkaisin palan ja muotoilin sen.
Lammas on siis tehty vesurilla veistämällä.

 



Kaulalle porasin reikäporalla reiän, kaiversin ja liimasin kiinni. Tässä jo pää ja kaulakin asennettuna. Kopautus päähän ja kiinni on.


Onkohan se pää nyt varmasti suorassa..............


Tämä olikin sitten se vaikein vaihe. Saada jalat oikeaan asentoon.


 Jaloille porasin myös reiät reikäporalla ja taltalla kaiversin kolot..


 

En viitsinyt alkaa sorvaamaan lampaalle jalkoja vaan marssin kauppaan ja ostin luudan varren, mistä pätkin jalat. Jalkojen poraus ja asennus sujui yli odotusten. Jalat olivat oikeaan suuntaan ja samassa kulmassa. Mieheni tuli tässä apuun katsomaan, että pora menee oikeaan kulmaan. Pikkaisen klinkkasi, mutta pienellä jalkojen tasauksella sain sen seisomaan klinkkaamatta.


Siinä se minun ensimmäinen veistokseni on vielä maalaamatta.


Kävin kirpparilta hakemassa valkoisen käsilaukun, mistä tein lampaalle korvat ja hännän. Tämähän on sitten karikatyyri eikä lampaalle tule edes silmiä.



Tälle lampaalle on kyllä tulossa seuraa: vielä yksi valkoinen lammas ja sitten tietysti se musta lammas. Katsotaan, ilmestyykö pihallemme muitakin eläimiä.
Pihaakin on taas niin kiva sisustaa.


Tänään alkoikin sataa ja minun oli aika pyrähtää kaupungille kirpparikierrokselle. Sieltähän löytyikin kaikenlaista kivaa sisustusjuttua ja tuunattavaa. Tämän lintuhäkin löysin myös ja pitihän siihen hakea valkoinen miniruusu. Ainakin toistaiseksi se sai paikkansa terassilta.

Terkuin Liisa

20 kommenttia:

  1. Iik, ihana karitsa! ja mä oon niin kateellinen teidän työpajasta, kun Koivulan mökkiolosuhteissa ei ole tiloja moiselle, terkuin Suska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suska! Meillä on lämmin verstas, missä minun lisäkseni harrastaa mieheni ja appiukkoni. Alkaa vaan olla monenlaista konetta ja härpäkettä niin, ettei meinaa välillä sisään mahtua.

      Poista
  2. Vautsi onpa ihastuttava karitsa ♥ Sun kädentaidot taitaa olla aika kattavat kun puuveistiksetkin onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! En minä tiedä onko ne niin kattavat, mutta kokeilemalla kaikkea uutta voi myös joskus onnistua.

      Poista
  3. Huippuhieno! Samoin kuin edellisen postauksen kärryt.
    Olet kyllä taitava käsistäsi :-)
    Lisää lampaita odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Kivitikka. Kärryt on niin kivat itsestänikin.

      Poista
  4. Söpö lammas ja tuleva katras sopiikin hyvin kärryjen viereen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elämää Onnenpähkinässä. Kaupungissa kun asutaan, niin ei ole oikeita lampaita, joten nämä saavat kelvata.

      Poista
  5. Voi Liisa mä ihailen sun puutyötaitojasi ja näkemystä asioihin!! Oikein söpö karitsa ja niin passeli tuon kärryn viereen, oikein mahtava idea sekä toteutus - Olet ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tanni, kiitos noista sanoista. Saat minut ihan hämilleni :) Minä olen vain tehnyt ja tehnyt usein ajatuksella tulee mitä tulee. Tänään sain mustan lampaan tehtyä ja kehitystä tapahtui. Tuo valkoinen lammas näyttää ihan naurettavalta nyt, kun katson sitä sen mustan lampaan rinnalla. Mutta en aio tehdä tuolle lampaalle mitään korjauksia, sillä se on mun eka veistotyö.

      Poista
  6. Suloinen karitsa ja loistavaa kekseliäisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tari! Yksi uusi juttu saattaa usein poikia uusia, näinhän se menee. Ilman noita kärryjä ei pihallani astelisi kohta lammaskatrasta :)

      Poista
  7. Suloinen pikku lammas, tuo veistojälki on kiva.
    Mie kans haaveilen elukoita tekeväni tuonne mäntyjen sekaan, katotaan sitten koska ehtii.
    Ensin pitää kuukausi, kaksi tehdä polttopuita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vimma! Innolla odotan, mitä saat aikaan, sillä uskon että käsissäsi syntyy mitä vaan. Mulla nuo kuivuneet jo vuoden.

      Poista
  8. Aivan ihana, nuo korvat sulattivat mun sydämen... :) Ja täytyyhän niitä kavereita olla, muuten on pienellä yksinäistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Ne on nuo käsilaukkukorvat. Yksinäinen lammas on surullinen. Nyt niitä on jo kaksi ja kohta kolme. Ehkä viimeinen on sitten se suurin eli se äitilammas.

      Poista
  9. Upea lammas! Ja kivan löydön teit kirppariltakin.

    VastaaPoista
  10. Mieheni on aivan sydämensä menettänyt lampaille ja heittää aina hieman puolihuumorilla, että hankitaanko lampaita? Mitähän tuumaisi, kun tuollaisia kantaisin pihaan ja sanoisin, että siinä on nyt lampaita :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ei ainakaan vaadi mitään hoitoa eikä syö nurmikkoa ihan matalaksi :) sitä paitsi nuo on helppoja tehdä..

      Poista