Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

lauantai 9. toukokuuta 2015

DIY Lisää lampaita




Niin se loma lähenee taas loppuaan, mutta jotakin sain aikaan. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, tuli mieleen noiden kukkakärryjen myötä, että haluaisin viereen muutaman lampaan. Nyt ne on  tehty ja käsi on hieman kipeä, sillä voitte kuvitella, että vesuri on "laulanut" tällä viikolla. Kaikki lampaani olen tehnyt pääasiassa vesurilla ja hieman käytin kirvestä.



Tämä oli siis ensimmäinen lampaani ja nyt kun katson sitä, niin olisi pitänyt vielä pyöristää vartaloa, mutta en halua mennä sitä muuttamaan, sillä se on minun ensimmäinen veistokseni ja minulle rakkain näistä kaikista. Perheessämme on kolme pikkuista ja heille kaikille on siis nimikkolammas ja  he ovat saaneet nimetä nämä itse. Tämä ensimmäinen on siis nimeltään "Nasse".



Musta lammas on "Lasse" ja näistä ehkä sympaattisin. Joku olisi halunnut, että olisi ollut enemmänkin mustia lampaita. No minä tyydyin yhteen kuitenkin.



Tämä viimeisin eli äitilammas on sitten "Norma".



Minä jo aloin haaveilemaan täydellisestä perheestä eli olisi kiva vielä tehdä se pässikin. Mutta mistä saisin sarvet? Ja toisaalta, vaikka näitä oli kiva tehdä, niin aika rankkaa oli veistää käsin kolme lammasta eli yksi per päivä. Kyllä ranteeni tietää, että vesuri on ollut käytössä.



Ihmettelen sitä, että sain nämä aikaan, kun en ole ennen mitään veistänyt. Nämä on niin sympaattisia ja sopii täydellisesti tuon kukkakärryn viereen ja tuntuukin hyvältä, että olen ne itse suunnitellut ja tehnyt.
Nämä vartalot on tehty vuosi sitten kaatuneen ison hopeapajun rungosta. Appiukko oli laittanut ne varastoon kuivumaan. Sisus oli kuitenkin niin hapero, että ei niistä olisi ollut sorvattavaksi. Tähän ne olivat täydellisiä. Päät on tehty koivun halosta. Jalat on tehty luudan varsista. Korvat ja häntä on tehty tekonahasta. Vartalot jätin siis rosoiseksi, jotta niillä olisi se turkki.


Katsotaan, mitä tulee, kun saan ne toiset kärryt.


31 kommenttia:

  1. Mahtava kokonaisuus! Pesee mennen tulen valmiit pihapatsaat. Itse tekemällä saa juuri sellaista, mitä haluaa. Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Kardemumma! Itse tekemällä sattuu usein tulemaan sellaista, kun sattuu syntymään. No näihin olen kyllä tyytyväinen :)

      Poista
  2. Niin kuin sanoit; täydellisiä! Hyvä sinä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Kivitikka! Ei ne varmaan ole täydellisiä, mutta sopivat täydellisesti tuonne kärryn viereen. Olen tyytyväinen :)

      Poista
  3. Mukavia lampaita. Eikä määkiminen haittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neili! Ei haittaa määkiminen eivätkä syö hienoa nurmikkoani pilalle :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Minäkin tykkään niin niistä kaikessa karuudessaan :)

      Poista
  5. No on kyllä todella ihania! Suloisia!

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihania noi lampaat, niin eihän joukossa voi olla kuin yksi mustalammas :) ja noi kukkakärryt ihanat, just laitoin omat keltaiset maitokärryt takapihalle johon tulee kukkia, ja sit isäntä sai lautaa joista tekee kukkalaatikoita yhteen niistä ajattelin kylvää salaattia :) Hyvää äitienpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja! Olen samaa mieltä, että perheessä vain yksi musta lammas. Maitokärrythän on kivat ja sopii hyvin juuri tuohon tarkoitukseen. Hyvää äitienpäivää sinullekin.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Kyllä tuntuu, että se pässikin on saatava.

      Poista
  8. Voi miten taitavaa! Kärryt ja lampaat :) kyllä sinä sen pässinkin varmasti pian meille esittelet, eikös niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Pässi kyllä varmaan tulee jossain vaiheessa, mutta ei juuri nyt suunnitelmissa.

      Poista
  9. Sinustahan on kehkeytynyt ihan lammasfarmari. Taitaa vain noilla tuo villa kasvaa vähän hitaasti :-)

    VastaaPoista
  10. :) No en mä ihan höpöjä heittänyt kun viimeksi hevosta aavistelin - vaan lammaslauma tuli :) Kyllä sun naapurissa olisi hauska asua, aina on jotakin uutta ihmeteltävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ihan nauratti se sun heitto siitä hevosesta :) Eihän sitä tiedä, mitä eläimiä meidän pihalle vielä tulee :)

      Poista
  11. Voi ei....nyt tarttee tehdä tuommoisetkin tänä kesänä!!!! Ihastuttavia :) Ja tuo edellisessä postauksessa ollut kärrykin oli melkoinen suoritus, näppärä ja monitaitoinen emäntä olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulenpesä! Ei kun vesuri laulamaan. Nämä ei todellakaan ole kovin vaikeita tehdä.

      Poista
  12. Oi, kuinka suloisia <3 Ja ei määkiminen häiritse ;-P Voin uskoa, että kädet ovat kovilla tekemisen jäljiltä, mutta en yhtään ihmettele miksi olet ihan rakastunut näihin lampaisiin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina! Niin on hiljaisia eivätkä syö mun nurmikkoa :)

      Poista
  13. Sä oot kyllä ällistyttävän monitaitoinen nainen, ihailen ja ihmettelen! Lueskelin noita postauksia taaksepäin ja lähellä oli etten jakkaralta tippunut kun näin kuvat ruusuvalaisimestasi, nyt en kyllä keksi edes tarpeeksi kuvaavaa sanaa sen kauneudelle, ihan mieletön :) Ihailen mä kyllä myös sun pitkäpinnaisuuttasikin, tosi "työläitä" juttuja teet MUTTA kyllä voi todellakin sanoa etä lopputulokset palkitsee vaivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Kiitos Kirsi! Ruusuvalotauluni on yksi minun suosikeistani, mitä olen koskaan tehnyt ja olen kyllä siihen enemmän kuin tyytyväinen. Kun idea tulee päähän, niin sitä sitten pähkäilee, että miten minä sen toteutan. Joskus sitä onnistuu ihan nappiin ja on todella tyytyväinen omiin tekemisiinsä. Aina kaikki ei onnistu, mutta tykkään noista lampaista ja kärrystäni myös todella paljon.

      Poista