Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Saunatonttu Sulevi

 
Pihatöiden lomassa olen ehtinyt myös hieman askarrellakin. Minä halusin saunatontun Rapulan terassille ja päätinkin kokeilla tehdä sellaisen.  En ole koskaan tehnyt mitään tälläista, mutta syntyihän se viimein. 
 
 
 
 
 
 Aika haasteellinen oli nuo kasvot. Laitoin ensin nuken päähän kipsinauhaa ja sen kuivuttua laitoin päälle itsekuivuvaa massaa ja muotoilin kasvoja. Kun massa kuivui, niin se tahtoi halkeilla ja sitä piti aina lisätä. Kasvot maalasin vesiväreillä. Sitten tein vartalon, mihin laitoin täytteeksi vanua. Lisäsin rautalankaa vartaloon, käsiin ja jalkoihin. Kengät ja housut ostin kirpparilta ja takki, lakki ja vyö ja hanskat on tehty huovasta. Pituuttakin tällä saunatontulla on melkein metri.
 


 
Tästä tontustahan tuli sitten Sulevi. Mieheni nauroi ja sanoi, että Sulevi näyttää ihan Zombielta, mutta Sulevi on vienyt ainakin minun sydämeni. Sulevi sai jakkaran, minkä mieheni on joskus koulussa tehnyt. Kelpaa siinä istuskella.

16 kommenttia:

  1. Hauska! Sulevi onkin pitkä, kuvan perusteella olisi ajatellut lyhemmäksi ;) On siinä ollut taas väkertelemistä, hieno tuli ja kelpaa siellä terassilla varmasti vilvoitella yhdessä Sulevin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulevi on uusi rakkaani! Vappuna varmaan vilvoittelemme terassilla :)

      Poista
  2. Voi miten metka tuli Sulevista..vallan mahtava persoona!
    Itsekään en ole ikuna "nukkeja" tehnyt, mutta olisi kiva yrittää..no kattellaan. Mukavia aikoja sinne teille Sulevin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Oho Sulevihan on pikkulapsen kokoinen..niin ne miehet..arvaappa vaan montakos kertaa minunkin mies laukasee välillä saman tapaisia juttuja..mutta upeaa työtä olet tehnyt ja kyllähän nyt saunassa kuuluu olla saunatonttu..tee sen käteen kesänajaksi vihta ja toiseen käteen pikku ämpäri niin on mukana saunalämmityksessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja! Sulevi on aika iso tonttu :) No mies huumorilla lohkaisi :)

      Poista
  4. Uuden aluevaltauksen nukentekijänä olet aloittanut :-) Komea Sulevi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida minusta nukentekijää tulla kuitenkaan. Mutta kiitos!

      Poista
  5. Voi mikä uusi asukas teille on kotiutunut. Niin ilmeikäs ja hauska persoona. Sinussa kukkii luovuus, Liisa :)

    VastaaPoista
  6. Eihän ne saunatontu yleensä niin siloposkia olekaan, joten pitäähän Sulevistakin näkyä oma luonne ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne tontut on todellakin vanhoja, ryppyisiä ja rosoposkisia :)

      Poista
  7. Kivan näköinen Sulevi saunatonttu ☺
    Hyvää alkavaa viikkoa ♪☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ma-te ja hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle!

      Poista
  8. Kyllä nyt kelpaa vilvoitella, aina on seuraa :)
    Tekemistä varmasti riitti kun on noinkin kookas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvojen tekeminen oli työlästä, mutta muuten aika helppo.

      Poista