Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Nurmikon pieni iso apuri

 
 

Vihdoinkin lumet ovat sulaneet ja nurmikkokin kuivanut. Tämä onkin ollut työntäyteinen viikonloppu ja sää on ollut mitä kaunein.
Eilen putsasin kukkapenkit ja siivosin talon terassin ja pesin ikkunat sisäpuolelta. Saunaterassi on tosin vielä siivoamatta ja ikkunat pesemättä, mutta ehkä sitten ensi viikonloppuna sen kimppuun.


Joku varmaan ajattelee, että mitä ihmettä siellä jo huristellaan ruohonleikkurin kanssa. No tämähän on minun "haravani" ja tekee päivässä sen, mihin minulla haravan kanssa menisi viikko, koska meillä on kaksi tonttia. No eihän se leikkuri pelkästään tee tästä haravaa, vaan pikku apuvälinettä tarvitaan.....

 

Meillä on tähän leikkuriin porattu molempiin päihin teriä reiät ja aina keväisin siihen laitetaan M5-pultit ja Nylock -mutterit. Ellei ole Nyloc-mutteria, niin sitten kiinnitys kahdella normaalilla mutterilla, ettei vain irtoa. SIIS SE EI SAA IRROTA!!!
Sitten vain huristellaan. Noukkii sammaleet, kuivat heinät ja roskat. Samalla ilmastoi nurmikkoa. Yleensä tämän homman jälkeen alkaa nurmikko vihertää. Tämän vempeleen kanssa huristellessa menee useampi tunti.  Kuten kuvasta näkyy, muutaman tunnin huristelun jälkeen terotettu pultti on jo taipunut hieman, mutta tehtävä suoritettu. Kivien yli tällä ei ajella.
Normaalisti ajan nurmikon päältä ajettavalla leikkurilla.


On ollut niin lämmintä, että ensimmäiset pörriäiset ja perhoset on nähty.


Nyt sitten tulee puutarhan ammattilaisille pari kysymystä. Tähän kivikkoon laitettiin peltomultaa joku vuosi sitten ja sammal on vallannut sen melkein kokonaan. Epätoivoissani kylvin sinne nyt kalkkia, mutta oliko viisas päätös? Millä saan sammaleen häipymään ja mistä se johtuu?


Samaisessa kivikossa vierailee ilmeisesti myyrä, sillä monista tulppaanien aluista on syöty päät ja pikku koloja löytyy kivikostani. Tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Onko siis myyrä vai joku muu eläin?



16 kommenttia:

  1. Onpa kätevä keksintö tuo monitoimilaitteesi! Nurmikolle tosiaan tekee hyvää tuo ilmastointi.
    Meilläkin oli eilen mitä ihanin kevätpäivä, mutta tänään onkin sataa tihuuttanut koko päivän :(
    Se sinun kivikkosi peltomulta on varmaan ollut aika savipitoista ja tiivistä. Kalkista ei varmasti ole mitään haittaa, mutta se ei yksin auta, sillä sammal ilmestyy yleensä happamaan(tähän auttaa se kalkki) ja tiiviiseen maaperään.
    Tuohon mullan sekaan pitäsi nyt lisätä hiekkaa ja turvetta (kalkittua ja lannoitettua), että se kuohkeutuisi.
    Se on tietysti hankalaa, jos sinulla on siinä runsaasti kukkia kasvamassa. Tulee isompi operaatio niiden kukkien uudelleen istuttamisessa.....
    Myyrät, hiiret ja rusakot ainakin käyvät herkuttelemassa sipulikukkien kukilla ja versoilla. Ehkä siellä kivikossa asustaa myyrä, jos siellä on niitä kolojakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja vinkeistä. Eihän siinä muu auta, kuin laittaa kivikko uusiksi, sillä niin tympääntynyt olen tuohon sammaleeseen. Siis tuo vempeleeni on kyllä niin kätevä, koska meillä on todellakin paljon nurmikkoa enkä siitä käsipelillä viikossakaan varmaan selviäisi. Mutta mikä parasta, juuri alkoi täälläkin sataa ja sekös tekee nurmikolle nyt hyvää. Ja toden totta, myös ukkostaa :)

      Poista
  2. Ihan huippukeksintö. Meillä tuupataan miehen jalkaan ilmastointi-piikkikengät, joilla tallailee pihalla. Se on muuten aikamoista treeniä. Täällä on kukkapenkistä hävinnyt krookuksia... epäilen jänöjussia, jonka on epäilty talvehtineen meidän terassin alla. Jostakin syystä terassin viereiset ruusut on myös valmiiksi typistetty, hieman vadelmia lyhennetty sekä rautatien omenapuun koko latvusto tasattu n. 1metrin korkeudelle maasta... :/ No, itse asiassa tuo omenapuun typistys ei haittaa, sen kasvaa niin nopeasti uudelleen ja joka tapauksessa "latvoja" pitää aina karsia, kun meidän robottileikkuri leikkaa ne joka tapauksessa silpuksi ja lopputulos ei ole yhtä tasainen kuin nyt pupun jäjiltä... :) Täälläkin pihahommia tehty, Ihanaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, idea eikä varsinainen toteutus ole minun, mutta tykkään ideasta ja on toiminut meillä jo monta vuotta. Tuo onkin hyvä idea laittaa mies ilmastoimaan nurmikkoa. Siksiköhän minunkin mies laittoi aikoinaan nuo piikit, jotta ei joudu itse juoksentelemaan. Harmi, että jänönen tehnyt teillä tuhojaan. Istutin viime kesänä luumu- ja kirsikkapuun ja ne on saaneet olla rauhassa onneksi. Nyt on ollut kyllä niin upeat ilmat, että on päässyt haravointihommiin pari viikkoa etuajassa.

      Poista
  3. Kätevä vekotin! Minä nielaisin muutaman kerran, että nurmikkoako se emäntä ajelee:D Meillä on lunta vielä hurjasti;) Sinulle tulikin jo hyvät ohjeet Sadulta ja Marjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi moni ohikulkijakin nielaista, kun ajelin nurmikkoa. pääsin pari viikkoa etuajassa hoitamaan nurmikkoa. Lumet suli täältä sitten todella nopeaa :)

      Poista
  4. Hieno keksintö teillä noin isoa pihaa hoitaessa! Meillä on haravoitu urakalla. Toinen puoli pihaa on täynnä myyrän tekemiä kekoja ja pienet omenanpuuntaimet ovat maistuneet talvella pupuille, mutta innolla uutta kesää kohti, terkuin Suska koivulasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jotain pitää keksiä, sillä kun on iso piha, on siinä myös kauhea homma. Harmi nuo myyrät ja niistä ovatkin monet valitelleet talven jäljiltä.

      Poista
  5. Hah, meillä on ihan samanlainen Honda ;-) Pitääpä näyttää perheen Honda-miehelle tuo idea koneen tuunausvinkiksi. Tosin meillä on nykyisellään suht' vähän nurmikko, niin sujuu nopeasti ihan perinteisestikin haravoiden. Niin ja nurmi on niin uutta, ettei sammalesta ole vielä ollut riesaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on uudistettu koko nurmikko joku vuosi sitten, mutta tahtoo sinne vähän sitä sammaltakin sekaan tulla, mutta kalkillahan se saa melko hyvin kuriin.

      Poista
  6. Wau, onpas upea keksintö!! Tuollaisen kanssa minäkin voisin huristella..tosin meillä niin pieni piha, jotta ei kai tarvitse..Mukavaa on kyllä tehdä pihatöitä jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihatyöt ja haravointi on ihan kivaa kohtuudella. Minulta lähtisi järki, jos joutuisin pelkällä haravalla meidän tontit putsaamaan. Toki haravaakin käytän. Eipä uskoisi, että tuossa hihattomassa paidassa ja seuraavana päivän oli lunta maassa. Näin ne säät vaihtelee.

      Poista
  7. Kaiholla katselen tuota kuvaa sinusta ruohonleikkurin kanssa, meillä vielä lunta niin paljon :( mutta onneksi nyt sataa vettä ja lumikasat on madaltuneet huomattavasti muutaman päivän aikana, se kevät, ehkä se nyt jo tulee :D
    Ilmastointi keksintöä pitää minunkin näyttää miehelle, tekisi niin hyvää meidänkin nurmikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne lumet lähti sitten nopsaan. Tuohon voi piikiksi laittaa naulankin, kunhan muistaa kiinnittää sen kunnolla. Meidän piikki on aika lyhyt, joten terät on matalalla.

      Poista
  8. Jopas jotakin. Näytin tuon mutterisysteemin mieshenkilölle - todennäköisesti ehdin haravoida alta pois... :)
    Täällä kevätsiivot vasta aluillaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on vielä tienvieren oja haravoimatta, koska siellä on vettä, mutta muuten nurmikot on nyt laitettu kevätkuntoon. Tuota mutterisysteemiä tai onhan siinä ollut joskus naulatkin, olen käyttänyt jo vuosia. Tietysti se on miesten keksintö, kun eivät viitsi haravoida. Tai eihän se minun siippani viitsi tuollakaan ajaa. Antaa minun ihan reilusti puuhastella yksinään.

      Poista