Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Lauantailesken tuunailuja

Olen ollut tänään ns lauantaileski, sillä isäntä lähti aamulla oikeisiin töihin ja palaa vasta huomenna aamulla. Aamulla kävin suorittamassa projektini maalaushommaa. Isäntä oli tuonut minulle aiemmin viikolla hyllyjä liukuovikaappiimme, jonne laitoin ne paikoilleen ja sain vähän askartelujuttujani järjestykseen. Muuten ei ole ollut oikein mitään tekemistä, kun ei ulkonakaan viitsi olla, kun oli niin kylmä viima, vaikka aurinko paistoi.
 
 
 

Sain tänään anopiltani Tete-narsisseja. Joitakin vuosia sitten sain häneltä Riihimäen lasin vanhan lasimaljan ja siihen on kiva laittaa erilaisia asetelmia. Niinpä kaivoin maljan esille, kastelin Tetet ja otin pois muoviruukuista. Laitoin maljaan meriheinää Teteiden seuraksi ja lisäksi koristemunia. Siinä kiva asetelma terassille. Tein anopilleni samanlaisen kiitokseksi.
.

Näin joskus Pinterestissä tämän tyyppisen muistitaulun ja se on ollut mielessäni pitkään, että tuollaisen tarvitsen.
Eihän tämä mikään mestariteos ole, mutta pääasia, että on toimiva. Tarvitsin siis vain palan lautaa, mihin porasin reiän. Pyykkipoikaan tein huovasta korvat ja hännän ja silmät löytyivät myös varastostani. Kynänpidikkeen tein kahdesta muovisesta sähköjohdon pidikkeestä. Niin se oli valmis. Tämän pitäisi olla hiiri, mutta sehän näyttää ihan Pink Pantherilta. Pitääkin hankkia pinkkiä paperia :)
 

Helppo nostaa seinältä ja kirjoittaa kauppalista tai pitää tuossa puutelistaa, että muistaa mitä kaupasta pitää tuoda.

Että tälläista tänään meillä. Terkuin Liisa

20 kommenttia:

  1. Meillä on viima vinkunut myös, joten pihailut ovat jääneet koiran kanssa ulkoiluun. Lähdimmekin leffaan ja kivaa oli! Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikonloppua sinullekin. Odotellaan sitä lumisadetta, mitä tänne luvattu :(

      Poista
  2. Oletpa ollut taas viimepäivinä ahkera, piti käydä useamoi uusi postaus lukemassa, kun en ole ennättänyt bogeja lukemaan tällä viikolla. Uskomatonta, miten aika kuluu niin nopeasti: juuriäsken oli joulu ja nyt jo pääsisäinen kolkuttelee ovella. Kaivelin itsekin viikolla viimein pääsiäiskoriteita esille. Ennättäisi ehkä jonkun uudenkin vielä tekemään. Tuollainen narsissiasetelma houkuttaisi kovasti, joten täytyypä jatkaa ideointia - kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ahkera ja ahkera :) Sanos muuta, kohta pääsiäinen ja sitten odotellaankin jo juhannusta. Vielähän pääsiäiseen on vähän aikaa, joten mitä vain ehtii tekemään.

      Poista
  3. Aika ihana narsissi istutus! Narupurkki toimii, mulla olis sellainen iso, siihen tarvittaisiin paljon tavaraa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina! Itsekin tykkään tuosta istutuksestani, sillä se on simppeli, eikä mitään liikaa. Minulle ei narupurkki sano yhtään mitään, joten en osaa sanoa, kuinka isosta istutuksesta olisi kysymys.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Elämää Onnenpähkinässä :)

      Poista
  5. Ihanat narsistit...ja ihana teline :)

    VastaaPoista
  6. Lasipurkissa asetelma tulee kivasti esille. Vein narsisseja pari viikkoa sitten terassille, mutta saa nähdä, viekö takatalvi ne mennessään. Söpö hiirulainen ja kätevä varmasti käytössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Eiköhän ne narsissit kestä pikku pakkastakin, mikäli ne on kasteltu ennen terassille vientiä.

      Poista
  7. Aah, meikäläisen narsissit odottaa vielä kaupassa... Vaaleanpunaista paperia sitten vaan kehiin, niin on uniikki pink panther... :) Ihanaa keväistä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu sitä samaa! Minä olen ostanut ja saanut paljon narsisseja. Nuo Tetet tahtoo vaan kasvaa liikaa sisällä, joten olen vienyt ne terassille heti kukkien avauduttua. Perunanarsissinikin on turhan pitkäksi kasvanut.

      Poista
  8. Kiva idea laittaa narsissit ihan vaan meriheinään lasipurkkiin, taidan lainata ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta, saapi lainata ihan vapaasti.

      Poista
  9. Hieno asetelma ja muistiteline! Minäkin kävin lukaisemassa monta postaustasi;) Olet sinä ahkera väkertäjä!

    VastaaPoista
  10. Pääsiäinen on kyllä joulun lisäksi idearikasta aikaa - pari sesonkiin sopivaa kukkaa ja asetelmat syntyvät kuin itsestään!
    Lystikäs muistitaulu, ja on muuten toimiva -> mulla oli ne menneen kesän markkinaversiot harmaasta laudasta, yksi jäi itsellekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, pääsiäinen ja joulu on siinä mielessä parhaat juhlapyhät.

      Poista