Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Shoppailua ja vähän askarteluakin




Tulipa viime viikolla käytyä Pentikillä hypistelemässä ja katsomassa, mitä uutta kevät tuo tullessaan. Tällä kertaa ei sitten muuta tullut mukaan, kuin kaksi pientä poroa. Noita porojahan on sitten jo kaikkia kokoja. Tästä puuttuu kaksi isointa, jotka sain joulukuussa synttäri- ja joululahjaksi. Jokohan nämä alkavat riittää...



Eilen lähdettiin naapurikaupunkiin shoppailemaan. Minun tarkoitukseni oli vain ostaa askartelutarvikkeita ja niitähän tulikin aika läjä mukaan. Tämä Espritin neule tuli hankittua ja tämähän sopii noiden itse tekemieni helmien kanssa. Minä olen pukeutumisen suhteen aika musta/valkoinen siis värien suhteen.


Mieheni on katsellut, josko löytäisi minulle käytettyä edullista keramiikka-uunia, joten tällaisen kirjan hankin noin niin kuin varmuuden vuoksi, jos sattuisi onni potkaisemaan. Keramiikka-uunit ovat käytettynäkin aika hintavia, joten olen laittanut miehelleni "jäitä hattuun". Tässä kirjassa on hyvin selostettu ja opastettu eri vaiheita. Minähän en ole koskaan tehnyt mitään keramiikasta.
 
 


Tällainenkin kirja tuli hankittua. Ehkä täältä jotain toteuttamisen arvoista löytyy.


Minulla on kaksi tällaista mustaa tarjotinta, mutta en oikein ole keksinyt, miten niitä tuunaisin. Sitä inspiraatiota odotellessa keksin, että teenpä niille irtopohjat. Liimasin servettiä paksulle muovikartongille ja pari kerrosta vielä liimavesiseosta päälle. Hyvin kestää kosteuttakin ja voi tarvittaessa vaihtaa uuteen pohjalliseen ja saa taas uutta ilmettä.


Kun väänsin suodatinpapereista niitä neilikoita, niin tuli mieleen, että niistähän tulisi hauskoja servettirenkaita.


Voi koristella teeman ja värien mukaan.  Tässä minulla on itsekiinnittyviä lasihelmiä.


Minulla oli muutama kova, pahvinen teippirullan rengas ja liimasin siihen silkkinauhaa ympärille. Sitten vain kukka kiinni ja halutessaan helppo nykäistä irti renkaasta.


Ruusunkin tein, vaikka ei siitä niin hieno tullut.
 
 



Tuli ostettua pari styroksista kranssinpohjaa ja teinkin kaksi tällaista lisää. Se aiemmin tekemäni oli isompi ja paksumpi, koska siinä oli molemmin puolin kukkia. Toinen kranssi meni anopille ja toisen pidän itse.


 
Mitä ihmettä, joulu meni jo ja meillä vielä hiihtelee tämä tonttu tohelo. No minä aloitin tätä tekemään jo joulun aikoihin, mutta se ei ollut ihan helppo ideoida eikä tehdäkään, joten sain sen vasta valmiiksi. Saapi luvan nyt lähteä Korvatunturille hiihtelemään....

Mukavaa alkavaa viikkoa toivoo Liisa


20 kommenttia:

  1. Hih, ihana tonttu! Ja nuo muut, aivan upeita olet tehnyt! Hyvää viikon alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Tuo on vähän sellainen tohelo tonttu. Mukavaa viikon alkua myös sinne :)

      Poista
  2. Kivoja ideoita. Sulla on selvästi tuotantokausi käynnissä... :) Mukavaa viikkoa myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiedä mikä menossa, mutta aina pitää jotain värkätä.

      Poista
  3. Ihania shoppailuja!
    Tuo Pentikin hopeinen "puu"on ollut haluan-listallani pitkään. Kaunis on porotokkasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Loistepuuta on nyt ainakin saatavilla joka koossa. Jossain vaiheessa ne olivat loppu. Viime vuonna oli loppu nuo isoimmat porot, mutta nyt niitäkin oli saatavilla. Minä olen sellainen Pentik-fani ja Pentikkiä löytyykin meidän kotoa paljon.

      Poista
  4. Tarjottimen pohjallinen onkin kätevä! Ja tuokin neilikkakranssi upea :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjottimen pohjallinen on väliaikaisratkaisu ja odottaa sitä inspiraatiota, mitä sille teen. Tuosta neilikkakranssista tykkään itsekin.

      Poista
  5. Ihania askarteluja jälleen ja nuo Pentikin porot kyllä jaksavat ihastuttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin porot on ihania, mutta kyllä ne nyt saa riittää tässä perheessä :)

      Poista
  6. Kätevää ja näppärää. Sinulla on upea kokoelma poroja. Täälläkin olisi tarve ostaa jokin neule. Mietin myös, jos suunnistaisi Espritille. Ehkäpä olisi jotain keväistä. Tai oikeastan etsin neuletakkia, joka olisi malliltaan vähän pitempi. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En katsellut muita Espritin valikoimia. Tuo neule kutsui minua heti ja lähti mukaan. Mukavaa viikkoa sinnekin :)

      Poista
  7. Kirjoja tulee itsekin hankittua, kun niistä tuppaa saamaan aina hyviä ideoita - varsinkin jos muistaa välillä niitä sitten selaillakin ;-) Kivoja tuunaus- ja askarteluideoita. Itse meinasin jo aloittaa ensi joulun lahjojen ideoinnin, joten ihan hyvin voi tehdä myös uusia joulukoristeitakin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niistä kirjoista saa ainakin jotain ideaa, vaikka sitten tekeekin omanlaisensa. Onhan se totta, että kun idea tulee, on se tehtävä tai sitten se unohtuu.

      Poista
  8. Jopas on taas monenmoista mukavaa - ehtiväinen oot.
    Kätevä tuo irtopohjainen tarjotin! Mukautuu helposti eri teemoihin.
    Ja nuo kirjat, tuo Tiina Rinteen kirja herätti heti mielenkiinnon. Ja keramiikka... mun vanha rakkaus. Aikoinaan hurahdin siihen, ja pöttejä jos jonkinmoisia on vieläkin jäljellä. Nyt olen silmäillyt josko tulisi sopiva rakukeramiikka-kurssi. Sellaisella olen ollut pariin otteeseen (viimeksi varmaan reilut 10 v sitten), se on siitä mukava, kun se kestää vain pari viikonloppua pari päivää perättäin. Ja se loppuvaihe on mielenkiintoinen: loppupoltto, missä lasite saa säröpintansa, tehdään ulkona olkien tms. seassa kuumapoltossa...Suosittelen jos vastaan tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuosta askartelukirjasta joitakin ideoita sai ja tuo keramiikkakirja oli todella hyvä. Olisi kiva mennä keramiikkakurssille. Toivottavasti sellainen tulee tänne minun kotikaupunkiini. Tuossa kirjassa on juttua myös tuosta rakukeramiikasta.

      Poista
  9. Oletpas sinä ahkeroinut! Vaikka mitä ihanuuksia ja kuinka kätevä tuo irtophja tarjottimelle, sitä vinkkiä voisinkin käyttää meidän isoon pyöreään puiseen tarjottimeen, säästäisi ehkä kosteusvaurioilta, kun tahtoo aina juomiset läikkyä :)
    Tiina Rinteen kirjaa pyörittelin käsissäni viime viikolla, kun kirjakaupassa pyörähdin, mutta jäi vielä ainakin hankkimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei nämä nyt niin suuritöisiä olleet lukuun ottamatta tuota tonttua. Irtopohja tarjottimelle on kyllä aika näppärä ainakin puutarjottimelle. Kyllä tuossa Rinteen kirjassa ihan toteuttamisen arvoisia juttuja :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Joskus vain mielikuvitus on rajana :) No eihän aina mene niin kuin Strömsössä, kuten sanotaan. Jostain tulee idea ja sitä pitää sitten kokeilla :)

      Poista