Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Ruska- ja makumatkalla Lapissa


Ehdin olla kesäloman jälkeen vain pari viikkoa töissä ja nyt pari viikkoa syyslomaa.
Olemme  molemmat rakastuneet Lappiin ja yleensä käymme siellä kolme kertaa vuodessa. Pari viimeistä syksyä on jäänyt väliin, koska olimme Lontoossa molempina syksyinä. Viime Joulun vietimme kuitenkin Levillä, mistä nytkin aloitimme syyslomamme. Mökin sijasta lomailimme hotellissa, joten ei sitten tarvinnut kokkaillakaan itse kertaakaan. Monenlaisia herkkuja söimme ja laitan muutaman kuvan parhaista "paloista".






Ilmat olivat todella upeat ja aurinko paistoi. Levillä viivyimme neljä päivää. Lihakset olivat kyllä kipeät, kun tuli kavuttua tuntureille useita kertoja ja käveltyä muutenkin paljon. Tässä näkymä Levitunturilta.



Maaruska oli kauneimmillaan. Lehtipuita ei niin kauheasti ollut, joten niiden osalta ruska jäi vaatimattoman näköiseksi.





  

 
 




Leville oli tullut ravintola, mistä sai Kuningasrapuja ja harmitti niin, että jouluna se jäi käymättä, joten nyt käytiin testaamassa. Tässä tämä Kuningasrapu akvaariossa ravintolassa ja aika hurjan näköinen otus.



Kuningasravustahan syödään vain jalat. Lisänä oli aivan ihanaa perunasalaattia limemajoneesilla.


Leviltä jatkoimme Saariselälle, missä viivyimme myös neljä päivää vaeltamassa. Siellä ruska ei ollut niin kaunis kuin Levillä. Harmitti, kun lähdimme Leviltä ja sakean sumun vuoksi en saanut ikuistettua matkalla olleita puita, joissa oli upea ruska. Tässä näkymä Kaunispään rinteiltä.




Näkymä karun Kaunispään laelta.



Tässäkin pihlajassa oli todella kaunis väritys.



 Lapin herkkulautasella savustettua poroa ja lohta, sienisalaattia ja mätiä. Ruoka oli todella herkullista ja kauniisti laitettu esille.



Porocarpaccio



Paistettua Inarinjärven siikaa, perunakakkua ja mätiä.

Onneksi lomaa vielä viikko, joten ehtii kotonakin tehdä jotakin. Tulihan sitä käytyä taas sisustusliikkeissäkin ja tehtyä hankintoja, mutta niistä sitten joskus myöhemmin.


12 kommenttia:

  1. Upeat maisemat ja herkut. Lappi taitaa viedä palan sydämestä. Moni siellä käynyt haluaa palata aina uudelleen. Ehkä se on se Lapin Taika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä vain tulee Lapin hulluksi, mutta ei se hulluus ole pahaksi. Ainoa mikä harmittaa, että Lappi on niin kaukana. Kyllä se ruoka vain on yksi niin tärkeä juttu, kun reissuun lähtee.

      Poista
  2. Voi Liisa, olisimme treffanneet Rovaniemen paikkeilla!

    VastaaPoista
  3. Voi että, Lappiin halajaisin minäkin, jos vain olisi lomaa... Edellisestä reissusta on 2 vuotta, juuri näin syksyllä. Edelleen mielessä ihanat maisemat ja porot tien reunoissa... :) Teillä on ollut kyllä hieno reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä siellä sielu ja mieli lepää ja aina sinne haluaa uudelleen. Olemme muutaman kerran tehneet niin, että olemme olleet muutaman päivän yhdessä paikassa ja vaihtaneet paikkaa. Ja muuten tervetuloa lukijaksi <3

      Poista
  4. Upeat maisemat ja herkullisen näköisiä aterioita. Varmasti oli kiva reissu. Mukavaa kotilomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Mukavaa olla vaihteeksi kotona ja kyllähän siellä töitä riittää.

      Poista
  5. Jäin naureskelemaan omia ajatuksiani. On noin 100 km matkaa Leville, jos vain mahdollista, en käy siellä. Kaipa tuo kun on 51 viikkoa vuodessa napapiirin yläpuolella, eli Lappi on kotipihallakin, sitä etsii elämyksiä ja maisemia vieläkin syrjemmältä.
    Tuo Kaunispää on huikea, on kuin ajaisi taivaaseen, ylöspäin ajellessa tuulilasista ei näy kuin taivaan sineä, edellyttäen että on hyvä sää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, ettei sinua huvita mennä esim Leville. Kaunispäältä on kauniit näkymät :) Toivoisin, että Lappi olisi lähempänä, kun sinne täytyy oikein lähteä, mutta pakko sinne on päästä. Syksyn ruska, joulukuun hämärä ja kevään aurinko :) siitä on Lappi tehty.

      Poista