Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kuharullia uunissa ja uusia perunoita





Kävimme tässä eräässä lempiruokapaikassamme syömässä ahventa, mikä oli haudutettu valkoviinissä ja lisänä oli uusia perunoita. Jotenkin jäi tällä kertaa sellainen wau-efekti kokematta. Jäi jotenkin vetiseksi se kastike ja oli vaikea edes perunoita kastaa sinne ja olisin kaivannut myös patonkia.
Niinpä päätin tehdä oman versioni annoksesta ja kuhasta, vaikka ahvenkin on herkullinen kala. Kuha on kuitenkin meidän lempparikalamme.


 

 
 
Kuhan maustoin suolalla ja sitruunamehulla ja kiersin rullalle ja laitoin uuninkestävään annosvuokaan. Päälle kaadoin valkoviiniä, voita ja smetanaa ja uunin yläosaan grillivastuksen alle 200 oC  20 - 30 min (kypsytysaika riippuu kalan paksuudesta ). Lisäkkeeksi uusia perunoita, joiden päälle kaadoin voisulaa ja silputtua ruohosipulia. Lisäksi paistoin vaaleita sämpylöitä, mitä dipattiin kastikkeeseen. Oli todella herkullista...
 
 
 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Kuha on niin maukasta! Herkullisen näköinen annos kauniilla esillepanolla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuha on parasta kalaa minun mielestäni, mutta myös aika hintavaa eikä sitä ole aina saatavilla. Kaunis kattaus on puoliruokaa :) Olen intohimoinen ruuanlaittaja ja keittokirjoja minulla on pilvin pimein mutta harvoin teen ihan ohjeen mukaan. Saan jostakin ohjeesta idean ja sovellan itse.

      Poista
  2. Herkullinen kesäkattaus. Ei ole useinkaan ravintolaruoka hintansa arvoista. Hyvät paikat ovat helmiä, ja usein saa kotona tehtyä parempaa :)

    VastaaPoista
  3. Tässä ruokapaikassa, missä me yleensä käydään, on saatu aina herkullista kalaruokaa ja liharuuatkin on olleet todella hyviä, mutta nyt jäi kyllä jotain puuttumaan. Minä usein varastan idean ja sitten sovellan sitä itse :) totta on, että aina hinta-laatu-suhde ei ole kohdallaan. Pitäisi vain kehdata sanoa, ellei ruoka maistu :) Mulla on kyllä kotona kova kriitikko, joka antaa kiitosta, mutta joskus on tullut huonoakin palautetta, mutta onneksi harvemmin :)

    VastaaPoista
  4. Tässähän tuli ihan nälkä tuota herkkuannosta katsellessa...

    VastaaPoista
  5. Nam. Täytyykin muistaa tämä reseptit, kun mieheni seuraava kerran tuo kuhan kalastusretkeltään :) N. viiikko sitten saimme tuoretta kuhaa viimeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kyllä tuore kuha on maailman parasta ja kun saa vielä uusien perunoiden kanssa, niin kyllä se on maukasta. Meidän perheessä ei harrasteta kesäkalastusta, joten kuhakin haetaan valitettavasti kaupan tiskiltä.

      Poista
  6. Hei Lissu, löysin sivusi ja on kiva pästä seuraamaan. Itsekin tykkään sisustamisesta. Terveiset täältä Katajamäeltä missä olen jo 3 vk sisustanut pihaa ja uutta vierasaittaa, maalaten ulkoa ja sisää, nyt pääsen viimeistelyyn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anja! Kiva että löysit sivuilleni. Siis onko se mökkinne Katajamäki tai ainakin oletan niin? Emme pääse juhliin, koska A on töissä lauantaina, harmi. Olisi ollut kiva nähdä ihan livenä taas :)

      Poista