Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kirppistelyä ja shoppailua

Ihana vapaapäivä tänään ollut. Aamu oli todella kaunis ja kiirehdin heti aamusta ulos omiin hommiini, kun mies lähti  oikeisiin töihin. Minulla on tekeillä ihan oma majakka ja sitä olen viimepäivinä muuraillut. Tänäänkin vähän muurasin ja pinnoitin majakan rungon. Vielä se vaatii pientä hiomista ennen maalausta ja valojen asennusta. Se on ollut todella kiva projekti ja olen siinä samalla saanut uusia ideoita, joita olenkin jo toteutellut, mutta niistä sitten myöhemmin. Iltapäivällä lähdin kaupungille ja poikkesin kirppikselle ja pariin ihanaan kauppaan, mistä tarttuikin mukaan kaikenlaista. Välillä sitten kävin kampaajallakin.




Tuon ihanan pajukranssin, missä on malja sisällä löysin kirpparilta. Laitoin siihen tuoksuvia valkoisia syreenejä.  Sitä voi käyttää myös kynttiläalusena. Tuon kynttilälautasen löysin myös kirpparilta ja se sai kyllä maalia pintaan.



Minulla on vuosia ollut terassilla terassihortensia ja niin nytkin sellaisen hankin. Se kukkii myöhään syksyyn koko ajan. Tuon ihanan hepan näin sisustuskaupassa ja pakko oli ostaa se kotiin. Niin minä siihen rakastuin.
Muitakin hankintoja tein, mutta ne menivät  kaapin kätköihin  odottamaan tulemistaan :)

 
 


Anoppini grillasi ja appivanhempani kutsuivat minut syömään ja jälkiruuaksi oli tarjolla kuohuvaa ja mansikoita. Ei hullumpi päätös vapaapäivälle.
Huomenna lähdemme reissuun, kunhan mies kotiutuu töistä. Tein huomisen iltapalaksi pitaleipiä ja bulletpork on uunissa. Muuten vinkkinä, että luin jostain, että taikina kannattaa laittaa mikroon kohoamaan. No  toden totta, laitoin pitaleipätaikinan mikroon ja se  kohosi todella hyvin. Ja siis mikroahan ei sitten laiteta päälle :D

6 kommenttia:

  1. Oi mitä löytöjä olet tehnyt. Ihanat noi harmaat kynttiläjalat, niin passaa tuo vaaleanpunainen hyvin. Mie niin olen himoinnut tuota hortensiaa, on kyllä kukkien kuningatar, mutta osaako sitä hoitaa? Siis miten saat sen kukkimaan syksyyn saakka?

    VastaaPoista
  2. Hortensia on helppohoitoinen. Vettä alle ja välillä lannoitetta. Ei tykkää täydestä paahteesta ja kukkii yhtäsoittoa myöhään syksyyn saakka. Talvehtimaan kaivan kompostiin. Ne talvehtineet menee sitten kesäksi ulos.

    VastaaPoista
  3. Majakkaprojekti kuulostaa mielenkiintoiselta! Aivan upea hortensia :)

    VastaaPoista
  4. Hortensia on yksiä mun lemppareita, koska ne kukkii niin kauan. Majakkani on siinä vaiheessa, että pääsisin maalaamaan, mutta tänään sitten satoi :(

    VastaaPoista
  5. joko milloin saadaan kuvia projektista? täällä hätäisin jo kyselee. -merja-

    VastaaPoista