Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

DIY Savikukkia

Näin Pentikillä valkoisia savesta tehtyjä kukkia ja ihastuin, mutta en raaskinut ostaa niitä, koska niitä olisi pitänyt ostaa monta ja hinta olisi ollut sen mukainen. Minä sain innoitukseni niistä. Täytyy toki myöntää, etten ole koskaan ennen savesta tehnyt mitään. Mutta pitihän se kokeilla.






Ostin savea paketin ja kaulin pullolla niistä ohuempia ja metallisella tuikkukupilla painamalla tein terälehdet. Sitten käsissäni niitä hieman muovailin vielä.



Muotoilin niistä kukan ja taivuttelin vähän terälehtiä. Varreksi laitoin puisen grillitikun ja nuppineulojen päähän pyöritin pikku pallot ja asettelin ne keskelle.




Siinä muutama kukkanen kuivumassa. Tein kukkien alle jo valmiiksi grillitikulla reiät.


Jalustaksi sahasin puusta pienet palikat. Sprayasin mattamustalla jalustat ja varret.



Kun kukat olivat kuivuneet, sprayasin myös ne mattavalkoisella


Ne pääsi keittiön ikkunalaudalle
 



Ehkä joudun tekemään tuohon ryhmään vielä pari kukkasta
 

 



16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa. Mä niin rakastuin niihin Pentikin kukkiin, että oli ihan pakko kokeilla, meni syteen tai saveen.

      Poista
  2. Nainen,oot uskomaton. -Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen tehnyt näitä lisääkin ja seuraavat tuli jo parempia ja aion antaa ne lahjaksi. Luovaa hulluutta sillä kaikkea pitää kokeilla.

      Poista
  3. No voihan vitsi vieköön kuin kauniita ja varmasti uniikkeja. Hienoa Liisa !

    VastaaPoista
  4. Kiitti Terttu, ne on nimenomaan uniikkeja ja jokainen, koska kaikki on erinäköisiä :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä niistä tuli upeet :) Kyllä sä jaksat vaan aina värkätä jotain, ihan kadehdittavaa :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Siru, kyllähän siellä teilläkin tapahtuu yhtä sun toista :)

    VastaaPoista
  7. Respect! Aivan upeat kukat. Tykkään myös kaikenlaisesta askartelusta ja näpertämisestä, mutta savi on jäänyt kokeilematta. Tämä rohkaisee testaamaan!

    VastaaPoista
  8. Seuraavat kukkaset tuli kauniimpia, kun jätin lehdet paksummaksi. Tää savi on sellaista, ettei se anna montaa kertaa muovata sitä. Mutta mullakin on jo ideoita, mitä voin tuosta tehdä. Rohkeasti vain kokeilemaan. Tämä savi ei tarvinnut uunia, vaan se kuivui itsestään.

    VastaaPoista
  9. Hienoja. Muakin kiinnostaisi savityöt, mutta aina ongelma on se uuni, mutta tuosta ylempää luinkin, että tämä ei sitä tarvinnut. Täytyypä käydä askarteluliikkeessä tutustumassa :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos Tuija. Minäkin aion vielä kokeilla myös silikonivuoilla, esim perhoset ja linnut ja sitten miettiä mihin ne laitan. Minäkin luulin että savi tarvitsee uunin, mutta ei välttämättä. Ei kun kokeilemaan ideoita.

    VastaaPoista
  11. Oi miten ihania kukkaisia, tekee mieli itsekin kokeilla savitöitä :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat kukkaloistot niin sisällä ja ulkosalla. Siehän innostat meitsinkin koklaamaan. t.merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja! Jopa minäkin sain siitä jotakin aikaiseksi, vaikka en ollut ennen kokeillut.

      Poista